Poliisi, raiskausrikollisuus, maahanmuuttajat ja totuus

Julkisuudessa on viime aikoina voimakkaasti väitetty äskettäin saapuneiden turvapaikanhakijoiden lisäävän seksuaalirikollisuutta Suomessa. Ensin rikoskomisario Markku Tuominen Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kehotti kansalaisia ulkomaalaisen pyrkiessä lähikontaktiin poistumaan nopeasti paikalta ja tarvittaessa ottamaan yhteyttä hätänumeroon. Sen jälkeen poliisin ylijohto on ollut haluton puuttumaan äärioikeiston katupartiointiin useissa kaupungeissa. Sisäministeri Petteri Orpo on hyvästä syystä vaatinut poliisiylijohtoa ottamaan asiallisemman kannan.

Kölnissä uudenvuodenaattona tapahtuneiden joukkomittaisten seksuaalirikosten jälkeen Helsingin poliisi kertoi estäneensä Kölnin kaltaiset tapahtumat Helsingin Asematunnelissa. Poliisin mukaan paikalla oli jopa tuhat irakilaista turvapaikanhakijaa, ja yön aikana tehtiin kolme ilmoitusta seksuaalisesta häirinnästä. Helsingin poliisin apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäen mukaan „vakavammat häiriöt estettiin valmistautumisella, valvonnalla ja sillä, että kynnys puuttua oli alhainen”. http://yle.fi/uutiset/helsingin_poliisi_kolnin_hairinta_uhkasi_tapahtua_myos_helsingissa__1_000_turvapaikanhakijaa_asematunnelissa/8576615

Lausunto tuntui alun alkaenkin ongelmalliselta, koska poliisi ei suinkaan tarkastanut kaikkien paikalla olleiden kansalaisuutta ja statusta. Vielä oudommaksi se muuttui, kun keskusrikospoliisi kiisti Koskimäen version tapahtumista. Kävi myös ilmi, ettei yksikään ilmoitetuista kolmesta häirintätapauksesta tapahtunut Asematunnelissa. Eri poliisitahot ovat kertoneet Asematunnelin tapahtumista kolmella keskenään ristiriitaisella tavalla. Tämä ei ole estänyt Koskimäkeä kertomasta brittiläiselle Telegraph-lehdelle, miten turvapaikanhakijat tuovat Suomeen meillä aikaisemmin tuntematonta rikollisuutta.

Tapahtumat innoittivat minut tutkimaan raiskausrikollisuutta koskevia tilastotietoja Tilastokeskuksen sivuilla.

Poliisin tietoon tulleet raiskausrikokset ja niistä annetut tuomiot 2012-2014:

2014        poliisin tietoon 1009 rikosta, tuomioita 148 eli  14.7%

2013                              975 rikosta, tuomioita 160 eli  16.41%

2012                             1009 rikosta, tuomioita 177 eli  18.93%.

Tiedot eivät ole täysin tarkkoja, koska yhtenä vuonna poliisin tietoon tullut rikos päätyy usein oikeuskäsittelyyn vasta seuraavana vuonna. Kuitenkin on selvää, että ilmoitetuista alle viidennes johtaa tuomioon, ja tuomioon johtavien rikosten osuus on viime vuosina merkittävästi laskenut.

Yhdisteltäessä raiskausrikoksista epäiltyjen ja niistä tuomittujen vakinaisesti Suomessa asuvien syyllisten kansalaisuutta koskevia tilastoja saamme myös olennaisia tietoja. Kansalaisuus ei ole aivan tyydyttävä muuttuja, koska se jättää piiloon niiden maahanmuuttajien ja maahanmuuttajataustaisten osuuden, jotka ovat Suomen kansalaisia. Epäiltyjen osalta on tyydyttävä poliisin selvittämien rikosten määrään, koska tilastoa poliisille ilmoitettujen rikosten yhteydessä epäiltyjen henkilöiden kansalaisuudesta ei ole saatavissa. Näillä on mentävä ja näinkin saamme tietää jotain: 

2014                   raiskausrikoksista epäiltyjä oli 667, joista 85 eli 12.74% oli Euroopan ulkopuolisten maiden kansalaisia. Tuomittuja oli 136, joista 24 eli 17.65% Euroopan ulkopuolelta.

2013                   epäiltyjä oli 746, joista 94 eli 12.6% oli Euroopan ulkopuolelta. Tuomittuja oli 143, joista 24 eli 16.78% Euroopan ulkopuolelta.

2012                   epäiltyjä oli 1185, joista 113 eli 9.54% Euroopan ulkopuolelta. Tuomittuja oli 177, joista 35 eli 19.78% Euroopan ulkopuolelta.

Toisin sanoen epäily johtaa olennaisesti useammin tuomioon silloin, kun epäilty on Euroopan ulkopuolelta. Tähän voi olla mahdollista löytää asian selittäviä lisämuuttujia, joten en väitä vaikutelmiani varmoiksi. Alustavana hypoteesina esitän kuitenkin, että poliisissa ja oikeuslaitoksessa esiintyvät kielteiset asenteet maahanmuuttajia ja maahanmuuttoa kohtaan johtavat siihen, että maahanmuuttajien tekemät raiskausrikokset tutkitaan muita raiskausrikoksia huolellisemmin. Jos näin on, ne tilastot, joissa esitetään maahanmuuttajien syyllistyvän muita useammin raiskauksiin eivät pohjaudukaan kuin korkeintaan osittain todellisuuteen: osittain numerot ovat seurausta omien viranomaistemme asenteista.

Olen jo pitkään yrittänyt tuoda julkisuuteen oikeussuojajärjestelmämme surullista tilaa seksuaalirikosten ja etenkin lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tutkinnassa. Toivon, että äskettäisten tapahtumien herättämä julkisuus viimein johtaa siihen, että poliisin toimia aletaan jollakin tavoin valvoa. Se, että poliisi politikoi suosien tiettyä, ihmisoikeuksien kannalta erittäin vaarallista poliittista liikettä, on vain yksi epäkohta. Toinen epäkohta on se, että poliisi voi nykyään lähes mielensä mukaan jättää rikoksia tutkimatta ja syyllisiä rankaisematta. Jos esittämäni etninen epäsuhta raiskausrikollisuuden tutkinnassa ja tuomioissa todella on olemassa, oikea tapa ratkaista se ei ole jättää enemmän Euroopan ulkopuolelta tulleita raiskaajia rankaisematta, vaan tutkia ja tuomita nykyistä enemmän suomalaisia raiskaajia.

Älkäämme antako iänikuisen ininän resurssipulasta johtaa itseämme harhaan: tärkeintä on saattaa poliisi valvontaan. Ensisijainen vika ei ole resursseissa, vaan asenteissa. Parasta on panostaa lisäresursseja kansalaisten tekemien poliisia koskevien valitusten käsittelyyn ja muuttaa ohjeistusta siten, että kanteluita todella käsitellään. On myös perustettava poliisiorganisaatiosta kokonaan erillinen elin, joka keskittyy poliisin toiminnan lainmukaisuuden valvontaan. Rikosten uhrit on aika ottaa vakavasti.