Vilja Eerika, Taiwanin oppilaskoti ja kolmas tapaus

Kaksi lasten kaltoinkohteluun liittyvää skandaalia on viime aikoina noussut esiin Suomessa. Ensimmäinen on 8-vuotiaan Vilja Eerikan murhan oikeudenkäynti, toinen viime viikolla ilmestynyt Janne Villan kirja Hengellinen väkivalta, joka nostaa uudelleen esiin Suomen Lähetysseuran Taiwanin oppilaskodissa tapahtuneen jäjestelmällisen lasten seksuaalisen hyväksikäytön. Kirjoitan tänään myös kolmannesta tapauksesta, erään lastenlääkärin psykiatrisesta pakkohoidosta ja Suomelle tämän johdosta langetetusta Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen tuomiosta. Viimeksi mainittu tapaus ei ole Suomessa skandaali, vaikka sen pitäisi olla.

[Kirjoitus jatkuu alla olevan linkin alla]

Vilja Eerikan tapauksessa huomiota herättävät Helsingin lastensuojeluviranomaisten toiminta ja toimimattomuus. Tyttö kiireellisesti huostaanotettiin äidiltään 2010 ja sijoitettiin isänsä luo. Isä oli vuonna 2005 tuomittu ehdolliseen vankeusrangaistukseen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Kuinka ketään lasta voidaan kiireellisesti sijoittaa tällaisen tuomion saaneen henkilön luo? Isälle annettiin samalla tytön yksinhuoltajuus. Tämän jälkeen ennen Vilja Eerikan murhaa hänestä tehtiin 11 lastensuojeluilmoitusta. Vuoden 2011 loppupuolella Vilja Eerika sijoitettiin neljäksi kuukaudeksi perhetukikeskukseen, mutta palautettiin sitten isänsä luo.

Kun ilmoituksia tehtiin niin monta ja kun isällä oli aiempi tuomio, lastensuojeluviranomaisten päätökset eivät mielestäni voi johtua typeryydestä tai hyväuskoisuudesta. Jostain syystä Vilja Eerikan turvallisuus ei ollut asiaa käsitelleille viranomaisille tärkeintä. Valitettavasti he tuskin paljastavat motiivejaan virkavelvollisuuden rikkomista koskevissa poliisikuulusteluissa. Jään odottamaan oikeudenkäyntiä ja huolestun, jos sitä ei ala kuulua.

Minulla ei ole vielä ollut tilaisuutta lukea Janne Villan kirjaa, mutta tunnen entuudestaan jonkin verran Lähetysseuran oppilaskodin tapausta. Oppilaskodissa käytettiin seksuaalisesti hyväksi Villan kirjasta annettujen tietojen mukaan yli 30 lasta 1960-luvulta 1990-luvulle. Useiden uhrien tekemien rikosilmoitusten vuoksi Helsingin rikospoliisi käynnisti asiasta tutkinnan vuonna 1995. Tutkinnanjohtajana toimi Markku Stenberg. Tapauksen perusteellista tutkimista kannattanut päätutkija Anneli Aunola kuitenkin siirrettiin muihin tehtäviin ja tutkinta keskeytettiin. Juttu ei koskaan edennyt oikeuteen saakka.

Vuonna 2002 Suomen Kuvalehti kirjoitti näkyvästi Taiwanin oppilaskodin tapauksesta ja epäkohdista sen tutkinnassa. Jutussa epältynä ollut oppilaskodin entinen työntekijä nosti silloin päätoimittaja Tapani Ruokasta vastaan syytteen kunnianloukkauksesta. Se kaatui sekä raastuvanoikeudessa että hovioikeudessa. Eräs oppilaskodin uhreista on kertonut minulle Ruokasen oikeudenkäynnissä ilmenneen rikoksen uhreja olleen ainakin 12.

Pian Suomen Kuvalehden jutun ilmestyttyä silloinen oikeusministeri Johannes Koskinen vaati poliisitutkinnan käynnistämistä uudelleen. Niin tehtiinkin, mutta uusi tutkinta toimitettiin samalla tavoin kuin ensimmäinen ja lopetettiin pian samasta syystä: rikoksen ei katsottu tapahtuneen.

Markku Stenberg oli tutkinnanjohtaja myös toisessa, vuosina 2003-2004 tehdyssä lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskeneessa jutussa, josta olen aiemmin kirjoittanut tarkimman version amerikkalaisella kotisivullani

https://johannesremy.webs.com

Tuolloinkin poliisi keskeytti tutkinnan, koska se ei katsonut rikoksen tapahtuneen.

Helsingin poliisin nykyinen väkivaltarikosyksikön johtaja Ritva Elomaa on julkisuudessa kommentoinut poliisin asenteiden parantuneen Taiwanin oppilaskodin tutkimuksen päivistä:

www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/10976-sls-ja-helsingin-poliisi-kommentoivat-taiwan-asiaa

Elomaa kuitenkin pitää oppilaskodin juttua loppuun käsiteltynä:
„Kysymyksiin siitä, voidaanko asiaan palata, Elomaa toteaa, että ainakaan nyt ei ole mitään meneillä.
Koska esimerkiksi apulaisoikeusasiamies ja oikeuskansleri eivät löytäneet taannoin tehdystä Helsingin poliisin tutkinnasta huomauttamista, Elomaa sanoo uskovansa, että tapaus käsiteltiin loppuun. Päätutkija kanteli asiasta 1990-luvun loppupuolella oikeusasiamiehelle.
- Jos joku asianomistaja haluaa meille tehdä rikosilmoituksen, ainahan me ilmoituksen otamme vastaan, Elomaa kuitenkin jatkaa.”

Minulla ei toistaiseksi ole syytä epäillä Elomaan yleisesti ottaen hyvää tahtoa. Hänen kommentissaan ilmenee suomalaisille viranomaisille yleinen asenne, jonka mukaan viranomaispäätökset ja viranomaistiedot ovat painavampia kuin valtiokoneiston ulkopuolelta tuleva tieto. Näin uskovat monet rehelliset viranomaiset, joiden asennetta epärehellisten viranomaisten on erittäin helppo hyödyntää. Uudet rikosilmoitukset Taiwanin oppilaskodista eivät todellisuudessa johda uuteen tutkimukseen, koska rikokset ovat vanhentuneita. Vanhentuneiden rikosten tutkimatta jättäminen sopii huonosti lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, koska taipumus tehdä näitä rikoksia on useimmiten pysyvä. Vanhentuneiden rikosten tutkiminen edistäisi useissa tapauksissa niistä epäiltyjen kiinnisaamista samanlaisista uusista rikoksista.

Markku Stenberg työskentelee Helsingin poliisissa rikoskomisariona. En tiedä, kuuluuko hänen nykyisiin tehtäviinsä lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tutkiminen.

Viime heinäkuussa Suomen tiedotusvälineet uutisoivat Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen Suomelle antaman tuomion siitä, että nainen oli määrätty pakkohoitoon vain yhden psykiatrin lausunnon perusteella. Pikku-uutinen jätti kertomatta asian olennaiset yhteydet, jotka selvästi ilmenevät EIT:n tuomiosta. Se on löydettävissä osoitteessa:

http://hudoc.echr.coe.int/eng?i=001-111938

Jos linkki ei toimi, hae tietokannasta edelleen Case of X v. Finland, 03/07/12.

Kyseessä oli vuonna 2000  liikeelle lähtenyt tapaus, jossa lastenlääkäri oli epäillyt 7-vuotiaan tytön isän käyttäneen tätä seksuaalisesti hyväksi. Olen netissä nähnyt tiedon, jonka mukaan isä olisi tamperelainen poliisi, mutta en ole voinut saada vahvistusta tälle tiedonmuruselle. Tytön äiti toi hänet vastaanotolle ja kertoi, ettei tyttö halunnut mennä isänsä luo joululoman ajaksi. Lastenlääkäri piti äidin esittämää epäilyä perusteltuna.

Äiti piti tytön itsellään noin neljän kuukauden ajan, kunnes jäi kiinni ja tuomittiin myöhemmin lapsikaappauksesta. Lastenlääkäriä syytettiin  avunannosta lapsikaappaukseen ja oikeudenkäynti asiasta aloitettiin lokakuussa 2002. Lastenlääkärin  oman näkemyksen mukaan hän ei ollut vaikuttanut kaappaukseen millään lailla, vaan ainoastaan lääkärinä hoitanut lasta tämän käydessä sen aikana hänen vastaanotollaan.

Oikeus määräsi lastenlääkärin vastoin hänen tahtoaan mielentilatutkimukseen. Hän piiloutui, mutta oli asianajajansa kautta yhteydessä tuomioistuimeen. Kun asianajaja halusi vetäytyä jutusta, oikeus nimitti lastenlääkärille asianajajan, jota syytetty itse vastusti ja epäili puolueelliseksi.

Lastenlääkäri saatiin lopulta kiinni lokakuussa 2004. Mielentilatutkimus toimitettiin Vanhan Vaasan Psykiatrisessa Sairaalassa. Yhden psykiatrin lausunnoilla syytetyn todettiin kärsivän harhoista, olleen syyntakeeton rikoksen tapahtuessa ja tarvitsevan psykiatrista pakkohoitoa: ”In conclusion, Dr A.K. considered that the applicant was paranoid and that she had made accusations against various authorities about continued abuse of office.”… “Moreover, she was in denial of her illness.”  Psykiatri mainitsi erikseen syytetyn sairauden tunnuspiirteenä, ettei tämä pitänyt mahdollisena, että olisi erehtynyt insestiä koskevassa epäilyssään. Syytetyn vaatimus toisen psykiatrin mielipiteen hankkimisesta evättiin. Vaikka hänet virallisesti vapautettiin helmikuussa 2005, hän joutui jäämään pakkohoitoon Vanhan Vaasan Psykiatriseen Sairaalaan tammikuun loppupuolelle 2006.

Psykiatrin lausunnon perusteella syytetylle määrättiin vastoin hänen tahtoaan oikeudenkäyntiin edunvalvoja. Maaliskuussa 2005 tuomioistuin tuomitsi lastenlääkärin syylliseksi sekä törkeään vapaudenriistoon että avunantoon törkeässä vapaudenriistossa. Rikosten katsottiin tapahtuneen peräkkäin. Edunvalvoja ilmoitti oikeudessa olevansa tyytyväinen tuomioon, jolla hänen valvottavansa todettiin syylliseksi, mutta jätettiin syyntakeettomuuden perusteella rankaisematta. Edunvalvoja ei myöskään pitänyt tarpeellisena kuulla syytetyn esittämiä 18  todistajaa tai kyseenalaistaa mielentilatutkimusta ja sen toimittamistapaa. Edunvalvoja puolusti lääkäriä vain siten, että piti tätä syyllisenä ainoastaan avunantoon rikoksessa.  

Koska lastenlääkäri kieltäytyi pakkohoidon aikana ottamasta psyykenlääkkeitä, ne annettiin hänelle väkisin pistoksina. Vapauttaminen tapahtui vasta, kun kaksi sairaalassa vieraillutta ulkopuolista lääkäriä oli antanut lausuntonsa asiasta. Toinen oli yleislääkäri, joka ei havainnut potilaassa mielisairauden merkkejä.  Toinen oli psykiatri, jonka mukaan:
“…the choice of medication for the applicant (37.5 milligrams of Risperdal Consta injected into the muscle every two weeks) seemed excessive, given the patient’s age and state of health. Furthermore, he considered that the involuntary and forced medication fulfilled the constitutive elements of assault. In conclusion, he considered that open-care measures were possible and that the danger posed by the applicant to herself and others had been considerably exaggerated, and accordingly that the criteria for involuntary care were not met.”

Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin ei tuominnut Suomea edunvalvojan nimeämisestä ja syytetyn esittämien todistajien kuulematta jättämisestä, edunvaljoja kun oli nimetty lääkärin lausunnon perusteella ja todistajat jätetty kuulematta edunvalvojan tahdon mukaisesti. EIT kuitenkin tuomitsi Suomen lastenlääkärin pakkohoidon jatkamisesta yli kuuden kuukauden ajan vain yhden lääkärin lausunnon perusteella sekä psyykenlääkkeiden väkisin antamisesta. Suomen on maksettava pakkohoidetulle korvauksia 18 000 euroa.  

Mitä tytölle ja hänen äidilleen sitten tapahtui? Juuri ennen äidin ilmaantumista lastenlääkärin vastaanotolle tyttö oli sijoitettu äitinsä luota perhetukikeskukseen perusteluna äidin mielenterveyden heikko tila. Oliko sijoittamisen takana äidin esittämä epäily isän luona tapahtuneesta hyväksikäytöstä? Myös äiti todettiin syyntakeettomaksi ja passitettiin pakkohoitoon. Lapsen isä sai yksinomaisen huoltajuuden.

Mitä Vilja Eerikan, Lähetysseuran ja lastenlääkärin tapaukset kertovat meille? Jokainen päätelköön itse.