Korkeimman Oikeuden ennakkopäätös pitää aikuisen ja lapsen välistä seurustelusuhdetta lieventävänä asianhaarana

Share |

Lauantai 26.12.2020 klo 23:03


Korkein Oikeus on 13. marraskuuta 2020 antamallaan ennakkopäätöksellä määritellyt aikuisen ja lapsen välisen seurustelusuhteen lieventäväksi asianhaaraksi lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tapauksissa:  https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202085.html.

Syytetty mies oli tekojen tekoaikana 29-vuotias ja hänen uhrinsa 14-15-vuotias tyttö. Heidän suhteensa kesti kaikkiaan viisi kuukautta. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi miehen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, mutta hovioikeudessa rikosnimike muuttui perusmuotoiseksi lapsen seksuaaliseksi hyväksikäytöksi. Molemmat osapuolet valittivat hovioikeuden tuomiosta Korkeimpaan Oikeuteen. Se pysytti voimassa hovioikeuden tulkinnan, jonka mukaan miehen teko oli seurustelusuhteesta johtuen vain perusmuotoinen lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Korkein Oikeus korotti miehen saamaa vuoden ehdonalaista vankeustuomiota neljällä kuukaudella, mutta vankilaan syytetty ei päätynyt. Päätös seurustelusuhteen katsomisesta lieventäväksi asianhaaraksi oli erimielinen äänten jakautuessa 3-2. Tuomarit Jukka Sippo, Pekka Koponen ja Mika Huovila kannattivat päätöstä, kun taas Tuomo Antila ja Mika Välimaa äänestivät sitä vastaan, ehdottaen syytetyn tuomitsemista törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Tuomio on herättänyt jonkin verran huomiota: sen ovat uutisoineet ainakin Helsingin Sanomat https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000007620937.html, STT https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007651456.html ja MTV:n uutiset https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/korkein-oikeus-korotti-ylakouluikaisen-uhrinsa-kanssa-seurustelleen-miehen-hyvaksikayttotuomiota-ei-kuitenkaan-pitanyt-tekoa-torkeana/7998776#gs.oh9liy. Media on uutisoinut itse rikoksen pääpiirteet, mutta ei ole pohtinut sitä, miksi seurustelusuhde yleensä katsotaan lieventäväksi asianhaaraksi. Toimittajien kummastus näkyy lähinnä rivien välissä. 

Tuomittu ja uhri tapasivat toisensa aikuisille tarkoitetulla deittisivustolla, jolla uhri ilmoitti olevansa 19-vuotias. Osapuolet päätyivät sänkyyn ensimmäisellä tapaamisellaan, jolloin mies ei vielä välttämättä tiennyt tytön ikää. Myöhemmin mies tapasi tytön äidin, jolta hän viimeistään sai luotettavan tiedon tytön iästä, mutta jatkoi silti suhdetta. Äiti suhtautui suhteeseen aluksi kielteisesti, mutta sitten hyväksyi sen. Mies ei ainakaan kaikissa yhdynnöissä käyttänyt kondomia, minkä seurauksena tyttö tuli raskaaksi. Suhteen jo päätyttyä hän synnytti lapsen, 15-vuotiaana. 

On painavia syitä pitää Korkeimman Oikeuden ennakkopäätöstä omituisena. Korkein Oikeus käyttää tytön äidin suostumusta perusteena arviolleen seurustelusuhteen tasavertaisuudesta: 

”Myös se, että asianomistajan äiti on ollut suhteesta tietoinen ja on pitänyt sitä seurustelusuhteena eikä ole katsonut aiheelliseksi puuttua suhteeseen tai asianosaisten tapailuun hänen ja asianomistajan yhteisessä kodissa, tukee sitä, että suhdetta on ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta pidetty tavanomaisena ja tasavertaisena. Korkein Oikeus katsoo, että näillä ja A:n ja asianomistajan suhteen laatuun liittyvillä seikoilla on kokonaisuudessaan varsin merkittävä kokonaistörkeyttä vastaan puhuva vaikutus”. https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202085.html

Tapahtunut ei kuitenkaan ole kokonaan selitettävissä Korkeimman Oikeuden tuomarien omintakeisella ajatuksenjuoksulla. Se liittyy lainvalmistelussa vallitsevaan laajempaan ongelmaan, josta olen kirjoittanut useamman kerran: oikeusministeriön virkamiehet sujauttavat pitkiin hallituksen esitysteksteihin lauseita, jotka pahimmillaan vesittävät lakiesitysten julkilausutun tarkoituksen. Tämä on helppoa, koska kansanedustajat eivät aina ehdi lukea satojenkin sivujen mittaisia hallituksen esityksiä, vaan keskittyvät niiden sisältämään varsinaiseen lakitekstiin. Tuomioistuimissa kuitenkin myös hallituksen esitysten perusteluosia käytetään oikeuslähteenä, koska niiden katsotaan selittävän lainsäätäjän tarkoitusta. Se onkin totta, mutta lainsäätäjiä eivät joissakin tapauksissa olekaan kansanedustajat, vaan nimettömät virkamiehet, jotka ovat kirjoittaneet perusteluosat omia poliittisia tavoitteitaan ajaen. 

Varsinaisessa lakitekstissä oleva ongelmallinen kohta on rikoslain 20. luvun 7§:ssä olevat sanat, jotka seuraavat lapsen seksuaalisen hyväksikäytön törkeäksi tekevien tunnusmerkkien luettelemisen jälkeen: ”ja rikos on myös kokonaisuutena arvioiden törkeä”. Näin ollen esimerkiksi aikuisen yhdyntä lapsen kanssa tai erityisen vahingon aiheuttaminen lapselle teon yhteydessä eivät riitä tekemään teosta törkeää, vaan sen törkeyttä on jokaisessa tapauksessa arvioitava erikseen. Pakollinen kokonaisarviointi heikentää varsinaisen lakitekstin merkitystä ja voimistaa hallituksen esitysten perusteluosan merkitystä. Oikeusministeriössä perusteluosiin sujautetut lauseet saavuttavat täyden voimansa juuri kokonaisarvioinnissa.  

Korkein Oikeus viittaa ennakkopäätöksessään hallituksen esitykseen 282/2010, sen sivulle 105: 

”Lakia säädettäessä on siis lähdetty siitä, että sukupuoliyhteys tekotapana on omiaan vahingoittamaan lasta siinä määrin, että näin pitkälle vietynä hyväksikäyttöä on lähtökohtaisesti pidettävä törkeänä. Tällainen arvio ei kuitenkaan ole kaikissa tapauksessa perusteltu. Niin kuin säännöksen perusteluissa (HE 282/2010 vp s. 105) on todettu, törkeyden kokonaisarvostelu edellyttää myös sukupuoliyhteytenä toteutetun teon kyseessä ollen muiden tapauskohtaisten tekoon, tekijään ja teon kohteeseen liittyvien seikkojen huomioon ottamista. Tällaisia kokonaisarvosteluun vaikuttavia seikkoja voivat olla esimerkiksi tekijän ja lapsen välinen suhde, heidän ikäeronsa sekä lapsen ikä ja kehitystaso. Säännöksen perustelujen mukaan teko voitaisiin esimerkiksi katsoa törkeän tekomuodon sijasta perusmuotoiseksi hyväksikäytöksi, jos tekijän ja lapsen välillä on seurustelusuhde, jonka osalta rikoslain 20 luvun 7 a §:n rajoitussäännöksessä säädetyt edellytykset eivät kuitenkaan täyty”.

Hallituksen esitys 282/2010 on 169 sivun pituinen. Sen sivulla 105 lukee: 

”Kokonaisarviointiin voivat vaikuttaa esimerkiksi tekijän ja lapsen välinen suhde, heidän ikäeronsa sekä lapsen ikä ja kehitystaso. Teko voitaisiin esimerkiksi katsoa törkeän tekomuodon asemesta perusmuotoiseksi hyväksikäytöksi, jos tekijän ja lapsen välillä on seurustelusuhde, jonka osalta 7 a §:n rajoitussäännöksessä säädetyt edellytykset eivät kuitenkaan täyty” https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Documents/he_282+2010.pdf

Mainittu rikoslain 20. luvun 7a§ kuuluu seuraavasti: 

”Lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä tai 7 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuna törkeänä lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä ei pidetä tekoa, joka ei loukkaa kohteen seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja jonka osapuolten iässä sekä henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ei ole suurta eroa”.

Hallituksen esityksen 282/2010 sivulla 105 olevat kaksi lausetta siis mitätöivät rikoslain tekstin. Ne tekevät lieventävän asianhaaran seurustelusuhteesta, joka joko loukkaa kohteen seksuaalista itsemääräämisoikeutta tai jonka osapuolten iässä sekä henkisessä kypsyydessä on suuri ero. Kuinka ollakaan, olen 19.2.1019 kirjoittanut juuri tästä hallituksen esityksen kohdasta ja tuonut esiin sen voimakkaat seuraukset. Kirjoitin otsikolla Oikeusministeriön varjolainsäädäntö mitätöi lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rangaistusten koventamisen. Mahdollisimman arvovaltainen taho, Korkein Oikeus, on nyt vahvistanut kirjoitukseni perustelluksi. 

Hyvin kasvatettu suomalainen alkaa nyt epäillä minua pahantahtoisesta pirujen seinälle maalaamisesta. Voiko hallituksen esityksen 282/2010 sivun 105 merkityksellinen katkelma johtua huolimattomuudesta, kiireestä tai ymmärtämättömyydestä? Valitettavasti oikeusministeriön myöhempi toiminta osoittaa, ettei kyse ole niistä, vaan poliittisesta pyrkimyksestä. Vuonna 2018 eduskunnan lakivaliokunta saatiin toistamaan katkelman olennainen asiasisältö: 

”Toisaalta lakivaliokunta korostaa sitä hallituksen esityksestäkin ilmenevää seikkaa (s. 40), että sukupuoliyhteys tekotapana ei vielä itsessään merkitse sitä, että rangaistus tulisi mitata asteikon ankarimmasta päästä. Esimerkiksi sellaisia nuorten keskinäisiä seurustelusuhteita, joihin 7a §:n rajoitussäännös ei aivan sovellu, voidaan lähtökohtaisesti arvioida varsin lievästi”. LaVM 24/2018vp, s. 16. Lakivaliokunnan mietinnöt toki kirjoitetaan eduskunnassa eikä oikeusministeriössä, mutta lakivaliokunta toistaa tässä kritiikittömästi oikeusministeriössä kirjoitettua hallituksen esitystä.

Äskettäin selvityksensä valmiiksi saanut oikeusministeriön asiantuntijatyöryhmä ajaa selvityksessään samaa linjaa, mikä ilmenee erityisesti selvityksen sivuilla 189-190:

”Arvioitaessa edellä todetuissa tapauksissa sitä, onko osapuolten henkisessä kypsyydessä olennainen ero tulisi huomion kohdistua erityisesti siihen, ovatko osapuolet muuten olleet sukupuoliyhteyteen osallistumisen kannalta epätasavertaisessa asemassa. Tämä arvio olisi tehtävä tapauskohtaisesti. Merkitystä olisi annettava tällöin myös osapuolten ominaisuuksille, heidän väliselleen suhteelle ja sukupuoliyhteyden olosuhteille. Lisäksi merkitystä tulisi tässä arvioinnissa antaa myös nuoremman osapuolen omalle käsitykselle siitä, onko hän kokenut olleensa sukupuoliyhteydessä omasta halustaan, mutta tämä ei yksin olisi ratkaisevaa teon arvostelun kannalta. Merkitystä voi olla esimerkiksi sillä, onko osapuolilla seurustelusuhde tai muu läheinen suhde vai ovatko he tutustuneet esimerkiksi saman illan aikana” https://api.hankeikkuna.fi/asiakirjat/87af2771-594a-480d-89d1-dffccd851af5/3d9b5ef5-25ef-44f7-a71b-348bf2259688/MIETINTO_20200709114024.pdf.

Kuka sitten on ”Oikeusministeriö”, joka ajaa aikuisen ja lapsen välisen seurustelusuhteen pysyttämistä lieventävänä asianhaarana? En tiedä. Ainoa selvä seikka on, että äskeisen asiantuntijatyöryhmän mietinnöstä vastuulliset löytyvät työryhmän jäsenistä. Työryhmää johti lainsäädäntöneuvos Sami Kiriakos. Ministeriön linja kysymyksessä on säilynyt samana riippumatta kulloisestakin oikeusministeristä. Ministerit ovat asiasta vastuussa vain siinä määrin kuin he eivät ole kiinnittäneet asiaan huomiota. Vuonna 2010 ministeri oli Tuija Brax (Vihr.), nyt Anna-Maja Henriksson (rkp).

Mitä on tehtävä ongelman korjaamiseksi? Rikoslain 20. luvun 7§:stä on poistettava sanat ” ”ja rikos on myös kokonaisuutena arvioiden törkeä”. Niin sanotusta kokonaisarvioinnista luopuminen johtaa lain kirjaimelliseen soveltamiseen ja mitätöi hallituksen esityksiin vuosien varrella upotetut merkitykselliset lauseet. 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini