Sosialidemokratia, julkinen ja yksityinen sektori

Sosialidemokraattisen liikkeen varhaisvaiheissa sen tavoitteena oli tuotantovälineiden yhteisomistus, sosialistinen talousjärjestelmä. Jos siinä olisi kaikki, sosialidemokratiaa ei enää tarvittaisi: sosialistisen talousjärjestelmän ajatus on kärsinyt täydellisen haaksirikon. Yksityiseen yritystoimintaan pohjautuva markkinatalous on osoittautunut sekä humaanimmaksi että tehokkaammaksi järjestelmäksi. Kaiken taloudellisen tuotannon ei toki tarvitse perustua yksityisomistukseen, mutta nähtävissä olevan tulevaisuuden ajan se on vallitseva omistusmuoto, ja hyvä niin.

Koska sosialidemokraateilla on ollut myös muita, nykyäänkin ajankohtaisia tavoitteita, huhut liikkeen kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja. Niihin kuuluvat reilu osuus palkansaajalle tulonjaossa, työntekijöiden suojeleminen rajoittamalla työnantajalla muuten helposti olevaa vahvemman oikeutta sekä sosiaaliturva, jonka pitäisi suojella kaikkein heikoimmassakin asemassa olevia kansalaisia. Sosialidemokraatit ovat vaikuttaneet yhteiskunnan yleiseen ilmapiiriin kiistämällä kansalaisen varallisuuden ja hänen moraalisen kelvollisuutensa välisen korrelaation: köyhä ei ole rikasta huonompi. Vähävaraisten perheiden  lasten mahdollisuuksia sosiaaliseen nousuun on parannettu luomalla aiempaa tasa-arvoisempia koulutusjärjestelmiä.

Parantamisen varaa on. Mahdollisuuksien mukainen taloudellinen tasa-arvo, taloudellisilta katastrofeilta suojaava sosiaaliturva, kansalaisten mahdollisuuksien tasa-arvo ja köyhän ihmisarvo ovat asioita, joiden toteuttamisessa sosialidemokraateilla riittää vielä töitä. Sitä, onko jokin toimiala tai palvelu valtiollisen, kunnallisen vai yksityisen tahon hoidettava, on arvioitava näiden sosialidemokratian kestotavoitteiden valossa. 

Koska yksityinen voitontavoittelu ei sovi kaikille aloille, ei ole järkevää yksityistää tai kilpailuttaa mahdollisimman monia julkisia palveluita. Toisaalta palvelun kunnallinen tai valtiollinen ylläpito ei sekään ole itseisarvo. Jos palvelu on huonoa ja sen piirissä olevia nöyryytetään, sen kunnallisuudesta ei ole heille iloa. Sosialidemokraatit ovat joskus turhan sokeita sille tosiasialle, että ihmisiä voidaan sortaa myös julkista valtaa käyttämällä. Esimerkiksi sosiaaliturvaa voidaan käyttää paitsi ihmisen auttamiseen, myös holhoamiseen ja alistamiseen. Vaikkapa syrjäytymisvaarassa olevaksi luokitteleminen voi olla ensimmäinen askel ihmisen syrjäyttämiseen. Mainitsemani sokeus voi johtua siitä, että palveluita valitettavan usein tarkastellaan niiden tuottajan paremminkin kuin asiakkaan näkökulmasta.

Pitääkö kunnallisten palveluiden olla julkisten vai yksityisten tahojen hoidossa? Tapauskohtaisesti harkiten molempien. Kilpailuttamisessa on katsottava tähänastista enemmän palvelun laatua eikä vain kustannussäästöjä. Olennaisinta on, että palvelu on hyvä. Jos se ei sitä ole, asiakkaiden äänen on kannettava päättäjille asti. Koska köyhyys ei ole pahe, me sosialidemokraatit emme saa sietää köyhän nöyryyttämistä.