"Kateissa oleva vanhemmuus" ja lasten huostaanotot

johtuneen siitä, että kiireisten vanhempien syyllistäminen on julkisuudessa jatkuvasti sukkuloiva klisee, ikään kuin "kaikkien tuntema" asia. Sama klisee on nähtävissä esimerkiksi Lastenklinikoiden Kummien järjestämän Elämä lapselle-keräyksen mainonnassa. Eräässä kuvassa istuu lapsi leikkikalukasan päällä todeten: "Isillä menee tänään vähän myöhään mut isi tuo sit jonkun yllärin". Mainos sisältää kosolti viittauksia: kelvoton isä tavoittelee mammonaa sen sijasta, että viettäisi aikaa lapsensa kanssa. Hän kuvittelee voivansa hyvittää poissaolonsa ostamalla lapselleen leluja. Kuvan selitystekstissä todetaan: "Lasten ja nuorten psykiatriset ongelmat kasvavat kilpaa vanhempien kiireen ja välinpitämättömyyden kanssa". Sen vuoksi on sitten tärkeää lahjoittaa rahaa lastenpsykiatriaan, jonka annetaan ymmärtää paikkaavan vanhempien vastuuttomuuden aiheuttamat haavat ja tarjoavan oikeaa välittämistä. Mainos on julkaistu ainakin Metro-lehdessä 11.8.  

Mihin pohjautuu käsitys, jonka mukaan vanhemmat nykyään viettävät lastensa kanssa vähemmän aikaa kuin ennen? Sikäli kuin tiedän, kukaan ei ole esittänyt väitteen tueksi mitään empiirisesti todettuja tosiseikkoja. Lähimmäksi osuu tutkimus, jossa on todettu 71% vanhemmista olevan sitä mieltä, etteivät he ennätä olla lastensa kanssa niin paljon kuin pitäisi. Tämä tutkimus ei sisällä minkäänlaista vertailua mihinkään aiempaan tilanteeseen. 

Nykyvanhempien kelvottomuutta perustellaan lasten mielenterveydellisten ongelmien ja huostaanottojen lisääntymisellä. Tähän on helppo esittää kaksi vastaväitettä:

1. Lisääntyneet mielenterveydelliset diagnoosit eivät välttämättä johdu mielenterveydellisten ongelmien todellisesta lisääntymisestä. Ne voivat johtua myös lääkärikunnan ja etenkin lastenpsykiatrien muuttuneesta toimintatavasta: mielenterveydellisiä ongelmia nähdään nyt siellä, missä niitä ei aiemmin nähty. Sama argumentti pätee vanhemmiltaan huostaan otettujen lasten määrän kasvamiseen: syynä voi olla lastensuojeluviranomaisten muuttunut toimintatapa.
2. Vaikka lasten mielenterveydellisten ongelmien lisääntyminen olisikin tosiasia, mitä ei mielestäni ole vielä toteennäytetty, asia voi johtua myös muiden tahojen kuin vanhempien toiminnasta: päivähoidosta, koulusta, ikätoverien toiminnasta. 

Itse uskoisin sormituntumalta nykyvanhempien viettävän lastensa kanssa huomattavasti enemmän aikaa kuin mitä vanhemmat viettivät yksi sukupolvi sitten. Etenkin isän rooli nähdään nykyään paljon vahvempana kuin aiemmin, jolloin hänen velvollisuutensa oli lähinnä leivän hankkiminen perheeseen. On myös tietoja, jotka voisivat viitata nykyisten vanhempien aiempaa suurempaan huolenpitoon lapsistaan: nuorison alkoholinkäyttö on vähentynyt, joskin se on edelleen hälyttävän suurta. En ole kuitenkaan huomannut kenenkään lukevan juopottelun vähentymistä vanhempien ansioksi. Ei se toki sitä välttämättä olekaan.   

Vanhempien erittelemätön mollaaminen on nykyään niin yleistä, että sitä tulee vastakkaisista, keskenään ristiriitaisista suunnista. Jos toinen vanhemmista jää kotiin hoitamaan lasta, vanhempia syytetään päivähoidon tarjoamien virikkeiden riistämisestä lapseltaan. Jos taas molemmat vanhemmat tekevät työtä ja lapsi on päivähoidossa, on selvää, että vanhemmat vastuuttomasti valitsevat mammonan lapsensa hyvinvoinnin sijasta. Vanhempien on siis mahdotonta valita oikein.

Vanhempien yleisellä mollaamisella on haitallisia yhteiskunnallisia seurauksia. On syntynyt ilmapiiri, jossa viranomaisten ja vanhempien ollessa keskenään erimielisiä perheen tilanteesta, vanhemmat ovat automaattisesti vähemmän uskottavia. Tämä on osaltaan syynä lisääntyneisiin huostaanottoihin. Toisin kuin luullaan, suurin osa lasten huostaanotoista ei johdu vanhempien juoppoudesta, heidän harjoittamastaan väkivallasta tai lapsen hoidon laiminlyönnistä. Helsingissä 1990-2005 tehtyihin lasten sijoituksiin kodin ulkopuolelle esitettiin useimmiten seuraavia perusteluja (suluissa ensisijaisena perusteena esiintyminen):

Lapsen sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelma         52%  (17%)

Kouluvaikeudet                                                 37%  (8%)

Sosiaalisen vuorov. ongelma perheessä                 31%  (10%)

Kasvattamisen ongelmat                                                         30% (10%)

Ongelma lapsen fyysisessä tai psyykkisessä hyvinvoinnissa                                                  27% (7%)         

Lapsen oma päihteiden käyttö                             26%  (11%)

Kuljeskelu                                                        21%  (9%)

Vanhemman tai perheen päihteiden käyttö                                                            15%  (10%)

Muut perheen elinoloihin liittyvät vaikeudet                                                        14%  (5%)

Lapsen omat rikolliset teot                                                               14%  (3%)

Vanhemman fyysinen tai psyykkinen terveysongelma                                                10%  (4%)

Väkivalta kotona                                                             7%  (2%)

Lapsen hoidon laiminlyönti                                                       7%   (2%)

(Savolainen-Hinkkanen-Pekkarinen, Lasten rikolliset teot ja niihin puuttuminen. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoja 76, 2007, s. 8-9. Ensisijaisia perusteita voi olla kaksi tapausta kohden, muita enemmänkin. Koska tutkimus koski niin pitkää aikajaksoa, tilanne voi olla jonkin verran muuttunut.)

En suinkaan tyystin vastusta lasten huostaan ottamista tai sijoittamista pois vanhemmilta kodin ulkopuolelle. Vakavan väkivallan tai seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi joutuneiden lasten kohdalla se on hyvin perusteltua. Selkeä ja ymmärrettävä peruste on myös lapsen hoidon laiminlyöminen. Näiden syiden perusteella on kuitenkin tehty vain suhteellisen pieni osa sijoituksista. Huomattavasti yleisempiä ovat enemmän tulkinnanvaraisuutta sisältävät perusteet, kuten sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelma. Kuka voi varmuudella sanoa, ettei hänellä ole sellaista?

Huostaanottojen määrä Helsingissä on noussut voimakkaasti: vuonna 1995 1,3% helsinkiläisistä alle 17-vuotiaista oli huostaan otettuna, 2006 huostaan otettujen osuus oli 2,0%. Pääkaupunkiseudun kuntien välillä on merkittäviä eroja: kun helsinkiläisistä lapsista 2,3% oli sijoitettu kodin ulkopuolelle vuonna 2006, vastaava osuus Vantaalla oli 1,5% ja Espoossa 1,1%. Luvut osoittavat, ettei vanhemmiltaan pois otettujen lasten määrä voi johtua ainakaan pelkästään perheiden ongelmien määrästä, vaan siihen vaikuttaa myös viranomaisten toimintalinja. 

Tämän vuoden alussa voimaan tullut uusi lastensuojelulaki on poistanut lasten huostaanotot kunnallisen demokratian vaikutusmahdollisuuksien piiristä: vastedes päätöksen niistä voi tehdä niistä vastaava sosiaalityöntekijä. Vanhempien vastustaessa huostaanottoa se käsitellään hallinto-oikeudessa. Kunnalliset luottamushenkilöt eivät vastaisuudessa voi vaikuttaa huostaan ottoihin ainakaan yksittäistapauksissa, joita ne kaikki ovat. Pidän uudistusta erittäin valitettavana, sillä lasten kohtalot ovat liian vakava asia ilman valvontaa jätettäväksi. 

Jotain on silti vielä tehtävissä. Kunnalliset luottamushenkilöt voivat vaikuttaa lastensuojeluviranomaisille annettaviin yleisiin toimintaohjeisiin. Myös huostaan otettujen lasten olojen ja heidän saamansa hoidon asianmukaisuuden valvonta kuuluvat kaupungin tehtäviin. Meistä jokainen, oli poliitikko tai ei, voi kyseenalaistaa matalaotsaiset yksinkertaistukset, joissa vastakkain ovat järjestään pahat vanhemmat ja hyvät viranomaiset. Todellisuus kun on huomattavasti monimutkaisempi.