Jutta Urpilaisen ehdottama ilmainen päivähoito on hyvä ajatus. Köyhyys on Suomessa kasautunut suureksi osaksi lapsiperheille, joiden taloudellista taakkaa ilmainen päivähoito keventäisi. Jopa valtion menojen leikkaamisesta usein räksyttävä Raimo Sailas on todennut, ettei uudistus ole taloudellisesti mitenkään mahdoton toteuttaa. Valitettavasti ilmainen päivähoito jäänee lähivuosina haaveeksi, koska hallituspuolueet eivät ole innostuneet ehdotuksesta. En voi antaa vaalilupausta ilmaisesta päivähoidosta, koska Helsingillä ei ole varaa toteuttaa sitä ilman valtion mukaan tuloa.
Päivähoito on perinteisesti ollut sosialidemokraateille läheinen ja kannatettava asia, kun taas kotihoidon tukeen on suhtauduttu ainakin alun alkaen nihkeästi. Kotihoidon tuki onkin yksi harvoista sosiaalipoliittisista uudistuksista, joka aikanaan ajettiin läpi paremminkin demareista huolimatta kuin meidän ansiostamme. Asiaan vaikutti tuolloin pelko siitä, että ökyrikkaidenkin miesten kotirouvat saattaisivat nostaa kotihoidon tukea. Toisaalta myös demarien perinteiseen ideologiaan sopi paremmin lasten kasvattaminen tarhan kollektiivissa kuin kotona oman äidin hoivissa. Kotihoidon tukeen suhtauduttiin nihkeästi myös sen vuoksi, että sen pelättiin hillitsevän naisten osallistumista työelämään.
Nihkeästä asenteesta kotihoidon tukeen on aika luopua. Tuki tulee monille kipeään tarpeeseen. Perheet, joissa on vain yksi rahanansaitsija, ovat usein taloudellisesti sangen ahtaalla. Lapsen hoitaminen kotona on oikeaa työtä, josta on perusteltua maksaa korvaus. Vaikka kotiin jäävä vanhempi on yhä useimmiten äiti, koti-isäkään ei enää ole harvinaisuus.
Julkisen vallan ei ole syytä normittaa perheitä sen suhteen, mikä on niille paras tapa hoitaa lapset. Päivähoito-oikeuden vieminen työttömien tai muista syistä kotona olevien lapsilta, jota monet vaalikoneet esittävät kommentoitavaksi, on erittäin huono ajatus. Kokemuksesta tiedän, että työttömänä tai vajaatyöllistettynä oleminen vaatii usein kokopäiväisiä työnhakuponnistuksia, joiden vuoksi päivähoidolle saattaa olla suuri tarve. Miksi luullaan, etteivät vanhemmat itse tunne parhaiten perheensä tarpeita?
Myös toisensuuntaista normittamista on vältettävä: perheitä ei pidä pakottaa valitsemaan päivähoitoa kotihoidon sijasta. Perheet voivat päätyä kotihoitoon myös vähemmän tunnetuista painavista syistä. Pakkosyöttötapaus Hollolassa ja siitä annettu vapauttava oikeuden päätös osoittavat, että päivähoidon asiakkaiden kuluttajansuoja on puutteellinen. Jos tarhassa esiintyy lasten epäasiallista kohtelua, siitä on epätodennäköistä saada ketään vastuuseen. Oman riskinsä muodostaa aktiivinen huolenaiheiden etsiminen päiväkotilapsen elämästä, mihin henkilökuntaa nykyisellään velvoitetaan.
Helsinkiin nyt valittava valtuusto joutuu päättämään siitä, pidetäänkö päivähoito edelleen sosiaalitoimen yhteydessä vai siirretäänkö se opetustoimen alaisuuteen. Kannatan lämpimästi jälkimmäistä, koska se voi omalta osaltaan hillitä pakollista sosiaalitapausten seulomista ja sitä tietä pienten ihmisten syrjäyttämistä. Tällä en tietenkään tarkoita, ettei esimerkiksi pahoinpideltyjen lasten tilanteeseen pitäisi puuttua päivähoidossa, jos heitä siellä havaitaan. Päivähoito kuitenkin on varhaiskasvatusta ja kuuluu sellaisena luontevasti samaan hallintokuntaan koulujen kanssa.