Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio vuodelta 2006

Tietoni ovat muutamaa yksityiskohtaa lukuun ottamatta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomiolauselmasta:

http://hudoc.echr.coe.int/eng?i=001-75337

Sveitsiläinen mies ja suomalainen nainen avioituivat ja asuivat Sveitsissä. Heille syntyi kaksi lasta, poika vuonna 1987 ja tyttö 1989. Vuonna 1993, pojan ollessa 6- ja tytön 5-vuotias, vaimo muutti yhdessä lasten kanssa uuden lesbokumppaninsa luo Suomeen. Sveitsiin jäänyt mies haki avioeroa ja lasten huoltajuutta. Oikeuden päätöstä odotellessa vanhemmat solmivat väliaikaisen sopimuksen, jonka mukaan lapset olisivat toistaiseksi Suomessa, mutta isä saisi tavata heitä kolmesti. Prosessin ollessa kesken mies sai tietää anoppinsa ilmoittaneen Suomen sosiaaliviranomaisille epäilevänsä äidin lesbokumppanin käyttäneen lapsia seksuaalisesti hyväkseen. Seksuaalisen hyväksikäytön epäily meni aina hovioikeuteen saakka, missä se kaatui äänestyspäätöksellä.

Vuonna 1996 tuomioistuin antoi äidille lasten yksinomaisen huoltajuuden, minkä päätöksen ylemmät oikeusasteet myöhemmin vahvistivat. Isä sai tapaamisoikeuden. Äiti kuoli vuonna 1999, jolloin isä saapui heti Suomeen ja vaati itselleen lasten huoltajuutta. Kuitenkin myös äidin kumppani haki itselleen lasten huoltajuutta. Joulukuussa 1999 suomalainen tuomioistuin myönsi huoltajuuden isälle. Seuraavana päivänä hovioikeus kuitenkin keskeyttiu tuomion täytäntöönpanon äidin kumppanin tekemän valituksen perusteella, ja lapset jäivät äidin kumppanin luo. Tämän jälkeen isä ei enää pääsi enää kerran tapaamaan lapsiaan toukokuussa 2001. Maaliskuussa 2001 hovioikeus vahvisti aiemman alioikeuden päätöksen ja määräsi lapset muuttamaan isän luo muutaman kuukauden siirtymäajan jälkeen elokuussa 2001. Kesäkuussa 2001 Korkein oikeus kuitenkin keskeytti hovioikeuden päätöksen toimeenpanon. Lokakuussa 2001 Korkein oikeus antoi äidin kumppanille lasten yksinomaisen huoltajuuden käyttäen perusteena lasten omaa mielipidettä ja sitä, että lapset olivat tottuneet asumaan Suomessa. Lasten mielipiteen perusteella isältä evättiin myös tapaamisoikeus. Näin isä menetti lapsensa, vaikka hänen sopivuuttaan lastensa huoltajaksi ei missään vaiheessa ollut kiistetty. Korkein oikeus myös hylkäsi isän vaatimuksen psykologisista tutkimuksista, jotka olisivat voineet selvittää äidin kumppanin vaikutusta lasten ilmaisemaan mielipiteeseen.  

Kantelussaan Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen isä korosti, miten äidin kumppani oli katkaissut lasten kaikki yhteydet isäänsä, eikä lasten mielipidettä selvitettäessä oltu tutkittu, missä määrin lasten mielipide oli heidän omansa ja missä määrin se oli äidin kumppanin aktiivisen vaikutuksen tulosta. Asiaan ei ollut vaikuttanut myöskään se, että äidin kumppanilla oli todettu alkoholiin liittyviä mielenterveydellisiä ongelmia. Isän mukaan lapset eivät olleet vapaita ilmaisemaan mielipidettään, vaan he olivat joutuneet äidin kumppanin manipuloimiksi. Ennen lasten äidin kuolemaa isän välit lapsiinsa olivat olleet erittäin hyvät, ja lapset olivat kahdesti vierailleet hänen luonaan Sveitsissä. Isän mukaan äidin kumppani oli pelotellut lapsia sillä, että isä sijoittaisi heidät Sveitsissä lastenkotiin. Isä valitti myös, etteivät suomalaiset viranomaiset olleet toimeenpanneet niitä tuomioistuimen päätöksiä, joiden perusteella huoltajuus oli myönnetty hänelle. Isä korosti biologisen isyytensä merkitystä: huoltavan vanhemman kuollessa huoltajuus on myönnettävä toiselle vanhemmalle, ellei toisenlaiseen menettelyyn ole erityisen painavia perusteita. Koska isän sopivuutta lastensa huoltajaksi ei ollut kiistetty, sellaisia painavia perusteita ei ollut. Sen sijaan äidin kumppanin oli todettu sopivan huoltajaksi, vaikka hänellä oli vakavia ja pitkäkestoisia mielenterveydellisiä ongelmia, joihin kuului lasten isään ja heidän äidinpuoleiseen isoäitiinsä liittyviä väkivaltaisia harhoja (violent delusional thoughts concerning the applicant and the maternal grandmother). Kumotessaan alempien oikeusasteiden päätökset Korkein Oikeus ei ollut millään tavoin huolehtinut edes isän tapaamisoikeudesta, joten se oli käytännössä vahvistanut äidin kumppanin aikaansaaman lainvastaisen tilanteen.

Vuonna 2006 EIT totesi Suomen rikkoneen ihmisoikeussopimuksen seuraavia kohtia:

8. Oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta

1. Jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta.

2. Viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi kun laki sen sallii ja se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.

Suomi määrättiin maksamaan isälle 10 000 euroa korvauksia sekä korvaamaan 56 000 euroa hänen oikeudenkäyntikulujaan. Tässä vaiheessa äidin kuolemasta oli kuitenkin jo seitsemän vuotta. Vanhempi lapsi oli tuolloin 19- ja nuorempi 17-vuotias. Lapset ovat aikuisina solmineet uudestaan yhteyden isäänsä, mutta he eivät ole yhteydessä äitinsä entiseen kumppaniin, jonka luona kasvoivat.

Tämä on tietysti melko vanha tapaus. Siitä on kuitenkin syytä kirjoittaa, koska korkeimman oikeuden tuomio silloin tällöin yhä mainitaan myönteisenä esimerkkinä siitä, miten lapsen oikeutta vanhempaansa erityisesti kunnioitettiin. Nettikeskusteluissa tapaus myös joskus käännetään tyystin päälaelleen esittäen se esimerkkinä siitä, miten viranomaiset muka huoltoriitojen yhteydessä suosivat äitien tekemiä isiä koskevia perättömiä ilmiantoja. Epäiltynä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstähän oli äidin entinen kumppani lasten äidinpuoleisen isoäidin tekemän rikosilmoituksen vuoksi.

Olennaisin opetus tapahtuneesta on, ettei laki tässä tapauksessa ole ollut kaikille sama. Erityisen vaikuttavaa on, miten hovioikeus seuraavana päivänä alioikeuden päätöksen jälkeen keskeyttää sen toimeenpanon. Jostain syystä toista osapuolta suosittiin. Tällaisia tapauksia varten Suomessa pitäisi olla elin, jolla olisi valtuudet nopeasti puuttua lasten oikeuksia loukkaaviin viranomaispäätöksiin. Ei voi riittää, että vääryyttä kärsineet mahdollisesti saavat EIT:sta asianmukaisen ratkaisun. Lapsuus on siihen liian lyhyt ja liian tärkeä aikakausi ihmisen elämässä.