Lasta vastaan tehdyt seksuaalirikokset vanhenevat Suomessa nopeammin kuin muualla Euroopassa

Jokin aika sitten kritisoin oikeusministeriön työryhmän esityksiä seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistukseksi. Toteutuessaan työryhmän esitykset näet enemmän heikentäisivät kuin kohentaisivat seksuaalirikosten uhreiksi joutuvien lasten asemaa.
Yksi työryhmän esitysten epäkohdista on, että lasta vastaan tehtyjen rikosten vanhenemisaika aiotaan pitää ennallaan. Useimmat niistä vanhenevat nyt uhrin täyttäessä 28 vuotta tai 20 vuodessa rikoksen tekohetkestä, riippuen siitä kumpi näistä on myöhempi ajankohta. Lapsen houkutteleminen seksuaalisiin tarkoituksiin tosin vanhenee jo uhrin täyttäessä 23 vuotta ja seksuaalipalvelujen ostaminen nuorelta rikosten yleisten vanhenemissäädösten mukaisesti viidessä vuodessa. Kirjoitin siitä, miten 28 vuoden iässä monilla uhreilla ei ole resursseja, itseluottamusta ja riittävän paksua nahkaa hakea oikeutta. Olennainen lisäperuste vanhenemisajan pidentämiselle on myös se, että näiden rikosten tutkimistapa on pitkään ollut Suomessa erittäin heikkoa ja on odotettavissa, että se ajan myötä kohenee.

Viimeisten kirjoitusteni jälkeen olen tutkinut lasta vastaan tehtyjen rikosten vanhenemista Pohjoismaissa, Saksassa ja Alankomaissa. Niissä kaikissa näiden rikosten vanhenemisaika on pitempi kuin Suomessa. Norjassa (Almindelig Borgerlig Straffelov, §66) ja Tanskassa (Straffeloven §93b) lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ei vanhene, riippumatta siitä, onko rikokseen liittynyt yhdyntä vai ei. Ruotsissa astui kuluvan vuoden toukokuussa voimaan laki, jonka mukaan yhdynnän lapsen kanssa sisältävä rikos ei pääsääntöisesti vanhene (Brottsbalk 35 kap. §2,). Rikosnimekkeenä on lapsenraiskaus riippumatta siitä, onko uhri niin sanotusti suostunut yhdyntään vai ei. Ruotsin uudistus jää kuitenkin osittaiseksi, koska lieventävien asianhaarojen vallitessa tekijä voidaan lapsenraiskauksen sijasta tuomita lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, joka vanhenee uhrin täyttäessä 28 vuotta. Rikos, johon ei liity yhdyntää, vanhenee jopa aiemmin kuin Suomessa eli uhrin täyttäessä 23 vuotta.

Ruotsin lapsenraiskauksen vanhenemista koskeva lakiuudistus on toteutettu siten, että se koskee kaikkia niitä rikoksia, jotka eivät olleet vanhentuneet uuden lain astuessa voimaan. Ruotsissa on siis ajateltu toisin kuin ajatteli Suomen oikeusministeriön asiantuntijatyöryhmä, jonka mielestä ”rikosoikeudellisesta laillisuusperiaatteesta seuraa, että vanhentumissäädöksiä ei voida rikoksentekijän vastuuta pidentävästi muuttaa takautuvasti koskemaan rikoksia, jotka on tehty ennen muutettujen vanhentumissäännösten voimaantuloa”(124).  Arkijärjellä ajatellen Ruotsin valtion näkökanta vaikuttaa näistä kahdesta perustellummalta, koska vielä vanhentumattoman rikoksen vanhenemisajan pidentäminen ei ole takautuvaa.  Takautuvaa se olisi vain siinä tapauksessa, että jo kerran vanhentunut rikos saatettaisiin uudelleen syyteoikeuden piiriin. Tämä ero on erittäin merkittävä, koska se ratkaisee jopa yli 20 vuoden ajanjakson aikana tehtyjen rikosten käsittelyn: voidaanko niistä vielä syyttää vai ei.

Saksan rikoslain 78. luvun mukaan lapsen seksuaalisen hyväksikäytön vanhenemisajan laskeminen alkaa uhrin täyttäessä 30 vuotta. Tästä ja rikosten yleisistä vanhentumissäännöistä seuraa, että lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö vanhenee uhrin täyttäessä 40 vuotta. Näin on riippumatta siitä, onko rikokseen liittynyt yhdyntä vai ei.  

Alankomaiden rikoslain (Wetboek van Strafrecht) 70. pykälän perusteella rikos ei vanhene, jos siihen on kuulunut yhdyntä lapsen kanssa. Jos rikokseen ei liity yhdyntää, se vanhenee uhrin täyttäessä 30 vuotta.

Suomalaiset lapset ovat siis näiden maiden keskinäisessä vertailussa kaikkein suojattomimpia, minkä asiantilan jatkumista oikeusministeriön työryhmä voimakkaasti kannatti vaieten siitä, mitä muissa maissa on tehty.

Seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen yhteydessä on otettava tavoitteeksi Suomen lapsiuhrien aseman saattaminen tanskalaisten ja norjalaisten kohtalotoverien tasolle: hyväksikäytön ei pidä vanheta koskaan, riippumatta siitä, onko siihen kuulunut yhdyntä vai ei.

Kanadan demaripuolue NDP:n edesmenneen ja yli puoluerajojen arvostetun johtajan Jack Laytonin lempilausahduksia oli: ”Don’t let them tell you that it can’t be done,” älkää antako niiden kertoa teille ettei niin voida tehdä.  Lasten turvallisuutta tärkeänä pitävien poliitikkojen on syytä omaksua juuri tämä asenne. Niitä, jotka yrittävät kertoa ettei niin voida tehdä ei ole kovin paljon, mutta heillä on merkittävä asema lainvalmistelussa. Haluan tällä kansainvälisellä vertailulla osoittaa, miten tyhjän päällä heidän väitteensä ovat. Keisarilla ei ole vaatteita.