Eduskunta ei poistanut lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskeneiden lakiesitysten epäkohtia

Kirjoitin tammikuussa kahdesta lakiesityksestä, joihin sisältyi lapsen oikeuksien kannalta arveluttavia kohtia. Kyseessä olivat Hallituksen esitys 282/2010 lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ehkäisemistä koskevan yleissopimuksen voimaansaattamisesta sekä esitutkintalain uudistuksesta (HE 222/2010). Ensin mainitun esityksen osalta puutuin lapsityöhön pyrkivien rikostaustan tarkastamista koskeviin kohtiin. Niissä on ongelmana, ettei seksuaalirikokseen syyllistyneen palkkaamista ole kielletty ja että hyvin suuri määrä lapsityössä toimivia asiantuntijoita jää rikostaustan tarkastamisen ulkopuolelle. Rikostaustaotetta ei tarkasteta esimerkiksi lastenlääkäreiltä, lastenpsykiatreilta tai sosiaalityöntekijöiltä, jotka tehtävissään usein käyttävät sangen merkittävää valta lapsiin nähden. Esitutkintalain osalta ongelmana on taas edunvalvojan automaattinen määrääminen aina silloin kun lapsen vanhempaa epäillään lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tämä johtaa siihen, että niissä perheen sisäisen hyväksikäytön tapauksissa, joissa toinen vanhempi tekee rikosilmoituksen toisesta, vain epäillyllä vanhemmalla on asianosaisen asema. Tarkemmat yksityiskohdat ovat luettavissa aiemmista kirjoituksistani eikä minun ole nyt mielekästä toistaa niitä kokonaisuudessaan.

Lakiesityksiin liittyen otin yhteyttä lakivaliokunnan sosialidemokraattisiin jäseniin. Ilkka Kantola ja Krista Kiuru vastasivat minulle myönteisessä hengessä. Lakiesitysten käsittelyä koskevista valtiopäiväasiakirjoista ei kuitenkaan näy, että esiin nostamistani epäkohdista olisi lainkaan

[Kirjoitus jatkuu Lue lisää-linkin alla]

 

 

 

keskusteltu. On syytä pitää mielessä, ettei valiokuntien kokouksista pidetä yksityiskohtaista keskustelupöytäkirjaa. Valtiopäiväasiakirjat osoittavat varmuudella vain sen, etteivät epäkohdat ole olleet esillä lakivaliokunnan päätöksissä eikä kukaan ole puhunut niistä eduskunnan täysistunnossa.  Niistä on voitu puhua lakivaliokunnassa ilman, että asiasta on jäänyt dokumenttia.

Lakivaliokunnan käsittelyssä yleissopimuksen pohjalta säädettäviin lakeihin tuli merkittävä parannus. Hallituksen esitys antoi sosiaali- ja terveydenhuollon sekä opetus- ja nuorisotoimen henkilökunnalle vain oikeuden tehdä poliisille ilmoitus, kun on syytä epäillä lapsen joutuneen seksuaalisesti hyväksikäytetyksi. Valiokuntakäsittelyn aikana sosiaali- ja terveysministeriö ehdotti, että kyseinen oikeus muutettaisiin velvollisuudeksi silloin, kun epäillyn rikoksen uhri on alle 12-vuotias. Lakivaliokunta ei nähnyt perustetta rajata ilmoitusvelvollisuutta vain pieniin lapsiin, vaan lopulliseen lakitekstiin se tuli kaikkia lapsia koskevana. Periaatteessa viranomaisilla on siis vastedes velvollisuus ilmoittaa poliisille kaikista kohtaamistaan epäilyistä. Toistaiseksi kyseisen velvollisuuden laiminlyöntiä ei kuitenkaan ole säädetty rangaistavaksi.  

Rikostaustan tarkastamista koskeva osa lakiesityksestä jäi sen sijaan pahasti torsoksi. Rikostaustan tarkastamisen ulkopuolella ovat edelleen esimerkiksi adoptiovanhemmat. Perhehoitoon sijoitettujen lasten osalta tilanne vaihtelee kunnittain. Rikostaustaote vaaditaan vain siltä sijaisvanhemmalta, joka allekirjoittaa sopimuksen perhehoidosta. Osassa kunnista molempien sijaisvanhempien pitää allekirjoittaa sopimus, osassa taas yhden aikuisen allekirjoitus riittää. Vielä yksi epäkohta on, että rikos- ja sakkorekisterissä tietoja säilytetään sangen lyhyt aika. Seksuaalisesta hyväksikäytöstä annetaan edelleen melko usein sakkorangaistuksia, jotka poistuvat sakkorekisteristä kolmen vuoden kuluttua tuomiosta. Ehdolliset vankeustuomiot taas poistuvat rikosrekisteristä viiden vuoden kuluttua. Koska nyt on säädetty lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vähimmäisrangaistukseksi neljä kuukautta vankeutta, sakkorangaistuksia ei kuitenkaan vastaisuudessa enää tuomita.

Vuonna 2002 hyväksyttyyn lakiin lapsityöhön pyrkivien rikostaustan tarkastamisesta ei äskeisessä eduskuntakäsittelyssä tehty mitään muutoksia. Tässä on hyväkin puoli, sillä ilmiselvästi puutteellisen lain uudistamisvaatimuksia ei voi lähitulevaisuudessa torjua sillä perusteella, että juuri käsiteltyyn asiaan olisi liian varhaista palata.  

Edunvalvojan nimeämistä alaikäiselle rikoksen uhrille koskeva kohta sisältyi muutamaan lauseeseen noin 1000-sivuisessa esityksessä, joten ei ole ihme, että se jäi kansanedustajilta huomaamatta. Lasta puolustavan vanhemman asema insestitutkimuksissa on jo nyt alan suurimpia epäkohtia, ja hyväksytty laki huonontaa tilannetta entisestään.

Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä annetut lievät tuomiot ovat herättäneet ansaittua huomiota ja suuttumusta. Ne ovat kuitenkin vain osa laajempaa ongelmaa. Tuomioistuimissa esille tullut asenne vaikuttaa myös oikeus- ja sisäministeriöissä tapahtuvassa lainvalmistelussa. Virkamiehet eivät ole niin tyhmiä, että he vahingossa jättäisivät lakiesityksiin nyt hyväksyttyjen kaltaisia porsaanreikiä. Kyse ei olekaan kyvyttömyydestä, vaan nimettömän virkamiesaseman suojassa tapahtuvasta politikoinnista. Oma lukunsa on poliisin poikkeuksellinen passiivisuus lapsen seksuaalisen hyväksikäytön epäilyjen tutkinnassa. Minkä muun rikoksen kohdalla vaaditaan, että asianomistaja esittää langettavan juridisen näytön, jotta asia otettaisiin vakavasti? Lastenpsykiatrien keskuudessa esiintyvistä asenteista olen kirjoittanut jo aiemmin. Vaikka ilmiö ei onneksi koske kaikkia poliiseja tai lastenpsykiatreja, se koskee sen verran monia, että kyseessä on vakava yhteiskunnallinen ongelma. Tiedossani ei ole yhtään tapausta, jossa poliisi olisi esimerkiksi lapsipornotakavarikon kautta lähtenyt jäljittämään kuvissa esiintyviä lapsia. Hyvääkin tarkoittavien päättäjien on puolestaan vaikea päästä selville todellisesta asiantilasta, koska julkisuuteen tuodaan jatkuvasti epämääräisiä tietoja epäiltyjen muka puutteellisesta oikeusturvasta. Kun kahdelta suunnalta tulee täysin vastakkaista informaatiota, on vaikea ymmärtää, että kyse on siitä, että toinen osapuoli ehkä valehtelee.

Eduskunnassa hallitukselle esitetty kirjallinen kysymys 1224/2010 osoittaa, että osa kansanedustajista on tämän ongelman osalta jo alkanut kiinnittää huomiota muuhunkin kuin lieviin rangaistuksiin. Kristillisdemokraattien Tarja Tallqvistin ensimmäisenä allekirjoittamassa kysymyksessä esitetään, että lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittuja seurattaisiin myös tuomion suorittamisen jälkeen, sillä lapseen sekaantumisen taipumus on valitettavan pysyvä. Kysymyksen allekirjoittajat esittävät myös, että poliisi ottaisi vastaan rikosilmoituksia myös vanhentuneista lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tapauksista, koska niiden avulla voidaan saada päästä samojen henkilöiden myöhemmin tekemien rikosten jäljille. Kysymys löytyy googlaamalla ”valtiopäiväasiakirjat kirjallinen kysymys 1224/2010”. Oikeusministeri Tuija Brax antoi siihen pyöreän ja välttelevän vastauksen. Kysymyksen allekirjoittivat Tallqvistin lisäksi seuraavat kansanedustajat:

Toimi Kankaanniemi (kd)

Leena Rauhala (kd)

Päivi Räsänen (kd)

Kari Kärkkäinen (kd)

Sari Palm (kd)

Merja Kuusisto (sd)

Katja Taimela (sd)

Esa Lahtela (sd)

Jyrki Yrttiaho (vas)

Merja Kyllönen (vas)

Arto Salonen (kok)

Timo Heinonen (kok)

Bjarne Kallis (kd)