Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson vastustaa lapsen seksuaalisen hyväksikäytön vanhenemisaikojen pidentämistä - joka seitsemäs poliisille ilmoitettu tapaus johtaa tuomioon

Jokin aika sitten kirjoitin viime kesänä työnsä valmiiksi saaneen oikeusministeriön työryhmän selvityksestä. Esitin yksityiskohtaiset perustelut sille, miksi katson seksuaalirikoksista annettavien rangaistusten yleisen lieventämisen olevan selvityksen kirjoittajien tavoite  En ollut kiritiikissäni yksin: lukuisat minua arvovaltaisemmat tahot, kuten Naisjärjestöjen Keskusliitto, Raiskauskriisikeskus Tukinainen, Suomen Amnesty International ja Turun Yliopiston oikeustieteen professori Johanna Niemi arvostelivat työryhmän selvitystä sangen kovin sanakääntein.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) vakuutti, että kritiikki otetaan vakavasti ja uudistuksen tavoite on koventaa lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten tuomioita. En epäile oikeusministerin rehellisyyttä asiassa, mutta hän ei selvästikään täysin ymmärtänyt, miten huono työryhmän selvitys todellisuudessa oli. Ehdotin uuden ja koostumukseltaan olennaisesti toisenlaisen työryhmän nimittämistä valmistelemaan uudistusta alusta alkaen puhtaalta pöydältä. Näin ei tietenkään tapahtunut, vaan uudistuksen valmistelusta yhä vastaa työryhmän puheenjohtajana toiminut oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos Sami Kiriakos. Osittain uudelleen kirjoitettu ja mukailtu työryhmän selvitys on tulossa hallituksen esityksen perustaksi. Uutta lausuntokierrosta ei ole luvassa ennen asian tuloa eduskuntaan. Näillä näkymin halltuksen esitys julkistetaan ensi syksynä.

Koska asian virkamiesvalmistelu ei anna aihetta optimismiin, lapsen oikeuksista välittävien on alettava ajaa asiaa kansalaisaloittein, joilla kansanedustajat saatetaan saada huomaamaan alan pahimpia epäkohtia. Kuten toin kritiikissäni esiin, lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset vanhenevat Suomessa selvästi aiemmin kuin muualla Euroopassa. Suomen vanhenemisaika on joko 20 vuotta tai uhrin täyttäessä 28 vuotta. Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Alankomaissa lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ei vanhene koskaan, jos siihen on sisältynyt yhdyntä lapsen kanssa. Sen jälkeen kun kirjoitin asiasta, myös Ranska on säätänyt lapsen seksuaalisen hyväksikäytön vanhenemattomaksi rikokseksi, joten tämä todella on suunta, johon Länsi-Euroopan maiden lakeja on muutettu. 

Työryhmän selvitys tyrmäsi vanhenemisajan pidentämisen suoralta kädeltä. Eräänä perustelunaan työryhmä esitti, että lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten tutkinta olisi Suomessa kohentunut niin merkittävästi, että syylliset jäävät aiempaa todennäköisemmin kiinni.

Työryhmä asettaa riman kiinnijäämisen kohdalla huolestuttavan matalalle. Poliisille ilmoitetut lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tapaukset ja niistä annetut tuomiot:

2019	1709 tietoon tullutta	234 tuomiota	13.7%
2018	1373	262	19.1%
2017	1168	263	22.5%

(Lähde: Suomen virallinen tilasto. Poliisin tietoon tulleet rikokset rikosnimikkeittäin sekä käräjäoikeuksissa annetut tuomiot.)

Vuonna 2019 tuomioita annettiin siis alle seitsemäsosa poliisille ilmoitetuista tapauksista. Se ei johdu siitä, että kuusi seitsemäsosaa ilmoituksista olisi aiheettomia. Lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten kehno tutkiminen on yksi suurimipa epäkohtia lasten turvallisuudessa Suomessa.

Koska on odotettavissa, että tutkimistapa ajan myötä kohenee lastenpsykiatrien, poliisin ja oikeusistuimien taitojen ja asenteiden päivittyessä, rikosten vanheneminen on olennainen kysymys. Kun oikeutta ei voi nyt saada, seksuaalisen hyväksikäytön uhreilla on oltava oikeus saada sitä aikuisiksi vartuttuaan. Aika on meidän puolellamme, ei niiden, jotka tahtovat lakaista koko ongelman maton alle. Vaatimalla vanhenemisajan pidentämistä voimme havahduttaa päättäjiä ja yleisöä huomaamaan, mikä tilanne oikeasti nyt on. Nythän keskustellaan eniten lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä annettavien rangaistusten pehmeydestä. Toki sekin on epäkohta, mutta on syytä tajuta, että jos juttu johtaa ylipäänsä jonkinlaiseen rangaistukseen, se päättyy lapsen oikeuksien kannalta keskimääräistä paremmin. Useimmat jutut pysäytetään ennen oikeussalia.

Oikeusministeri Henrikssonin eduskunnan kyselytunnilla 26.11.2020 antama vastaus Päivi Räsäsen (kd) esittämään kysymykseen vahvistaa näkemykseni kansalaisaloitteen välttämättömyydestä. https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Poytakirja/Documents/PTK_152+2020.pdf. Räsänen kysyi, aikooko hallitus poistaa lapsen seksuaalisen hyväksikäytön vanhenemisajan.  Henriksson, joka vastasi muihin saman aihepiirin kysymyksiin asian olevan valmistelussa, antoi tähän nimenomaiseen kysymykseen selkeän vastauksen:

”Tähän liittyy myös se problematiikka, että jossain vaiheessa sen vanhenemisajan on loputtava. Sen takia tähän mennessä ollaan katsottu, että poliisien resurssit pitäisi laittaa niihin rikoksiin, jotka ovat tapahtuneet lähiaikoina ja ei niin kauan sitten — että siihen riittää resursseja. Tämä on tavallaan myös siinä mielessä resurssikysymys, että onko meillä riittävästi resursseja siihen, että tutkitaan myös ehkä yli 30 vuotta vanhoja rikoksia. Niitähän tutkitaan, jos on esimerkiksi murhasta kysymys, mutta nämä rikokset ovat eri asemassa.” (Eduskunnan täysistunnon pöytäkirja 26.11.2020, kyselutunti)

Henrikssonin mielestä vanhenemisajan on siis joskus päätyttävä. Tietääkö hän, että Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa, Alankomaissa ja Ranskassa lainsäätäjät ovat ajatelleet toisin? Jos ei tiedä, asia on saatettava hänen tietoonsa. Jos tietää, hänet on pakotettava perustelemaan näkemyksensä paremmin ja maksamaan näkemyksestään asianmukainen poliittinen hinta.

Asian puoluepolitisoimista on syytä välttää. Jos hallituksen esityksestä tulee huono, se ei johdu siitä, että hallituspuolueet olisivat tässä asiassa yleisesti oppositiota huonompia, vaan suomalaisten poliitikkojen yleisestä tavasta luottaa virkamiehiin. Kansalaisaloitteella voimme parhaassa tapauksessa asettaa niin hallituksen kuin oppositionkin kansanedustajat suoran valinnan eteen: kannattavatko he lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten säätämistä vanhentumattomiksi vai eivät? Tätä kysymystä on turha odottaa oikeusministeriön virkamiesten esittävän lainsäätäjille.