Suomi, EU ja NATO

Pakolaisongelman hoitaminen EU:n päätöksin ja jäsenmaiden yhteisvoimin on Suomen edun mukaista. Samoin on Suomen etu luopua Dublinin sopimuksesta periaatteesta, jonka mukaan pakolaisen asian hoitaa se EU-maa, johon hän ensiksi saapuu.

Itärajamme on EU:n ulkoraja, jonka toisella puolella on Venäjä. Venäjän hallitus voi halutessaan avata Lähi-Idästä tulevilla pakolaisille reitin alueensa läpi Suomeen. Näi saattaa juuri nyt olla käymässä, mihin viittaavat toistaiseksi vahvistamattomat tiedot Venäjän tiedustelupalvelun FSB:n osallisuudesta pakolaisten kuljettamiseen Suomen rajalle. Koska Venäjän hallitsija Vladmir Putin on johtamassa kansaansa suureen onnettomuuteen, tulevaisuudessa rajan yli saattaa pakolaisina ryöpsähtää suuria määriä myös Venäjän kansalaisia. Jos hylkäämme EU:n yhteisen päätöksenteon tässä asiassa, suostumme samalla hoitamaan pakolaisongelmamme yksin. Jos taas sitoudumme EU:n yhteiseen päätöksentekoon, voimme odottaa muiden jäsenmaiden auttavan Suomea ottamalla vastaan osan itärajan yli tulevista pakolaisista.

Yllä kuvaamani asiantila on niin ilmeinen, ettei sen ymmärtämisen pitäisi olla vaikeaa riippumatta siitä, olemmeko nuivia vai ns. suvakkeja. Ulkoministeri Timo Soini yrittää silti yhä paeta todellisuutta pitäytymällä kansallisessa päätöksenteossa ja puhumalla rajan sulkemisesta:  http://yle.fi/uutiset/soini_valayttaa_kovia_keinoja_itarajalle__jopa_rajan_sulkeminen_mahdollista/8617471

Toki rajan voi sulkea, mutta se johtaa vain siihen, että epätoivoiset maahanpyrkijät lakkaavat käyttämästä rajanylityspaikkoja ja tulevat rajan yli mistä vain pääsevät. Rajan todellinen sulkeminen vaatisi vanhan DDR:n esimerkin seuraamista varustamalla raja asianmukaisin helvetinkonein. Ymmärrän ihmisoikeuksien olevan nuiville vain suvakkien keksimä harmittava este heidän ajamansa politiikan toteuttamiselle. Siksi lisään vielä, että DDR:n mallin seuraaminen aiheuttaisi huomattavia kustannuksia. On parempi pysyä läntisten demokratioiden joukossa ja kannattaa pakolaisongelman hoitamista EU:n yhteisellä päätöksenteolla.

Blogikirjoituksessani “Ukraina, Venäjä ja Suomi” kirjoitin harkitsevani mielipidettäni Suomen mahdollisesta liittymisestä NATOon. Olen miettinyt ja tullut siihen tulokseen, että NATO-jäsenyyden hakeminen on vähiten huono vaihtoehto. On epätodennäköistä, että vanhalla kunnon suomettumispolitiikalla voitaisiin nykytilanteessa turvata Suomen asema. Euroopan Unionin jäsenmaana Suomi Venäjän näkökulmasta jo kuuluu länsileiriin. Ne myönnytykest, joita tästä asemasta käsin voimme tehdä Venäjälle, eivät olisi riittäviä palauttamaan asemaamme liittoutumien ulkopuolella olevana Venäjälle ystävällismielisenä rajamaana. Ottaen huomioon Venäjän nykyinen ulkopolitiikka, siinä valinnassa olisi myös liian suuria moraaliin ja demokratian ylläpitämiseen liittyviä riskejä.

Päätyminen NATO-jäsenyyden kannattajaksi ei ole ollut minulle helppoa, koska suhteeni venäläiseen kulttuuriin on läheinen ja myönteinen. En missään tapauksessa kannata näkemystä Venäjästä jonain perivihollisena, joka aina olisi uhkaamassa meitä. Tulevaisuudessa Venäjän ja sen länsinaapurien välille on mietittävä järjestelyä, joka pysyvästi poistaisi vastakkainasettelun samaan tapaan kuin EU on poistanut vihollisuuden Saksan ja Ranskan väliltä. Valitettavasti se on mahdotonta juuri nyt.