STAKESin ohjeet kannustivat laiminlyömään rikosilmoituksia lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstäLauantai 29.10.2016 klo 15.40 - Johannes Remy Törkeä lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tapaus Oulussa on herättänyt ansaittua huomiota. Isä käytti tytärtään hyväksi tämän ollessa 9-18-vuotias vuosina 1999-2008. Tytölle tehtiin ensimmäinen abortti hänen ollessaan 11-vuotias, ja 16-vuotiaana hän synnytti isänsä lapsen. Uhri oireili ja yritti monesti kertoa asiasta viranomaisille, mutta tuloksetta. Poliisille uhri kertoi rikoksesta ensimmäisen kerran vuonna 2010, mutta veti myöhemmin rikosilmoituksensa takaisin. Poliisi ei tuossa vaiheessa aloittanut esitutkintaa. Julkisuudessa on ihmetelty, miten on mahdollista, etteivät viranomaiset puuttuneet rikokseen aiemmin, kun se useampaan otteeseen tuli terveydenhoidon ja lastensuojelun tietoon. Poliisin toimimattomuus ensimmäisen rikosilmoituksen suhteen on tosin sivuutettu, koska Suomessa ei kuulu hyviin tapoihin epäillä poliisia mistään.
Yksi selitys viranomaisten toimimattomuuteen löytyy virallisista lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevista sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle suunnatuista ohjeista, jotka sisältyvät teokseen Sirpa Taskinen (toim.), Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja pahoinpitelyn selvittäminen. Asiantuntijatyöryhmän suositukset sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle. Helsinki: Stakes Oppaita 55, 2003. Ohjeet eivät jätä epäselväksi sitä, että henkilöstön odotetaan mieluummin laiminlyövän rikosilmoituksen kuin tekevän sen. Koska väitteeni vaikuttanee useimmista lukijoista uskomattomalta, perustelen sen sanatarkoin lainauksin kyseisestä oppaasta, jota käytetään edelleen paitsi niiltä osin kuin uudempi lainsäädäntö on ristiriidassa sen kanssa, mistä enemmän edempänä. ”Sosiaali- ja terveydenhuoltoa on erityisesti kritisoitu siitä, että kaikkia lasten pahoinpitelyjen ja seksuaalisen hyväksikäytön epäilyjä ei ole ilmoitettu poliisille. Tämän on katsottu heikentävän kansalaisten yhdenvertaisuutta ja oikeusturvaa. On muistettava, että Suomessa ei ole tällaista ilmoitusvelvollisuutta, joskin viranomaisilla on oikeus saattaa asia poliisin tietoon, jos se on välttämätöntä lapsen edun tai erittäin tärkeän yleisen edun vuoksi”. (Sivu 6)
”Kun sosiaali- tai terveydenhuollon toimipaikassa ilmenee, että on perusteltua syytä epäillä lapsen pahoinpitelyä tai seksuaalista hyväksikäyttöä, siitä tehdään välittömästi lastensuojelulain 40.§:n mukainen ilmoitus lastensuojeluviranomaisille suullisesti tai kirjallisesti. Epäilyt on perusteltava. Lastensuojeluilmoituksesta ja sen sisällöstä ilmoitetaan lapsen huoltajille…”(s. 11)
Toisin sanoen terveydenhuoltoviranomaisten pitää ohjeiden mukaan tehdä ilmoitus vain lastensuojeluun, ei poliisille. Opas aktiivisesti varoittaa terveydenhuoltoa tekemästä rikosilmoituksia:
”Terveydenhuollon viranomaisten oikeus ilmoittaa suoraan poliisille pahoinpitelyistä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä ei ole täysin yksiselitteinen. Salassapitovelvollisuus kylläkin väistyy, jos epäillystä rikoksesta on mahdollista langettaa vähintään kuuden vuoden vankeustuomio. Lapsiin liittyvissä rikosepäilyissä juridisesti kiistatonta on tehdä ilmoitus lastensuojelun kautta”. (s. 12)
Toisin sanoen viitataan salassapitovelvollisuuden olevan voimassa lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tapauksessa, joista enimmäisrangaistus oli oppaan ilmestyessä neljä vuotta. Näin ollen se olisi väistynyt vain törkeän hyväksikäytön tapauksessa. Tämä kyseenalainen laintulkinta toistetaan myöhemmin vielä ehdottomammassa muodossa:
”Terveydenhuoltohenkilökunnan työssään saama tieto lapselta, vanhemmalta tai omiin havaintoihin perustuvana lapseen kohdistuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai pahoinpitelystä kuuluvat terveydenhuoltoa koskevien säännösten mukaan lähtökohtaisesti salassapitovelvollisuuden piiriin.
Salassapito- ja vaitiolovelvollisuus väistyvät, mikäli kysymys on rikoksesta, jossa vähimmäisrangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta…Kysymys terveydenhuoltohenkilökunnan oikeudesta tehdä rikosilmoitus ei juridisesti ole ongelmaton. Suositeltava tapa toimia lapseen kohdistuneissa rikosepäilyissä onkin, että terveydenhuoltohenkilökunta tekee lastensuojeluilmoituksen, jossa voidaan pyytää sosiaaliviranomaista tekemään rikosilmoitus…(s. 30) Toimittaessa tällä tavoin sekä terveydenhuollon että sosiaalihuollon henkilöstö menettelee asianmukaisesti salassapitovelvollisuuttaan rikkomatta". (s. 31, viittaussuhde edelliseen lauseeseen selvä.)
Ennen kuin tehdään lastensuojeluilmoitus, sitä on kuitenkin työryhmän mukaan aina vakavasti porukalla harkittava, eikä yksittäisen työntekijän tule tehdä ilmoitusta. Vanhempien ollessa epäiltyinä asiasta on kerrottava heille. Tämä ohje koskee terveydenhuollon henkilöstön lisäksi jopa lastensuojelua itseään:
”Lapsen joutuessa esim. lastensuojelun, perheneuvolan tai sairaalan tutkimuksiin muissa asioissa saattaa löydöksenä olla myös seksuaalinen hyväksikäyttö tai sen vahva epäily. Nämä tilanteet ovat osoittautuneet tavallistakin vaativammiksi hoitaa niin, että on voitu säilyttää yhteistyö vanhempien kanssa. Vanhemmat kokevat helposti, että heitä on petkutettu hakemaan lapselleen apua, mutta yllättäen he ovatkin joutuneet syytettyjen penkille. Erityisesti tällöin tarvitaan aina useamman henkilön (omien työtovereitten, konsultin tai paikkakunnan seri-työryhmän) kokonaisarvio ja varmasti tunnettujen tosiasioiden luettelointi sen varmistamiseksi, ettei lasta tutkinut työntekijä ole tehnyt ylitulkintoja. Tämän jälkeen hyväksikäyttöepäilystä tehdään lastensuojeluilmoitus, jonka perusteella sosiaaliviranomaiset tekevät rikosilmoituksen poliisille. Lastensuojeluilmoituksesta ja sen sisällöstä ilmoitetaan lapsen huoltajille”. (s. 53-54).
Työryhmä suosittelee siis, että terveydenhuolto ilmoittaa epäilystä epäiltynä olevalle vanhemmalle, muttei poliisille. Terveydenhuoltohenkilökunnan ei pidä tehdä rikosilmoitusta vaan lastensuojeluilmoitus jopa niissä tapauksissa, joissa he ovat riidattomasti todenneet rikoksen tapahtuneeksi:
”Terveydenhuollon palveluksessa olevat henkilöt ovat kyseisissä tilanteissa salassapitovelvollisuuden estämättä velvollisia tekemään lastensuojeluilmoituksen tapauksissa, joissa he ovat todenneet esimerkiksi lapseen perhepiirissä kohdistuneen seksuaalirikoksen tai pahoinpitelyn ja pitävät lastensuojelun toimenpiteitä tarpeellisina”. (s. 31)
Ilmaus näyttää jättävän sellaisen mahdollisuuden, että rikos on todettu, muttei lastensuojelun toimenpiteitä silti tarvitse välttämättä pitää tarpeellisina.
Terveydenhuollosta asian pitää siis ohjeiden mukaan edetä lastensuojeluun eikä suinkaan poliisille. Siltä varalta, että se lastensuojelusta etenisi poliisille, terveydenhuoltohenkilökuntaa kuitenkin vielä varoitetaan liiasta yhteistyöstä poliisin tai tuomioistuimen kanssa:
”Pääsäännön mukaan terveydenhuollon ammattihenkilöt ovat vaitiolovelvollisia asiakkaidensa terveydentilaa koskevista tiedoista niin esitutkinnassa kuin oikeudenkäynnissäkin. Salassapito väistyy potilaan suostumuksella. Salassapito väistyy myös niissä tapauksissa, joissa tutkitaan rikosta, jonka enimmäisrangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta (esitutkintalaki 27.§ ja oikeudenkäymiskaari 17. luku, 23§). Tällaisia rikoksia ovat mm. törkeä pahoinpitely ja törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö”. (s. 34)
Näin ollen työryhmän mielestä terveydenhuoltohenkilökunnalla ei ole oikeutta todistaa oikeudessa ns. tavallisen lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tapauksissa, joista enimmäisrangaistus oli tuohon aikaan neljä vuotta vankeutta.
Kuten terveydenhuoltohenkilökuntaa, myös päivähoidon ja koulun työntekijöitä neuvotaan tekemään rikosilmoituksen sijasta lastensuojeluilmoitus. Eikö siis terveydenhuollolle annettu samanlainen neuvo perustunutkaan terveydenhuollon salassapitovelvollisuuteen?
”Tavallisesti käytösoireita havaitsevat päivähoidon, koulun tai lastensuojelun työntekijät. Pahoinpitelyä ja tai seksuaalista hyväksikäyttöä epäillessään työntekijät ovat yleensä oikeutetun varovaisia ja haluavat neuvotella kysymyksestä jonkun toisen kanssa…Jos seurannan jälkeen tilanne pysyy samana tai pahenee, on syytä keskustella vanhempien kanssa siitä, että lapsen tilanne vaikuttaa jollain tavoin huolestuttavalta. Perhe ohjataan esim. perheneuvolaan, lasten ja nuorten mielenterveystoimistoon tai keskussairaalaan ongelmien selvittämiseksi. Tarvittaessa otetaan yhteyttä lastensuojeluviranomaisiin”. (s. 52)
Lastensuojelunkaan ei kuitenkaan välttämättä tarvitse tehdä terveydenhuollosta saamansa lastensuojeluilmoituksen perusteella rikosilmoitusta:
”Suomessa ei ole yleistä velvollisuutta ilmoittaa rikoksista poliisille. Sosiaalitoimella on kuitenkin oikeus tehdä poliisille ilmoitus lapsiin kohdistuvien rikosten epäilyistä. Sosiaaliviranomainen saa tehdä ilmoituksen rikoksista, joiden enimmäisrangaistus on vähintään neljä vuotta vankeutta (esim. lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja törkeä pahoinpitely)…” (s. 11)
Rikosilmoituksen tekeminen poliisiin on siis lastensuojeluviranomaistenkin kohdalla harkinnanvaraista ja vapaaehtoista.
”Työryhmä suosittelee, että lastensuojelu ilmoittaa välittömästi poliisille tietoonsa tulleet perustellut epäilyt seksuaalisesta hyväksikäytöstä…Epäilyt on perusteltava. Ilmoitus voidaan jättää tekemättä vain, mikäli lapsen etu ja erittäin tärkeä yleinen etu eivät sitä vaadi. Jos tekijäksi epäillään esimerkiksi alaikäistä, ja perhe kykenee suojelemaan lasta, ei rikosilmoitus kaikissa tapauksissa ole välttämätön. Yleinen etu edellyttää kuitenkin, että toistuvista epäilyistä ja pedofiilin toiminnasta ilmoitetaan poliisille”. (s. 11)
Toisin sanoen kun hyväksikäytön epäillään tapahtuneen vain kerran, ei rikosilmoitusta työryhmän mielestä tarvitse välttämättä tehdä.
”Myös sosiaalihuoltoa koskee tiukka salassapitovelvollisuus. Lapseen kohdistuneiksi epäiltyjen seksuaalirikosten ja pahoinpitelyjen osalta sosiaaliviranomaisilla on kuitenkin oikeus ilmoittaa asiasta poliisille”. (s. 31)
Rikosilmoituksen tekeminen on yleensäkin lastensuojeluviranomaisen omassa harkinnassa. Työryhmän mukaan on mahdollista, ettei lapsen etu vaadi rikosilmoituksen tekemistä:
”Lastensuojelu tekee poliisille esitutkintapyynnön tai rikosilmoituksen joko omasta aloitteestaan tai jonkin lasta tutkivan yksikön tekemän ilmoituksen perusteella, kun epäillään lapseen kohdistunutta seksuaalista hyväksikäyttöä tai törkeää pahoinpitelyä. Ilmoitus voidaan jättää tekemättä, jos jokin toinen taho on jo tehnyt rikosilmoituksen tai ellei ilmoitus ole tarpeen lapsen edun tai tärkeän yleisen edun vuoksi”. (s. 32)
Näkemys toistetaan, joten mistään satunnaisesta lyöntivirheestä ei ole kysymys:
”Hyväksikäytön epäilyissä lastensuojeluviranomaiset ilmoittavat asian heti poliisille, ellei perhe itse ole jo tehnyt rikosilmoitusta. Ilmoitus voidaan jättää tekemättä vain, jos lapsen etu ja erittäin tärkeä yleinen etu eivät sitä vaadi”. (s. 48-49)
”Suomessa ei ole yleistä velvollisuutta ilmoittaa jo tapahtuneista rikoksista viranomaisille. Ainoastaan eräiden hankkeilla olevien törkeiden rikosten ilmoittamatta jättäminen on säädetty rangaistavaksi (rikoslaki, 15. luvun 10.§). Tällaisia rikoksia ovat muun muassa raiskaus, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, henkirikokset, törkeä pahoinpitely ja törkeä tuhotyö. Jos tietää tällaisen rikoksen olevan hankkeilla, on siitä ilmoitettava viranomaiselle siinä vaiheessa, kun rikos olisi vielä estettävissä…Näissä tapauksissa viranomaisten vaitiolovelvollisuus väistyy.
Tulevan rikoksen hankkeilla oleminen edellyttää yksilöityä ja konkreettista tietoa rikoksen toteuttamisesta. Pelkkä epäilys tulevasta rikoksesta tai tieto toisen henkilön yleisestä valmiudesta rikokseen ei riitä. Edellytykset eivät täyty, jos käsitys perustuu esimerkiksi yleisen tason tietoon siitä, että kyseisenlaiset rikokset yleensä toistuvat. Mikäli rikosilmoitus tehdään tällä perusteella, on vaitiolovelvollisten viranomaisten varauduttava todistamaan rikoksen hankkeilla olon olosuhteet”. (s. 122)
Sekä terveydenhuoltoa että lastensuojelua neuvotaan olemaan keräämättä liikaa rikosepäilyä koskevaa tietoa:
”Poliisin näkökulmasta rikosprosessin alkuvaiheessa riittää, että terveydenhuolto kerää sen verran tietoa kuin on tarpeen lastensuojeluilmoituksen tekemiseksi, ja sosiaalitoimi kerää sen verran tietoa kuin on tarpeen sen päättämiseksi, tehdäänkö rikosilmoitus”. (s. 33)
STAKESin oppaan valossa ei ole kummallista, että viranomaiset ovat useissa tapauksissa laiminlyöneet rikosilmoituksen tekemisen. Opas tekee selväksi, että tämä on heiltä odotettu asiantuntijoiden parhaaksi havaitsema toimintatapa. Näin ollen ei ole mikään ihme, että eri puolella Suomea ilmenee tällä alalla toistuvasti ongelmia ja lapset jäävät ilman sitä lain turvaa, joka kuuluu valtion perusvelvollisuuksiin kansalaisiaan kohtaan. Yksittäiset laiminlyönnit on tutkittava ja niihin syyllistyneitä on rankaistava, mutta ongelman korjaaminen vaatii sen mahdollisuuden hyväksymistä, että perusvika ja suuremmat kelmit ovat virkahierarkiassa ylempänä.
Oppaan laatineeseen työryhmään kuuluivat STAKESin tulosaluejohtaja Sirpa Taskinen, johtava psykologi Jorma Antikainen (Nokian perhekeskus), tuolloinen valtionsyyttäjä Päivi Hirvelä, ortopedian erikoislääkäri Pentti Kallio (HUS), professori Pekka Karhunen (Tampereen yliopisto), sosiaalityöntekijä Mirja Pulkkinen (Helsingin läntinen sosiaalikeskus), professori emerita Eila Räsänen, lastentautien erikoislääkäri Eeva Salo (HUS), erikoistutkija Pekka Santtila (Poliisiammattikorkeakoulu), rikosylikonstaapeli Marja Vuento (Helsingin surullisenkuuluisa poliisilaitos, myös vuoden poliisi 2003) sekä sihteerinä tutkija Heikki Sariola (Lastensuojelun keskusliitto). Oppaan mukaan sen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevaan osaan panostivat varsinkin Eila Räsänen ja Jorma Antikainen, ja lisäksi perehdyttiin Tytti Solantauksen HUS:lle tekemiin ohjeisiin. Oppaan kirjoitti kuitenkin pääasiassa Sirpa Taskinen. Siinä on rikosilmoituksen laiminlyöntiin kannustamisen lisäksi useita muita samasta perusasenteesta kumpuavia epäkohtia. Saatan palata niihin tulevaisuudessa.
Lastensuojelulakiin on onneksi joulukuussa 2014 säädetty muutos, joka poistaa rikosilmoituksen tekemisen harkinnanvaraisuuden sosiaali- ja terveydenhuollon sekä koulutoimen henkilöstöltä. Viranomaisilla on nyt velvollisuus ilmoittaa poliisille kaikki tapaukset, joissa he epäilevät tapahtuneen lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Muilta osin STAKESin ohjeita kuitenkin edelleen pidetään olennaisina. Esimerkiksi Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen julkaisemassa Lastensuojelun käsikirjassa yhä suositellaan Sirpa Taskisen toimittamaa opasta:
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, Sirpa Taskinen, STAKES |
