Helsinkiläisen päiväkoti Kolibrin tapauksesta

Kaupungin sosiaalijohtaja on kiirehtinyt ilmoittamaan, ettei päiväkodissa ole tapahtunut lapsiin kohdistuvia rikoksia. Epäily siis liittyy omistajan toimintaan jossakin muualla. Julkisuudessa on ehditty painokkaasti korostaa, ettei omistaja ole itse ollut työssä päiväkodissa. 

Keskustelupalstoilla esiintyneestä taustahälystä huolimatta kaupungin päätös on oikea. Tämäntyyppisestä rikoksesta epäillyltä ei todellakaan voi ostaa päiväkotipalveluja. En väitä vastaan: hän on syytön, kunnes toisin todistetaan. Päiväkodin sulkeminen ei  olekaan rangaistus, vaan varotoimi. Tapaus herättää silti joitakin jatkokysymyksiä. Mistä tiedetään, ettei päiväkodissa ole tapahtunut mitään? Kaikesta päättäen siitä, ettei  kukaan ole tehnyt poliisille ilmoitusta siitä, että siellä olisi tapahtunut jotain. Asiaa ei näet ilmeisesti ole tutkittu, koska tieto hyväksikäyttöepäilystä tuli vanhemmille yllätyksenä. Poliisi ei liene ollut yhteydessä vanhempiin eikä ole kysynyt heiltä, ovatko he huomanneet mitään epäilyttävää.

 

Minullakaan ei ole mitään sellaista tietoa, että päiväkodissa olisi tapahtunut mitään rikollista, enkä väitä siellä tapahtuneen mitään rikollista. Se, mitä nyt kirjoitan, liittyykin ennemminkin näiden rikosten yleiseen tutkimistapaan kuin siihen, että haluaisin vihjata mitään lisärikoksia tapahtuneen. Lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistyvällä ihmisellä on useimmiten se sukupuolinen taipumus, että hän tuntee vetoa lapsiin. Eikö hyväksikäyttöön syyllistyneen liiketoiminta juuri päivähoitoalalla herätä kenessäkään, sen kummemmin viranomaisissa kuin vanhemmissa, kysymyksiä? Kuinka paljon epäilty on omistajan ominaisuudessa ollut tekemisissä päiväkodin kanssa? 

Se kiire, jolla viranomaiset rientävät kertomaan, ettei päiväkodissa ole tapahtunut mitään, on mielestäni omituinen. Asiaa ei ole selvitetty ainakaan niin paljoa kuin olisi voitu, eikä ilmeisesti aiotakaan selvittää. Miksi ei? En tiedä, mutta esitän kokemukseen perustuvan olettamuksen: koska näitä rikoksia ei ole tapana tutkia niitä aktiivisesti selvittäen ja ehkäisten, vaan ainoastaan passiivisesti, sikäli kuin joku, mieluiten toinen viranomainen, ilmoittaa poliisille epäilystään ja esittää sille perusteet. Koska kukaan ei (ilmeisesti) nyt ole ilmoittanut mistään epäilyistä liittyen Kolibrin varsinaiseen toimintaan, kaiken katsotaan olevan kunnossa.  

Jos tämä olisi tapahtunut Kanadassa, poliisi olisi tiedottanut asiasta laajalla julkisuudella ja kehottanut vanhempia sekä muuta yleisöä kertomaan kaikista mahdollisista epäilyttävistä havainnoistaan. Poliisi olisi toivonut yhteydenottoa erityisesti epäillyn mahdollisilta muilta uhreilta. Poliisi olisi rutiinitoimenpiteenä kuulustellut todistajina, ei tietenkään epäiltyinä, päiväkodin henkilökuntaa ja lasten vanhempia. Vasta tämän jälkeen viranomaiset olisivat kertoneet helpottuneina julkisuudessa, ettei päiväkodissa ole tapahtunut mitään. Kolibrin tapauksessa tiedotusvälineissä olleista tiedoista voi päätellä, ettei ainakaan vanhemmilta ole pyydetty mitään lisätietoja. 

Joku voi mieltää suomalaisen käytännön paremmaksi ja väittää, että anglosaksisissa maissa on menty ”hysteriassa” liian pitkälle. Itse olen sitä mieltä, että Suomen viranomaiset ovat muutaman vuosikymmenen jäljessä anglosaksisia maita tämäntyyppisten rikosten tutkinnassa. 

PS. Jos silloin tällöin kehaisen Kanadaa jossain suhteessa Suomea paremmaksi, se ei tarkoita, että pitäisin nykyistä asunmaatani ylipäänsä kaikissa asioissa parempana. Monet asiat ovat Suomessa paremmin kuin Kanadassa. Tässä kirjoituksessa käsittelemäni ei vain kuulu niihin.