YK:n Lapsen Oikeuksien Komitean huomautukset Suomelle

Komitea panee merkille, että Suomelta puuttuu yhtenäistetty lainsäädäntökehitys, joka kattaa yleissopimuksen kaikilta osin. Toisin sanoen vaikka Suomi on allekirjoittanut sopimuksen, sitä ei johdonmukaisesti käytetä ohjenuorana lainsäädännössä. Komitea on myös huolestunut siitä, ettei Suomessa ole elintä, joka riittävin resurssein vahtisi sopimuksen toteutumista. Jotain tietysti on: eduskunnan oikeusasiamies käsittelee  myös Lapsen Oikeuksien rikkomuksia, ja lapsiasiavaltuutettu periaatteessa valvoo oikeuksien toteutumista lainsäädännössä ja harjoitettavassa politiikassa. Komitea on aiheellisesti huolissaan sekä lapsiasiavaltuutetun toimiston resursseista että Lapsen Oikeuksien toteutumista erityisesti valvovan riippumattoman elimen puuttumisesta. Olen aiemmin kirjoittanut samasta ongelmasta: Sosiaali- ja terveysministeriön alainen lapsiasiavaltuutettu edustaa viranomaisnäkökulmaa, mikä valitettavan usein ilmenee Maria-Kaisa Aulan kannanotoissa.

Komitea on huolestunut siitä, että lasten hyväksikäyttöä ja laiminlyöntiä sekä heihin kohdistuvaa väkivaltaa on tilastoitu vain niukasti. Suomi ei myöskään ole antanut Komitealle tietoja näissä kysymyksissä noudatettavasta politiikasta. Lisään omasta puolestani, etteivät koululaisille suunnatut kyselytutkimukset ole kovin hyvä menetelmä selvittää näiden ilmiöiden laajuutta. Hyväksikäytön ja kaltoinkohtelun uhrit uskaltavat usein vasta aikuisina kertoa kokemastaan. Hyväksikäytön osalta lapsen tajuntaa voidaan myös sotkea esimerkiksi hypnoosia käyttämällä siten, ettei hän muista tapahtunutta. Muun muassa tästä syystä hyväksikäyttö saattaa palautua mieleen vasta aikuisiässä. Vaikka Suomessa tätä mahdollisuutta ei oteta vakavasti, asiaa on täällä Pohjois-Amerikassa tutkittu, ja myöhemmin palautuneet muistikuvat on todettu yhtä luotettaviksi kuin muukin muisti, joka ihmisellä toki saattaa joskus pettää suuntaan tai toiseen.

Komitea pahoittelee sitä, ettei suomalaisia yrityksiä ole kielletty käyttämästä lapsityövoimaa eikä lapsityövoimalla tuotettujen tuotteiden maahantuontia ole rajoitettu. Lapsityövoiman käyttö ei pääsääntöisesti koske suomalaisia lapsia, vaan suomalaisten yritysten toimintaa ulkomailla. Tässä todella olisi aihetta lainsäädäntöön, jolla kriminalisoitaisiin lapsityövoiman käyttö ulkomailla.

Komitea huomauttaa Suomelle myös siitä, ettei lapsia kuulla heitä koskevissa asioissa. Hallintomenettelylain mukaan ainoastaan 15 vuotta täyttäneillä lapsilla on oikeus tulla henkilökohtaisesti kuulluiksi. Komitea pitää epäkohtana, ettei ulkomaalaislain mukaan alle 12-vuotiaita lapsia yleensä kuulla lainkaan. Komitea ei ilmeisesti tiedä, ettei suomalaisiakaan lapsia tarvitse kuulla heitä koskevissa asioissa: lastensuojelulain mukaan 12 vuotta täyttäneitä kuullaan, ellei se ole ”ilmeisen tarpeetonta”.  Komitea on kyllä havainnut, ettei lapsia ylipäänsä kuulla riittävästi huostaanottojen yhteydessä. Komitea suosittelee, että lainsäädännöstä poistetaan kaikki kuulemista rajoittavat ikärajat ja varmistetaan, että kaikkia alle 18-vuotiaita kuullaan kuullaan heidän kehitystasonsa huomioon ottaen heitä itseään koskevissa asioissa, myös huostaanottotapauksissa.

Komitea on huolestunut siitä, että laitoksiin sijoitettujen lasten määrä jatkuvasti kasvaa, että sijoittaminen sijaisperhehuoltoon on riittämätöntä ja ettei Suomessa ole yhtenäisiä kansallisia standardeja sijaishuoltoon sijoittamisen kriteereistä. Edelleen komiteaa huolestuttaa, ettei sijoituspaikkoja valvota riittävästi eikä sijoitetuilla lapsilla ole käytössään tehokasta valitusmenettelyä. Laitoksiin sijoitetut lapset eivät aina pääse osallistumaan yleisopetukseen. Komitea huomauttaa, ettei biologisia perheitä, joiden lapset ovat sijaishuollossa, tueta perheen jälleenyhdistämiseksi.

Olen usein kirjoittanut huostaanottojen kasvusta, joka perustuu viranomaiskäytäntöjen muuttumiseen eikä suinkaan lasten pahoinvoinnin yleiseen lisääntymiseen. Valtio rahoittaa kuntien lastensuojelua ns. lastensuojelukertoimen perusteella. Kerroin lasketaan kunnassa tehtyjen huostaanottojen perusteella. Toisin sanoen mitä enemmän kunnassa tehdään huostaanottoja, sitä enemmän kunta saa valtionapua. Eduskunta on kahdesti ottanut kannan, jonka mukaan lastensuojelukerroin pitäisi muuttaa sellaiseksi, että siinä otettaisiin huomioon myös muut lastensuojelutoimet kuin huostaanotot, mutta Sosiaali- ja terveysministerön virkamiehet eivät ole olleet asiasta kiinnostuneita. Huostaanoton kustannukset toki ylittävät niistä saatavan valtionavun, mutta huostaanotto tulee silti nykyisin kunnalle usein muita lastensuojelutoimia edullisemmaksi. On syytä nostaa kissa pöydälle: kyseessä ovat suuret taloudelliset intressit, ja sijoituslaitosten ylläpito on tuottavaa liiketoimintaa. Silloinkin kun huostaanoton motiivit eivät ole näin raadolliset, nykyinen järjestelmä aiheettomasti suuntaa lastensuojelua nimenomaan huostaanottoihin. Näin voi olla etenkin tilanteessa, jossa asiasta käytännössä päättävällä sosiaalityöntekijällä on vastuullaan liian monta perhettä, jotta hän voisi tarjota niille mitään todellista apua. Tänä vuonna epäkohdan korjaamisessa on kyllä ainakin periaatteessa menty eteenpäin, kun on säädetty laki, jonka mukaan perhehoidon on oltava ensisijainen sijaishuoltoon määrättyjen lasten sijoutustapa. Nähtäväksi jää, mikä on lain käytännön vaikutus.

Komitea on myös huolissaan ongelmista, joita romanilapset kohtaavat koulussa: "Ongelmat näkyvät poissolojen suurena määränä, heikkoina oppimistuloksina, erityisopetukseen osallistuvien lasten suurena määränä ja koulupudokkaiden suurena määränä”. Komitea suosittelee, että kouluihin palkataan nykyistä enemmän romanitaustaisia ammattilaisia avustajiksi lapsille, joilla on erityistarpeita.

Kokonaisuutena ottaen Lapsen Oikeuksien Komitean suositukset osoittavat, miten elintärkeää suomalaisten hyvinvoinnille ja oikeuksille on, että Suomen suvereniteettia rajoitetaan kansainvälisin velvoittein. Maassamme vallitseva epärealistinen käsitys valtiokoneistomme moitteettomuudesta on toistaiseksi estänyt asiallista keskustelua lastensuojelumme erittäin todellisista ja vakavista ongelmista. Lapsen Oikeuksien Komitea on sopiva ulkopuolinen neutraali taho viemään keskustelua korkeammalle tasolle. Vaikka tämä ei suoraan liitykään nyt käsittelemääni asiaan, sanon vielä, että samasta syystä olen Euroopan Unionin ystävä. Maamme kehitys kohti oikeusvaltiota sujuu sutjakammin osana Unionia kuin hamuilemalla omin päin eteenpäin.