Lastensuojelu ei ole maaottelulaji

Share |

Maanantai 10.12.2012 klo 2:19 - Johannes Remy


Vuonna 1991 Suomessa oli runsaat 9000 kodin ulkopuolelle sijoitettua lasta ja nuorta. Vuonna 2010 heitä oli 17 064. Sijoitetuista 33% oli perhehoidossa, loput laitoksissa, ammatillisissa perhekodeissa tai “muualla”. Vuonna 1995 kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten osuus koko 0-17-vuotiaitten ikäluokasta oli 0.8%, nyt se on 1.3%. Millään objektiivisella mittarilla ei ole osoitettu nykyisten vanhempien olevan edeltäjiään huonompia. Kyse on politiikan muuttumisesta.

Lapset otetaan monesti huostaan perheistä, joissa heidän elinolosuhteensa ovat huonot. Huostaanotto ei kuitenkaan automaattisesti merkitse muutosta parempaan. Ruotsissa valmistui viime vuonna selvitys vuosina 1920-1980 huostassa olleiden lasten kaltoinkohtelusta heidan sijoituspaikoissaan. Entiset huostaanotetut saivat itse ottaa yhteytta selvityksen tehneeseen työryhmään, jota johti sosialidemokraattinen veteraanipoliitikko Göran Johansson. Määräaikaan mennessä 1045 henkeä otti yhteyttä, ja yli 800 heistä haastateltiin. Määräajan umpeutumista seuranneiden kolmen kuukauden aikana 700 entistä huostaanotettua otti yhteyttä, mutta heitä ei enää otettu selvityksen piiriin. Haastatelluista 72% oli kokenut väkivaltaa, 63% tytöistä ja 43% pojista seksuaalista hyväksikäyttöä.  Tämä ei merkitse, että Ruotsin koko 1900-luvun lastensuojelu olisi ollut murhenäytelmä, koska tutkittuna aikana kodin ulkopuolelle sijoitettuina on ollut kaikkiaan 250 000 henkeä.  Useat haastatellut kertoivat kuitenkin yhtäpitävästi samoissa lastensuojelulaitoksissa tapahtuneesta kaltoinkohtelusta. On odotettavissa, että kaltoinkohdeltujen määrä osoittautuu huomattavasti selvityksen piirissä olleita suuremmaksi. Lakivalmistelussa on parhaillaan 250 000 kruunun kertakorvauksen maksaminen jokaiselle lastensuojelulaitoksissa kaltoinkohdellulle. (Vanvård i social barnavård-slutrapport. Staatens offentliga utredningar SOU 2011:61. Verkossa  www.regeringen.se/content/1/c6/17/66/70/ccfaa21.pdf  Tietoa aiheesta ja Ruotsin tässä suhteessa jatkuvasti muuttuvasta tilanteesta löytyy myös Göran Johanssonin blogista www.goranjohansson.blogspot.com

 

Sosiaali- ja terveysministeri Maria Guzenina on havainnut sekä ruotsalaisten selvityksen että osan Suomen lastensuojelun ongelmista. Kesäkuussa Guzenina sanoi Suomessa tarvittavan samankaltaista selvitystä lastenkotien menneisyydestä. Guzenina on myös kritisoinut lastensuojelukerrointa, joka suosii huostaanottoja enemmän kuin muita lastensuojelullisia toimia. Olen itse aika ajoin pitänyt ääntä vuodesta 2006 voimassa olevasta lastensuojelukertoimesta. Olen iloinen ministerin puheenvuorosta, koska nyt asiasta puhumista on enää vaikea leimata hörhöjen höpinäksi.

Ruotsin selvitys huostaanotettujen kohtelusta rajattiin vastoin Göran Johanssonin tahtoa loppumaan vuoteen 1980, ja Guzeninakin on puhunut vain menneisyyden selvittämisestä. Tämä on ikävää, koska Suomen lastenkotien nykyisyydessäkin on parantamisen varaa. Ongelmallisista sijoituspaikoista Loikalan kartano on herättänyt ehkä eniten huomiota, mutta ongelmien todellista laajuutta ei tiedä kukaan (Loikalan kartanosta ks. http://www.adressit.com/keskustelu/6602 ja http://atuubi.yle.fi/videot_ja_kuvat?id-10075). Suomessa nyt kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten oloista tarvitaan selvitys, joka on annettava lastensuojeluviranomaisista riippumattoman tahon tehtäväksi ja jossa lapsille itselleen sekä heidän vanhemmilleen annetaan suunvuoro. Erityisen arvokkaita voivat olla kyseisistä laitoksista äskettäin vapautuneiden tiedot.

Lastensuojelua koskevan tutkimustiedon puuttuminen on hämmentävää. Valtakunnallista vuosittaista tilastoa huostaanottojen syistä ei ole olemassa. Erityisen kipeästi tarvittaisiin valtakunnallista selvitystä huostaanoton vaikutuksista lasten myöhempään aikuiselämään. Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön kohdalla ei ole olemassa ainakaan julkista tilastotietoa insestistä hyväksikäyttöä koskevien rikosprosessien lopputuloksista tai siitä, onko eri ikäisiä lapsia koskevien juttujen lopputuloksissa suuria eroja. Sormituntumalta veikkaan, että oman läheisensä uhreiksi joutuvia pieniä lapsia suojellaan huomattavasti heikommin kuin niitä isompia lapsia, joita raiskaava kelmi tulee perheen ulkopuolelta. Ulottuvillani ei kuitenkaan ole asiaa koskevaa varmaa tietoa. Kysymys on huostaanottojen kannalta olennainen, sillä ei ole tavatonta, että toisen vanhemman tekemän rikoksen paljastava vanhempi menettääkin itse lapsensa huoltajuuden.

Mitä tulee huostaanotettujen etniseen jakaumaan, muutaman vuoden takaista tietoa on saatavissa Johanna Hiitolan ja Hanna Heinosen teoksesta Huostaanotto ja oikeudellinen päätöksenteko. Hallinto-oikeuksien ratkaisut huostaanottoasioissa 2008, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Raportti 46/2009, Helsinki 2009 http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201205085070 Hiitolan ja Heinosen aineistossa ei-suomalaistaustaisten lasten osuus vastentahtoisesti huostaanotetuista oli koko maassa 11%, mutta Helsingin hallinto-oikeuden alueella peräti 33% (s. 20).

Kun tutkimustietoa ei ole tai se viittaa sangen todelliseen etnisen syrjinnän mahdollisuuteen, venäläisten kanssa käytävässä lapsikiistassa esiintyvä suomalainen varmuus lastensuojelumme moitteettomuudesta on kummallista. On surkuhupaisaa lukea suomalaisten toimittajien argumentteja siitä, miten huostaanotto on aina viimesijainen toimenpide. Niinhän pykälissä lukee. Venäläisten on vaikea ymmärtää tämänkaltaista ajatuksensuoksua, koska heidän maassaan on yleisessä tiedossa, etteivät heidän omat viranomaisensa suinkaan aina noudata lakia. Sikäläisten voi olla vaikea hyväksyä sitä tosiasiaa, että suomalaiset yleisesti ottaen luottavat viranomaisiinsa kuin lapsi joulupukkiin. Jyrki Kataisen venäläisille toimittajille esittämä vaatimus lähdekritiikistä on aiheellinen, mutta samaa voisi vaatia myös kiistan suomalaiselta osapuolelta. Pientä edistystä Suomessa on toki tapahtunut: Iltalehti ja Helsingin Sanomat ovat lyhyesti haastatelleet Anastasia Zavgorodnjajaa. Tämä on pieni askel eteenpäin aiemmasta Turussa tapahtuneen huostaanoton käsittelystä, jonka yhteydessä Hesari julkaisi Moskovan suomalaisdiplomaattien painavan mielipiteen venäläisten esittämien moitteiden aiheettomuudesta. Sen sijaan vain venäläinen media oli tuolloin kiinnostunut asianomaisen perheen näkemyksistä.

Suuri osa suomalaisten nykyisen kiistan yhteydessä Venäjän vallanpitäjiä kohtaan esittämästä kritiikistä on toki aiheellista. Venäjän autoritaarinen hallitus pyrkii siirtämään sikäläisen yleisön huomiota pois maan omista ongelmista ja lietsomaan viholliskuvaa.  Venäjän omat ihmisoikeusloukkaukset ovat suomalaisia pahempia. Väite, jonka mukaan Suomessa otetaan juuri venäläisiä lapsia erityisen hanakasti huostaan, on ainakin toistaiseksi toteennäyttämätön. Venäjän edustajien retoriikka kielii haitallisesta suurvalta-asenteesta pientä naapuria kohtaan. Johan Bäckmanin hyödyntäminen osoittaa, etteivät Suomen moittijat aivan täysin usko omaan asiaansa. On kuitenkin mahdollista, että ainakin osalla toimijoista pieneltä osin kyseessä on myös aito huoli venäläisperheen kohtelusta ja siihen liittyvästä loukatusta kansallisylpeydestä. Vaikka ei olisikaan, myös väärien motiivien perusteella on mahdollista esittää oikeaan osuvia väitteitä. Toisen maailmansodan aikana Natsi-Saksa paljasti maailmalle Neuvostoliiton Katynissa toimittaman vangittujen puolalaisten upseerien joukkomurhan. Olisiko esitetyt tiedot pitänyt jättää huomiotta sen vuoksi, etteivät natsit taatusti tosissaan paheksuneet kyseistä rikosta, vaan hankkivat itselleen siitä koituvan propagandahyödyn? Ulkoministeri Tuomioja on mielestäni tähän asti hoitanut nykyisen lastensuojelukiistan melko hyvin turhaan provosoitumatta.

Vaikka venäläiset olisivat väärässä Zavgorodnjajan tapauksessa, heidän Suomen huostaanottokäytäntöjä kohtaan esittämänsä kritiikki on ainakin osin aiheellista. Viranomaismielivallan kohteeksi joutuvalla perheellä on erittäin heikot mahdollisuudet saada heikosti perusteltua huostaanottoa kumotuksi hallinto-oikeudessa. Suomessa ei ole tapana pitää mahdollisena, että yksilön ja viranomaisen välisessä kiistassa yksilö voi olla oikeassa. Hiitolan ja Heinosen tutkimuksen mukaan (s. 31) vuonna 2008 vain 22 huostaanottohakemusta eli 4.5% kaikista kaatui hallinto-oikeuksissa. Viranomaisusko on olennainen osa suomalaista kansallista mytologiaa, johon voi vain rajatusti vaikuttaa säätämällä lakeja ja erilaisia valitusmahdollisuuksia. Suurin osa virkatyönään kanteluita ja valituksia käsittelevistä ihmisistä pitää velvollisuutenaan puolustaa valtiota. Seurauksena on usein lainvastaisia päätöksiä, joita tehtäessä ei ole piitattu kansalaisten oikeusturvasta. Tämä ei pitkällä aikavälillä suinkaan vahvista valtiota. Tilanne, jossa huostaanoton kohteena oleva perhe voi valittaa Venäjän muttei Suomen lapsiasiavaltuutetulle, on epäterve.

Mitä on siis tehtävä? On teetettävä yllä mainitsemani tutkimukset, selvitykset ja tilastot, jotta lastensuojelukeskustelu saadaan perustumaan johonkin muuhun kuin käsitykseen suomalaisten poikkeuksellisesta rehellisyydestä. Jo sitä odoteltaessa on muutettava lastensuojelukerroin sellaiseksi, ettei se suosi huostaanottoja verrattuna muihin lastensuojelutoimiin. Varhaisen puuttumisen periaatteesta ja erilaisista huolikartoituksista on luovuttava. Varhainen puuttuminen saattaa sopia maihin, joissa on voimakas yksilön oikeuksien perinne, mutta Suomi ei kuulu niihin. Huolen sijasta huostaanoton on perustuttava todettuun lapsen kaltoinkohteluun tai hänen hoitonsa laiminlyöntiin. Samalla kun huostaanottoja vähennetään, tehostetaan lapsiin kohdistuvien rikosten tutkimista, jossa siirrytään passiivisuudesta aktiivisuuteen.  Suomalaiset poliisit ja tuomarit tarvinnevat tähän anglosaksisista ja muista tässä suhteessa meitä edistyneemmistä maista hankittavaa koulutusta.  Rahaa ei tarvita lisää, sillä huostaanottojen vähentäminen johtaa huomattaviin säästöihin. Osa niistä on käytettävä kunnallisten kodinhoitopalvelujen tuomiseen uudestaan lapsiperheiden ulottuville. Lapsiasiavaltuutetun virka on irroitettava sosiaali- ja terveysministeriöstä ja liitettävä eduskunnan alaisuuteen.  Lapsiasiavaltuutetun on alettava puuttua yksittäisiin lapsen oikeuksien rikkomuksiin, joista osa tulee hänen tietoonsa kansalaisten tekemien kanteluiden kautta. Lastensuojelukeskustelu on nostettava maaottelutasoa korkeammalle tasolle.


Kommentit

26.12.2012 13:39  Ritva Korhonen

Olen tuonut esiin ajatusta, että kuntiin järjestettäisi perheiden tuki-virasto, jonne "huoli" -ilmoitukset menisivät. Osasto toimisi erillisenä ilman kytköksiä lastensuojeluun ja jolla olisi vapaat kädet käyttää mitä mielikuvituksellisimpiakin ratkaisuja perheiden tukemiseen. Myös toisen vanhemman kotiin jäämisen mahdollistaminen taloudellisesti auttaisi perus-perheiden hyvinvointiin. Nykyään parhaiten tuetaan yksinhuoltajaperheitä ja onkin joku lausunut ettei köyhällä ole varaa mennä naimisiin.

Perheiden tuki virasto järjestäisi perhekuntoutusta, avioliittoneuvontaa, vertaistukea, kotihoitopalvelua ja myös toimeentulotukiasioita, katsoen perheen kokonaisuutta eikä yksittäistä lasta tai jotain pankkitiliä. Jos lasten kanssa on kurinpito-ongelmia, olisi "supernanny" käytettävissä. Mikäli lapsiin kohdistetaan väkivaltaisia kuritustoimenpiteitä, niistä opetetaan pääsemään eroon antamalla asiallisemmat kuritusmetodit. Tämä voitaisi myös järjestää valtakunnallisesti niin että toiminta rahoitettaisi täysin Valtion varoilla, eikä kunnat silloin kohdistaisi säästötoimenpiteitä ja koko Suomen alueella olisi tasa-arvoinen asema kaikilla tuen tarvitsijoilla. Nykyiset huostaan otot varmasti vähenisi ja sama raha käytettäisi tehokkaammin lapsiperheiden hyväksi.

Päihteiden käyttöön tulisi puuttua ja opastaa vanhemmat ymmärtämään miten se saattaa vahingoittaa lasta.. Omassa sukupolvessani on alkoholia lasten seurassa käyttäviä vanhempia, jotka perustelevat juomistaan omien vanhempiensa juomisella, ettei sekään ole aiheuttanut vahinkoa. Huomaamatta että juuri lasten seurassa juominen on siirtynyt sukupolven yli altistaen lapset riskitilanteisiin. Kyse on useimmiten ymmärtämättömyydestä.

Vasta sitten jos vanhemmat eivät yksinkertaisesti ymmärrä toimiensa vahingollista vaikutusta, eivätkä edes yritä muuttaa tapojaan, on aika ilmoittaa lastensuojeluun ja pyrkiä järjestämään lapsille toissijainen kasvatuspaikka, Myös jos vanhemmat itse toteavat sen olevan ainoa vaihtoehto.

26.12.2012 15:31  Ani Leikonniemi Hol ry

"Lastensuojelukeskustelu on nostettava maaottelutasoa korkeammalle tasolle."

Tähän minä pyrin jo kolmatta vuotta. Yhtäkään lasta ei maassamme auteta sillä, että meiltä puuttuu keskustelu sekä valvova taho, joka valvoisi lastensuojeluviranomaisten laatimia asiakirjoja, joiden perusteella lapsia sijoitetaan kodeistaan.
Meillä Suomessa vallitsee oletus, että viranomaiset toimivat kuten laki vaatii. Eivät he kaikki todellakaan näin toimi. Yksikin lainvastaisesti tehty huostaanotto on vakava rikos lasta, perhettä ja koko yhteiskuntaa vastaan.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini