Lisää siitä, millä tavoin oikeusministeriön työryhmän esitykset seksuaalirikoksia koskevien lakien uudistamiseksi ovat huonoja

Share |

Maanantai 10.8.2020 klo 1:40 - Johannes Remy


Oikeusministeriön seksuaalirikoksia koskevan lainsäädännön kokonaisuudistusta valmistelleen työryhmän selvityksen pahimpia puutteita on siinä esitettyjen rikosnimikkeiden epämääräisyys. Nykyisessä laissa on kolme eri rikosnimikettä tyypillisimmille lapsia vastaan tehdyille seksuaalirikoksille: lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö sekä törkeä lapsenraiskaus. Näistä viimeksi mainittua on alettu soveltaa vasta 2019. Kolme nimikettä aiotaan nyt korvata peräti kuudella: lapsenraiskaus, törkeä lapsenraiskaus, sukupuoliyhteys lapsen kanssa, seksuaalinen kajoaminen lapseen, törkeä seksuaalinen kajoaminen lapseen sekä lapseen kohdistuva seksuaalinen teko. Näiden määrittelyssä vain yksi jako on selvä: lapsenraiskaus, törkeä lapsenraiskaus ja sukupuoliyhteys lapsen kanssa ovat rikoksia, joissa tekijä on yhdynnässä lapsen kanssa, kun taas seksuaalinen kajoaminen lapseen, törkeä seksuaalinen kajoaminen lapseen ja lapseen kohdistuva seksuaalinen teko ovat niitä rikoksia, joihin ei liity yhdyntää. Muuten rikosten väliset rajat ovat äärimmäisen epäselviä, mitä vielä korostaa törkeisiin tekomuotoihin liitetty kokonaisarviointi, jonka mukaan teon on oltava myös ”kokonaisuutena arvioiden törkeä”, jotta se olisi törkeä. Tapauskohtaista harkintaa, joka voi kumota lakitekstissä esitetyt rikoksen tunnusmerkit, esitetään kuuluvaksi myös kaikkiin muihin yllä mainittuihin rikosnimikkeisiin, vaikka sitä ei olekaan suoraan mainittu varsinaisten lakiehdotusten teksteissä. Uhrin ollessa 12 vuotta täyttänyt, perusmuotoisesta lapsenraiskauksesta tuomitsemisen edellytyksenä on, että tekijä on käyttänyt ”kehottamista, taivuttelua tai houkuttelua”. Tekijän puolustautuessa oikeudessa kysymys lapsen mahdollisesta aloitteellisuudesta tulee tämän ehdon myötä automaattisesti käsiteltäväksi. Johtuen syytetyn oikeuksista todistustaakka on tässä tapauksessa lapsella, jonka on järkevä epäilys poissulkien osoitettava tekijän käyttäneen kehottamista, taivuttelua tai houkuttelua. Näin ollen hyvin suuri osa aikuisen sukupuoliyhteyksistä lapsen kanssa tulee rangaistuksi lievimmän nimikkeen mukaisesti, sukupuoliyhteytenä lapsen kanssa, josta langetettava neljän kuukauden vähimmäistuomio suoritetaan ehdonalaisena.  

Vielä rajumpaan lopputulokseen johtaa lapsenraiskausta, sukupuoliyhteyttä lapsen kanssa, seksuaalista kajoamista lapseen ja seksuaalisen teon tekemistä lapselle koskevien lakiehdotusten ehto, jonka mukaan ”osapuolten iässä ja henkisessä kypsyydessä on olennainen ero”. Kuten Amnesty on selvitykseen jättämässään eriävässä mielipiteessä todennut, olennainen on tässä maininta henkisestä kypsyydestä, joka mahdollistaa sen, että uhria huomattavastikin vanhempi rikoksentekijä puolustautuessaan vetoaa tähän lauseeseen. Olen kyllä työryhmän kanssa samaa mieltä siitä, ettei nuorten keskinäisten seksuaalisuhteiden pidä olla rikoksina rangaistavia. Tämän poikkeuksen on kuitenkin perustuttava selvästi määriteltyyn ikäeroon, minkä puolesta puhuu myös kansalaisten yleinen oikeusturva. Ihmisillä on oikeus tietää, mitkä teot ovat rangaistavia ja mitkä eivät. Nyt ainoa yksiselitteinen ikäeroa koskeva maininta on selvityksen perusteluosassa (s. 189), missä todetaan, että 23-vuotiaan ja 14-vuotiaan välisen sukupuoliyhteyden on oltava aina rangaistavaa. Entä 22-vuotiaan ja 14-vuotiaan, voidaanko niistä siis jättää tuomitsematta vähäisen ikä- ja kypsyyseron vuoksi? Tarvittaessa rikoksentekijään voidaan soveltaa rikoslain yleisiä ehtoja teon tekemisestä vailla täyttä ymmärrystä. Ei ole syytä vaatia tekijän ja uhrin kypsyystason tutkimista jokaisen oikeustapauksen yhteydessä, mihin lakiehdotuksen teksti johtaisi. Ikää ja kypsyystasoa koskeva maininta vastaa muuten nykyistä lakitekstiä paitsi, että nykyisessä laissa se rajataan koskemaan rikoksia, joissa uhrin seksuaalista itsemääräämisoikeutta ei loukata. Työryhmän ehdotuksessa on poistettu maininta uhrin seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta, ja ehto koskee myös perusmuotoista lapsenraiskausta, jossa 12 vuotta täyttänyt uhri on saatu mukaan kehottamalla, taivuttelemalla tai houkuttelemalla.

Oikeusministeriön aiemman käytännön mukaisesti työryhmä pitää aikuisen ja lapsen välistä seurustelusuhdetta seikkana, joka voi vaikuttaa tuomiota lieventävästi. Ajatus sisältyy perusmuotoista lapsenraiskausta koskevan lakiehdotuksen perusteluihin:

”Arvioitaessa edellä todetuissa tapauksissa sitä, onko osapuolten henkisessä kypsyydessä olennainen ero, tulisi huomion kohdistua erityisesti siihen, ovatko osapuolet muuten olleet sukupuoliyhteyteen osallistumisen kannalta epätasavertaisessa asemassa. Tämä arvio olisi tehtävä tapauskohtaisesti. Merkitystä olisi annettava tällöin myös osapuolten ominaisuuksille, heidän väliselleen suhteelle ja sukupuoliyhteyden olosuhteille. Lisäksi merkitystä tulisi tässä arvioinnissa antaa myös nuoremman osapuolen omalle käsitykselle siitä, onko hän kokenut olleensa sukupuoliyhteydessä omasta halustaan, mutta tämä ei yksin olisi ratkaisevaa teon arvostelun kannalta. Merkitystä voi olla esimerkiksi sillä, onko osapuolilla seurustelusuhde tai muu läheinen suhde vai ovatko he tutustuneet esimerkiksi saman illan aikana. Muutamaa vuotta toista osapuolta nuoremmalle 12-15-vuotiaalle lyhyt tuttavuus ennen sukupuoliyhteyteen ryhtymistä ei anna mahdollisuutta rakentaa keskinäistä luottamusta tai muita edellytyksiä päättää riittävän tasavertaisesti sukupuoliyhteyteen osallistumisesta. Seurustelusuhde tai muu läheinen suhdekaan ei kuitenkaan sellaisenaan merkitse, että vahingon riski nuoremmalle osapuolelle on pienempi. Tällaisten suhteiden laatu ja merkitys voivat vaihdella eivätkä ne välttämättä poissulje asianosaisten epätasavertaista asemaa ja teon vahingollisuutta lapsen kannalta vaan pidempi suhde voi myös tarjota vanhemmalle osapuolelle puitteet painostaa toista seksuaalisiin tekoihin” (s. 189-190).

Tämä kuulostaa tasapainoiselta pohdinnalta, mutta se antaa mahdollisuuden esittää aikuisen ja lapsen välinen seurustelusuhde lieventävänä asianhaarana. Syytetyn oikeuksien ja syyttäjän todistamistaakan vuoksi paine tulkita seurustelusuhde myönteiseksi seikaksi on kova. Jotta seurustelusuhde ei olisi lieventävä asianhaara, oikeudenkäynnissä on aukottomasti todistettava, että se on ollut epätasavertainen. Kannatan lämpimästi syytetyn oikeuksia ja syyttäjän todistustaakkaa, mutta juuri niiden vuoksi aikuisen ja lapsen välisen seurustelusuhteen luonteen ei pitäisi olla tapauskohtaisen pohdinnan kohteena tuomioistuimessa.

Tässä yhteydessä olennainen on muuan yksittäinen lause työryhmän selvityksessä: ”Lakivaliokunta on katsonut, että sellaisia nuorten keskinäisiä seurustelusuhteita, joihin nykyinen rikoslain 20 luvun 7 a §:n rajoitussäännös ei aivan sovellu, voidaan lähtökohtaisesti arvioida varsin lievästi” (s. 122). Työryhmä viittaa lakivaliokunnan mietintöön 43/2018, sivulle 16. Koska näin numeroitua mietintöä ei ole olemassa, tarkoitettaneen hallituksen esitykseen 212/2018 liittyvää lakivaliokunnan mietintöä LaVM 24/2018 vp, joka koskee lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia ja jonka sivulla 16 sanotaan:

”Toisaalta lakivaliokunta korostaa sitä hallituksen esityksestäkin ilmenevää seikkaa (s. 40), että sukupuoliyhteys tekotapana ei vielä itsessään merkitse sitä, että rangaistus tulisi mitata asteikon ankarimmasta päästä. Esimerkiksi sellaisia nuorten keskinäisiä seurustelusuhteita, joihin 7 a §:n rajoitussäännös ei aivan sovellu, voidaan lähtökohtaisesti arvioida varsin lievästi”.

Tämä on sangen raju lausunto lakivaliokunnalta, koska mainittu rajoitussäännös kuuluu seuraavasti:

”Lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä tai 7 §:n pykälän 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuna törkeänä lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä ei pidetä tekoa, joka ei loukkaa kohteen seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja jonka osapuolten iässä sekä henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ei ole suurta eroa”.

Lakivaliokunta on siis katsonut, että nuorten välinen seurustelusuhde, joka joko loukkaa kohteen seksuaalista itsemääräämisoikeutta tai jonka osapuolten iässä tai henkisessä tai ruumiillisessa kypsyydessä on suuri ero, on tuomioita langetettaessa katsottava lieventäväksi asianhaaraksi.

Valistunut arvaukseni on, että lakivaliokunnan jäseninä olevat kansanedustajat ovat enimmäkseen täysijärkisiä ihmisiä. Mainittu kannanotto on tuskin heidän aito aktiivisesti ilmaistu mielipiteensä. Luultavammin on kyse siitä, että he ovat antaneet virkamiesten viedä itseään kuin pässiä narussa. Maininnat kyseisestä lakivaliokunnan kannasta ja ylipäänsä seurustelusuhteesta rikosta lieventävänä asianhaarana on tarpeen saada poistettua selvityksen tekstistä ennen kuin se muuttuu hallituksen esitykseksi. Muussa tapauksessa 22-vuotias rikoksentekijä voi oikeudessa puolustautua sillä, että hänellä oli seurustelusuhde 14-vuotiaan kanssa. Näin on, koska tuomioistuimissa myös hallituksen esitysten tekstejä eikä vain varsinaista lakitekstiä käytetään oikeuslähteenä. Muistakaamme, että lapsiin kohdistuneita seksuaalirikoksia koskevat oikeudenkäynnit käydään enimmäkseen suljetuin ovin.   

Vielä yksi sudenkuoppa sisältyy seksuaalista kajoamista lapseen ja seksuaalisen teon tekemistä lapselle koskeviin lakiehdotuksiin. Niistä tuomitseminen edellyttää näet, että teko on omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä. Nämä ovat rikoksia, joihin ei sisälly yhdyntää, mikä jättää loputtomasti tilaa teon luonnetta koskevalle argumentoinnille. Jos tekoa ei saada tuomituksi näiden rikosnimikkeiden alla, se voidaan käsitellä tavallisena seksuaalisena ahdisteluna eli saman nimikkeen alla kuin aikuisiin kohdistunut seksuaalinen ahdistelu. Tämä on työryhmän selkeä kanta:

”Seksuaalista ahdistelua koskeva säännös soveltuisi myös alle 16-vuotiaisiin kohdistuneisiin tekoihin. Koska seksuaaliset teot, jotka ovat omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä, rangaistaisiin ankarammin seksuaalisena kajoamisena lapseen, seksuaalinen ahdistelu soveltuisi yleensä alle 16-vuotiaaseen kohdistettuna vain vähäisimpien seksuaalisten tekojen osalta, esimerkiksi kun tekijän ja kohteen välinen ikäero ei ole olennainen. Kun seksuaalisen ahdistelun kohteena on 16 vuotta nuorempi lapsi, kynnys teon katsomiseksi seksuaaliseksi kajoamiseksi lapseen olisi matala jo senkin vuoksi, että tunnusmerkistössä mainitaan erikseen koskettelu”.

Tämäkin kuulostaa järkeenkäyvemmältä kuin se on. Jotta teko olisi seksuaalinen kajoaminen lapseen, on näet aukottomasti todistettava, että tekijä käytti kehottamista, taivuttelua tai houkuttelua, että osapuolten iässä ja henkisessä kypsyydessä on olennainen ero ja että teko oli omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä. Kaikkien näiden ehtojen on täytyttävä. Jos ei käytetty kehottamista, taivuttelua tai houkuttelua, mutta muut ehdot täyttyvät, kyseessä on lapseen kohdistuva seksuaalinen teko, josta saa vähintään neljä kuukautta käytännössä ehdonalaista vankeutta. Jos muutkaan ehdot eivät täyty, lapsen seksuaalinen koskettelu tuomitaan vain seksuaalisena ahdisteluna, josta saa sakkoa.

Työryhmän selvityksen sisältöä on vaikea selittää ilman oletusta, että sen takana on pyrkimys yleisesti lieventää ainakin 12-15-vuotiaisiin lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista langetettavia tuomioita. Tämä ei suinkaan tarkoita, että kaikki työryhmän jäsenet pyrkisivät tähän tavoitteeseen. Joku on kirjoittanut tekstin käsittelyn pohjaksi, ja muut tai osa heistä eivät ehkä ole havainneet mitä tuon tekstin sanamuodoista seuraa. Eduskunnan lakivaliokuntakaan tuskin huomasi esittäneensä lieventäväksi asianhaaraksi seurustelusuhdetta, joka loukkaa toisen osapuolen seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja jonka osapuolten iässä tai henkisessä kypsyydessä on olennainen ero.

Amnesty Internationalin Suomen osasto vastustaa eriävässä mielipiteessään niitä työryhmän esityksiä, jotka johtavat lapsen aloitteellisuuden tutkimiseen rikosprosessin yhteydessä eli kehottamisen, houkuttelun ja taivuttelun selvittämistä. Amnestyn mukaan myös vaatimus, jonka mukaan osapuolten iässä ja henkisessä kypsyydessä on oltava olennainen ero, johtaa siihen, että huomattavastikin uhria vanhempi rikoksentekijä voi kiistää rikoksen uhrin väitetyn kypsyyden perusteella, jota on sitten oikeusprosessissa tutkittava. Amnesty ehdottaakin, että iän ja henkisen kypsyyden eron sijasta puhuttaisiin erosta iässä tai henkisessä kypsyydessä. Näin toisaalta uhria huomattavasti vanhempi rikoksentekijä ei voisi puolustautua lauseen perusteella ja toisaalta iältään lähellä toisiaan olevien nuorten välisen seksin rangaistavuus putoaisi pois ilman eri tutkintaa heidän henkisen kypsyytensä eroista.    

Valmisteltavassa uudistuksessa on kyse seksuaalirikoksia koskevien lakien kokonaisuudistuksesta. Työryhmä ei kuitenkaan esitä muutoksia lasta vastaan tehtyjen seksuaalirikosten vanhentumiseen eikä lasten kanssa työskenteleviltä vaadittavaan rikostaustaotteeseen. Lapsia vastaan tehdyt seksuaalirikokset vanhenevat nyt uhrin täyttäessä 28 vuotta. Törkeimpien tekomuotojen osalta vaihtoehtoinen vanhentumisaika on 20 vuotta siten, että sovelletaan näistä kahdesta myöhäisempää vanhentumista. 28 vuoden iässä monilla uhreilla ei ole resursseja, itseluottamusta ja riittävän paksua nahkaa hakea oikeutta. Näin on etenkin omien vanhempiensa uhrien kohdalla. Vuonna 2013 eduskunnan enemmistö kannatti Tuomo Puumalan (Kesk.) ja Timo Heinosen (Kok.) aloitetta, jonka mukaan lapsia vastaan tehtävät seksuaalirikokset eivät vanhenisi koskaan. Näin on kotimaassani Kanadassa. Eduskunnan enemmistön ilmaisema tahto ei johtanut mihinkään oikeusministeriöstä tulleen kielteisen lausunnon vuoksi. Työryhmän selvityksessä nykyistä vanhentumisaikaa pidetään hyvänä:

”Mitä pidempi aika rikoksesta kuluu, sitä vaikeampaa on yleensä hankkia luotettavaa näyttöä tapahtuneesta. Useita vuosikymmeniä vanhojen tapahtumisen selvittäminen on erityisen vaikeaa tapauksissa, joissa selvitystä on saatavissa lähinnä asianosaisten kertomuksista ja joissa asianomistajan kertomus perustuu lapsuudenaikaisiin tapahtumiin. Kun puhutaan vakavista rikoksista, tekijän mahdollisen tunnustuksen lisäksi rikoksen lukeminen syyksi edellyttää muutakin luotettavaa selvitystä syytteen tueksi.

Rikosoikeudellisesta laillisuusperiaatteesta seuraa, että vanhentumissäädöksiä ei voida rikoksentekijän vastuuta pidentävästi muuttaa takautuvasti koskemaan rikoksia, jotka on tehty ennen muutettujen vanhentumissäännösten voimaantuloa. Tämä tarkoittaa sitä, että vanhentumisajan pidentämisen tai sen poistamisen vaikutukset tuntuisivat käytännössä pitkän ajan, aikaisintaan muutaman vuosikymmenen kuluttua lainmuutoksen voimaantulosta.

…Lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset tulevat nykyisin aiempaa todennäköisemmin ja nopeammin ilmi”(s. 124-125).

Yksikään työryhmän perusteista vanhenemisajan pidentämistä vastaan ei ole kestävä. Kun asianomistajan ja syytetyn näkemykset tapahtumista ovat yhtenevät ja teko on tunnettujen olosuhteiden puolesta mahdollinen, on vaikea nähdä, mitä lisänäyttöä vielä tarvittaisiin. Tunnustusten lisäksi on usein saatavissa muuta todistusaineistoa, esimerkiksi lapsipornokuvia. Vuosikymmenten takaisista rikoksista tuomitseminen on englanninkielisissä maissa yleistä etenkin silloin, kun kyseessä on krooninen lasten hyväksikäyttäjä, joka on jatkanut tekojaan pitkän ajan. En ole varma, onko työryhmän näkemys rikoksentekijän vastuun pidentämisestä vedenpitävä. Vaikka se olisikin, on outoa perustella nykyisen vanhentumisajan ylläpitämistä sillä, että uuden vanhentumisajan vaikutukset tuntuvat vasta pitkän ajan kuluttua. Se voisi paremminkin olla peruste vanhentumisajan mahdollisimman pikaiseksi muuttamiseksi. Vaikka lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset tulevat nykyisin aiempaa todennäköisemmin ilmi, on kiistaton tosiasia, että suurin osa niistä ei tule. Lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten erityisluonteen vuoksi on hyvin perusteltua pidentää niiden vanhenemisaikaa.

Työryhmä ei halua muuttaa myöskään lakia lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä. Nykyisen lain sisältö on surrealistinen: työnantajan velvollisuus on vaatia lapsityöhön tulevalta rikostaustaote, mutta henkilön saa palkata lapsityöhön riippumatta rikostaustaotteen sisällöstä. On rikos olla vaatimatta rikostaustaotetta työhön tulevalta tai kertoa sen sisällöstä muille kuin työhönotosta päätöstä tekeville, mutta on sallittua palkata rikoksen lasta vastaan tehnyt lapsityöhön. Seksuaalirikoksia koskevien lakien kokonaisuudistus olisi oiva hetki korjata tämä ilmeinen epäkohta, vaan kun ei. Poliitikkojen on nyt aika osoittaa itsenäisyyttä suhteessa virkamiehiin.

Avainsanat: oikeusministeriö, lainvalmistelu, seksuaalirikokset, lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistus


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini