Lapsenhuoltolain uudistus ja niin sanottu vieraannuttamiskielto

Maanantai 9.1.2017 klo 15.03 - Johannes Remy

Oikeusministeriö valmistelee lapsenhuoltolain uudistusta. Prosessi alkoi vuoden 2015 lopulla julkaistusta muistiosta, jossa määriteltiin mahdolliset uudistustarpeet. Lausuntokierroksen jälkeen ministeriö asetti syyskuussa 2017 työryhmän valmistelemaan lakiesitystä.

Alkuperäisessä muistiossa on kolme lapsen oikeuksien kannalta huolestuttavaa kohtaa: ns. vieraannuttamisen tekeminen rangaistavaksi, tapaamisoikeuden laajentaminen koskemaan myös isovanhempia ja muita lapselle läheisiä ihmisiä, sekä lapsen kuuleminen edunvalvojan kautta hänen huoltoaan koskevassa oikeudenkäynnissä. Koska tapanani on kirjoittaa melko perusteellisesti, käsittelen nämä asiat kahdessa tai kolmessa blogikirjoituksessa. Tässä ensimmäisessä käsittelen niin sanotun vieraannuttamisen tekemistä rangaistavaksi.

Arvioin lakiuudistusta siltä kannalta, että lapsen suojeleminen perheen sisäiseltä seksuaaliselta hyväksikäytöltä ja muulta perheen sisäiseltä väkivallalta on Suomessa heikolla tolalla. Olen perustellut väitteeni aiemmissa blogikirjoituksissani, etenkin seuraavissa: ”STAKESin ohjeet kannustivat laiminlyömään rikosilmoituksia lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä”, ”Poliisin tietoon tulee alle 5-vuotiaan hyväksikäyttö joka kolmas päivä” ja ”Vilja Eerika, Taiwanin oppilaskoti ja kolmas tapaus”. STAKESin ohjeet lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tutkimiseksi (Sirpa Taskinen (toim.), Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja pahoinpitelyn selvittäminen. Asiantuntijatyöryhmän suositukset sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle. Helsinki: STAKES oppaita 55, 2003) kehottavat viranomaisia suhtautumaan skeptisesti tapauksiin, joissa yksi vanhempi tekee ilmoituksen toisen vanhemman harjoittamasta hyväksikäytöstä tai väkivallasta. Oppaan mukaan aiheettomia syytöksiä esitetään etenkin avioerotilanteissa. Näitä tilanteitahan ovat käytännössä kaikki tapaukset, joissa vanhempi huomaa puolisonsa pedofiiliksi, koska lasta ei voi tehokkaasti suojella, jos hän asuu edelleen hyväksikäyttäjän kanssa. Lasta suojelevalla vanhemmalla ei myöskään ole automaattista oikeutta vaikuttaa rikosprosessiin ja esimerkiksi tutkinnassa lapselle esitettäviin kysymyksiin, koska lapselle nimetään prosessiin edunvalvoja. Epäillyn vanhemman oikeudet rikostutkimuksessa ovat näin olennaisesti paremmat kuin epäilystä ilmoittaneen vanhemman. Olen kirjoittanut tästä epäkohdasta 2.1.2011 otsikolla ”Lasta puolustavan vanhemman oikeudet vaarassa perheen sisäisen seksuaalisen hyväksikäytön epäilyissä”.

Suomi on kahdesti tuomittu Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimessa lasta suojeleville läheisille langetetuista kunnianloukkaustuomioista. Ensimmäisessä tapauksessa vuonna 2008 isoäiti oli saanut rangaistuksen kunnianloukkauksesta ilmoitettuaan viranomaisille epäilevänsä lapsen isän pahoinpidelleen lasta: http://hudoc.echr.coe.int/eng?i=001-89962

Kyseisessä tapauksessa epäilyä tukivat sekä lapsen oma kertomus että lääkärin lausunto. EIT katsoi Suomen siis toimineen väärin tuomitessaan isoäidin. Toinen EIT:n tuomio Suomelle langetettiin aivan äskettäin, 15.12.2016: http://hudoc.echr.coe.int/eng?i=001-169522

Suomi oli tuominnut kunnianloukkauksesta vajaat 3-vuotiaan lapsen äidin, joka oli epäillyt isän käyttäneen lasta hyväksi tapaamisoikeuteen perustuneiden tapaamisten aikana. Äiti perusti epäilynsä lapsen puheisiin ja siihen, että lapsi pelkäsi isänsä tapaamista. Lastensuojeluviranomaiset tekivät epäillystä seksuaalisesta hyväksikäytöstä rikosilmoituksen, mutta juttu raukesi, kun Lasten ja Nuorten Oikeuspsykiatrinen Osaamiskeskus Helsingissä ilmoitti näkemyksenään, ettei alle 4-vuotiaalle lapselle voida tehdä luotettavaa psykologista tutkimusta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Kun äiti vielä tämän jälkeen kertoi sosiaalityöntekijälle puhelimessa huolensa, että isä saattaisi tapaamisten aikana käyttää lasta seksuaalisesti hyväkseen, äiti tuomittiin kunnianloukkauksesta. EIT katsoi Suomen loukanneen kunnianloukkaustuomiolla äidin sananvapautta, mutta lapsen oikeuksien kannalta saattaa olla olennaisempaa, että suomalaisen tuomioistuimen päätöksellä äiti menetti lapsen huoltajuuden, joka siirrettiin isälle. Tätä olennaista tuomiota ei ole Suomessa lainkaan uutisoitu. Yhdessä tapaukset osoittavat, ettei lapsen suojeleminen väkivallalta ole Suomessa vielä täysin dekriminalisoitu, vaan siitä voi saada rikostuomion.

Oikeusministeriön muistiossa pohditaan, pitäisikö vieraannuttamisen kielto sisällyttää uuteen lapsenhuoltolakiin. Muistio ei määrittele vieraannuttamista, vaan viittaa Juho Eerolan (PS) ja 58 muun kansanedustajan kesäkuussa 2012 tekemään lakialoitteeseen, joka sisältääkin sangen selvää tekstiä:

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/sivut/trip.aspx?triptype=ValtiopaivaAsiakirjat&docid=la+27/2012

”Pahimmissa eroriidoissa voi jopa esiintyä tilanteita, joissa lapsen henkinen tasapaino ja terveys joutuvat uhanalaisiksi. Lasta saattaa kohdata psykiatrinen terveysriski. Tapaava vanhempi saattaa joutua laajamittaisen ja pitkäaikaisen mustamaalauksen kohteeksi ja lapsi samalla psyykkisen manipuloinnin kohteeksi, kun lähivanhempi tahallisesti antaa lapselle valheellista negatiivista "tietoa" muualla asuvasta vanhemmasta.

Tahallisessa vieraannuttamisessa lapsi pyritään saamaan pelkäämään ja inhoamaan muualla asuvaa vanhempaa ja kieltäytymään tapaamasta tätä enää. Kuvatunlainen manipulaatio saattaa pahimmillaan aiheuttaa lapsessa sellaisia pelkotiloja ja sellaista henkistä pahoinvointia, että lähivanhemman menettely lähestyy rikoslain 21 luvun 5 ja 7 §:ssä rangaistavaksi säädettyä henkistä pahoinpitelyä.

Joissakin kansainvälisissä lapsipsykiatrian tutkimuksissa käytetään vieraannuttamisesta nimitystä Parental Alienation Syndrome (PAS). Vaikka PAS ei ole päässyt viralliseen sairausluokitukseen, riidatonta ja nyt olennaista on se, että monissa katkerissa erovanhempien riidoissa esiintyy hälyttävän paljon vieraannuttamista. Pahimmillaan lähivanhemman harjoittama vieraannuttaminen voi olla patologista koston luonteista toimintaa, jossa uhreina ovat sekä lapsi että tapaava vanhempi”.

Viittaus PAS:iin on erityisen mielenkiintoinen. Kuten aloitteentekijät itsekin toteavat, syndrooman olemassaolo on kiistanalainen. Sen väitti keksineensä nyt jo edesmennyt amerikkalainen lastenpsykiatri Richard E. Gardner. Hoitotoimenpiteenä olettamalleen syndroomalle Gardner ehdotti yhteyden katkaisemista ”vieraannuttavaan” vanhempaan ja lapsen sijoittamista asumaan yhdessä sen vanhemman kanssa, josta vieraannuttava vanhempi on kertonut perättömiä juttuja. Vaikka vieraannuttamista toki oikeastikin tapahtuu, PAS on teoriana herättänyt voimakasta kritiikkiä eikä sitä missään ole hyväksytty tautiluokitukseen. Gardnerilla oli myös muita melko omintakeisia ehdotuksia, joihin kuului mm. että seksuaalista hyväksikäyttöä havainneen vanhemman pitäisi pidättäytyä tekemästä rikosilmoitusta, koska oikeusprosessi aiheuttaisi lapselle enemmän vahinkoa kuin hyväksikäyttö: https://www.leadershipcouncil.org/1/res/dallam/2.html

Mahtoivatko 59 kansanedustajaa tietää, mitä he allekirjoittivat?

Lakialoitteen konkreettinen ehdotus on seuraava:

”Tapaamisoikeuden toteutumista 1 §:ssä säädettyjen periaatteiden mukaisesti ei saa haitata eikä vaarantaa antamalla lapselle siitä vanhemmasta, jonka luona lapsi ei asu, totuudenvastaisia kielteisiä tietoja tai mielikuvia, jotka ovat omiaan vieraannuttamaan lasta sanotusta vanhemmastaan (vieraannuttamiskielto). Jos toinen vanhempi tai muu henkilö, jolle lapsen huolto on uskottu, rikkoo vieraannuttamiskieltoa, voidaan soveltaa 12 §:ää”.

Mainittu 12§ kuuluu: Sosiaalilautakunnan vahvistamaa sopimusta tai tuomioistuimen päätöstä lapsen huollosta tai tapaamisoikeudesta voidaan muuttaa, jos olosuhteet ovat sopimuksen vahvistamisen tai päätöksen antamisen jälkeen muuttuneet taikka jos tähän muutoin on aihetta.

Selkokielellä tämä tarkoittaa, että mikäli huoltava vanhempi kertoo lapselle perättömiä juttuja toisesta, hän voi menettää lapsen huoltajuuden. Kuka määrittelee, mitkä ovat perättömiä juttuja? Samat suomalaiset viranomaiset, jotka kunnostautuivat EIT:n tuomioihin johtaneissa jutuissa? Jos totuuden kriteerinä pidetään langetettua rikostuomiota tai sen puuttumista, päädytään mahdottomaan tilanteeseen, jossa viranomaisen nyt melko usein harjoittama epäillyn suosinta johtaa huoltajuuden siirtämiseen lasta suojelleelta vanhemmalta epäillylle vanhemmalle. Vaikka epäiltyä ei suosittaisi, langettava näyttö saattaa viranomaisten parhaista pyrkimyksistä huolimatta jäädä löytymättä sellaisessakin tapauksessa, jossa hyväksikäyttö on tapahtunut. Toteutuessaan ehdotus käytännössä kriminalisoisi tuomioistuimen ja muiden viranomaisten tekemien päätösten arvostelun ja lisäisi Suomen EIT:sta saamien langettavien tuomioiden määrää. 

Lapsen oikeuksista välittävien on syytä välttää seuraavien lakialoitteen allekirjoittaneiden kansanedustajien äänestämistä:

• Juho Eerola /ps
• Pauli Kiuru /kok
• Jussi Niinistö /ps
• Kaj Turunen /ps
• Ismo Soukola /ps
• Pietari Jääskeläinen /ps
• Jari Lindström /ps
• Mika Niikko /ps
• Anssi Joutsenlahti /ps
• Timo Soini /ps
• Vesa-Matti Saarakkala /ps
• Reijo Hongisto /ps
• Olli Immonen /ps
• Jussi Halla-aho /ps
• Anne Louhelainen /ps
• Johanna Jurva /ps
• Ritva Elomaa /ps
• Kauko Tuupainen /ps
• Reijo Tossavainen /ps
• Lauri Heikkilä /ps
• Martti Mölsä /ps
• Lea Mäkipää /ps
• Ari Jalonen /ps
• Tom Packalén /ps
• Pertti Virtanen /ps
• Pentti Kettunen /ps
• Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
• Hanna Mäntylä /ps
• Eeva Maria Maijala /kesk
• Kari Uotila /vas
• Kari Tolvanen /kok
• Aila Paloniemi /kesk
• Mikko Savola /kesk
• Elsi Katainen /kesk
• Antti Lindtman /sd
• Ilkka Kanerva /kok
• Jukka Kopra /kok
• Tapani Mäkinen /kok
• Kalle Jokinen /kok
• Teuvo Hakkarainen /ps
• Pirkko Mattila /ps
• Osmo Kokko /ps
• Johanna Karimäki /vihr
• Laila Koskela /ps
• Juha Väätäinen /ps
• Juha Sipilä /kesk
• James Hirvisaari /ps
• Jani Toivola /vihr
• Jyrki Yrttiaho /vr
• Eero Suutari /kok
• Jaana Pelkonen /kok
• Markus Mustajärvi /vr
• Timo V. Korhonen /kesk
• Markku Eestilä /kok
• Sauli Ahvenjärvi /kd
• Raimo Piirainen /sd
• Petteri Orpo /kok
• Suna Kymäläinen /sd
• Aino-Kaisa Pekonen /vas
• Markus Lohi /kesk

 

Nykyinen oikeusministeri Jari Lindström on allekirjoittaneiden joukossa. Myös Kokoomuksen Kari Tolvanen ansaitsee huomiota, koska julkisuudessa hän on pyrkinyt esiintymään lasten puolustajana väkivallalta. Tolvanen puhui eduskunnassa vuonna 2013 Tuomo Puumalan (Kesk.) lakialoitetta vastaan, jolla lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö olisi säädetty vanhentumattomaksi rikokseksi:

https://www.eduskunta.fi/FI/Vaski/sivut/trip.aspx?triptype=ValtiopaivaAsiakirjat&docid=PTK+93/2013+ke+p+3

Vaikka kopioimani nimilista osoittaa vieraannuttamiskiellon ensisijaisesti Perussuomalaiseksi projektiksi, ei pidä luulla, ettei myös vasemmistossa olisi ongelmia seksuaalisen hyväksikäytön mieltämisessä rikokseksi. Ne vain ilmenevät toisella tavalla.

 Toteutuessaan vieraannuttamiskielto heikentäisi entisestään lasta suojelevan vanhemman asemaa. Oikeusministerin kanta asiassa antaa aihetta huoleen. Toisaalta nimenomaan vieraannuttamiskieltoa kritisoitiin lausuntokierroksella voimakkaasti. Vieraannuttamiskiellon lisäämistä lakiin eivät kannattaneet tai siihen suhtautuivat varauksellisesti Espoon käräjäoikeus, Helsingin käräjäoikeus, Oulun käräjäoikeus, Pirkanmaan käräjäoikeus, Espoon sosiaali- ja terveystoimi, Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto, Julkiset oikeusavustajat ry, Väestöliitto ry, Lastenvalvojat ry, Lastensuojelun keskusliitto, Miessakit ry, Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry, Ensi- ja turvakotien liitto ja Suomen Asianajajaliitto. Vieraannuttamiskieltoa taas kannattivat Helsingin oikeusaputoimisto, Etävanhempien liitto ry, Isät lasten asialla ry ja Suomen isovanhemmat ry.

Varmuuden vuoksi mainitsen vielä, että pidän pahantahtoisia perusteettomia syytöksiä moraalisesti tuomittavina. Koska oikeussuojajärjestelmä ei nykyisellään pysty suojelemaan lapsia väkivallalta, vieraannuttamiskiellon säätäminen johtaisi rikollisten entistä voimakkaampaan suojelemiseen. Lainmukaisten tapaamisten estämisestä voidaan jo nykyisen lain mukaan langettaa uhkasakko. Hyvässä uskossa ilmaistun ja perustellun epäilyn esittämisen ei kuitenkaan pidä olla rankaistavaa. 

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio vuodelta 2006

Lauantai 20.2.2016 klo 21.57 - Johannes Remy

Tietoni ovat muutamaa yksityiskohtaa lukuun ottamatta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomiolauselmasta:

http://hudoc.echr.coe.int/eng?i=001-75337

Sveitsiläinen mies ja suomalainen nainen avioituivat ja asuivat Sveitsissä. Heille syntyi kaksi lasta, poika vuonna 1987 ja tyttö 1989. Vuonna 1993, pojan ollessa 6- ja tytön 5-vuotias, vaimo muutti yhdessä lasten kanssa uuden lesbokumppaninsa luo Suomeen. Sveitsiin jäänyt mies haki avioeroa ja lasten huoltajuutta. Oikeuden päätöstä odotellessa vanhemmat solmivat väliaikaisen sopimuksen, jonka mukaan lapset olisivat toistaiseksi Suomessa, mutta isä saisi tavata heitä kolmesti. Prosessin ollessa kesken mies sai tietää anoppinsa ilmoittaneen Suomen sosiaaliviranomaisille epäilevänsä äidin lesbokumppanin käyttäneen lapsia seksuaalisesti hyväkseen. Seksuaalisen hyväksikäytön epäily meni aina hovioikeuteen saakka, missä se kaatui äänestyspäätöksellä.

Vuonna 1996 tuomioistuin antoi äidille lasten yksinomaisen huoltajuuden, minkä päätöksen ylemmät oikeusasteet myöhemmin vahvistivat. Isä sai tapaamisoikeuden. Äiti kuoli vuonna 1999, jolloin isä saapui heti Suomeen ja vaati itselleen lasten huoltajuutta. Kuitenkin myös äidin kumppani haki itselleen lasten huoltajuutta. Joulukuussa 1999 suomalainen tuomioistuin myönsi huoltajuuden isälle. Seuraavana päivänä hovioikeus kuitenkin keskeyttiu tuomion täytäntöönpanon äidin kumppanin tekemän valituksen perusteella, ja lapset jäivät äidin kumppanin luo. Tämän jälkeen isä ei enää pääsi enää kerran tapaamaan lapsiaan toukokuussa 2001. Maaliskuussa 2001 hovioikeus vahvisti aiemman alioikeuden päätöksen ja määräsi lapset muuttamaan isän luo muutaman kuukauden siirtymäajan jälkeen elokuussa 2001. Kesäkuussa 2001 Korkein oikeus kuitenkin keskeytti hovioikeuden päätöksen toimeenpanon. Lokakuussa 2001 Korkein oikeus antoi äidin kumppanille lasten yksinomaisen huoltajuuden käyttäen perusteena lasten omaa mielipidettä ja sitä, että lapset olivat tottuneet asumaan Suomessa. Lasten mielipiteen perusteella isältä evättiin myös tapaamisoikeus. Näin isä menetti lapsensa, vaikka hänen sopivuuttaan lastensa huoltajaksi ei missään vaiheessa ollut kiistetty. Korkein oikeus myös hylkäsi isän vaatimuksen psykologisista tutkimuksista, jotka olisivat voineet selvittää äidin kumppanin vaikutusta lasten ilmaisemaan mielipiteeseen.  

Kantelussaan Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen isä korosti, miten äidin kumppani oli katkaissut lasten kaikki yhteydet isäänsä, eikä lasten mielipidettä selvitettäessä oltu tutkittu, missä määrin lasten mielipide oli heidän omansa ja missä määrin se oli äidin kumppanin aktiivisen vaikutuksen tulosta. Asiaan ei ollut vaikuttanut myöskään se, että äidin kumppanilla oli todettu alkoholiin liittyviä mielenterveydellisiä ongelmia. Isän mukaan lapset eivät olleet vapaita ilmaisemaan mielipidettään, vaan he olivat joutuneet äidin kumppanin manipuloimiksi. Ennen lasten äidin kuolemaa isän välit lapsiinsa olivat olleet erittäin hyvät, ja lapset olivat kahdesti vierailleet hänen luonaan Sveitsissä. Isän mukaan äidin kumppani oli pelotellut lapsia sillä, että isä sijoittaisi heidät Sveitsissä lastenkotiin. Isä valitti myös, etteivät suomalaiset viranomaiset olleet toimeenpanneet niitä tuomioistuimen päätöksiä, joiden perusteella huoltajuus oli myönnetty hänelle. Isä korosti biologisen isyytensä merkitystä: huoltavan vanhemman kuollessa huoltajuus on myönnettävä toiselle vanhemmalle, ellei toisenlaiseen menettelyyn ole erityisen painavia perusteita. Koska isän sopivuutta lastensa huoltajaksi ei ollut kiistetty, sellaisia painavia perusteita ei ollut. Sen sijaan äidin kumppanin oli todettu sopivan huoltajaksi, vaikka hänellä oli vakavia ja pitkäkestoisia mielenterveydellisiä ongelmia, joihin kuului lasten isään ja heidän äidinpuoleiseen isoäitiinsä liittyviä väkivaltaisia harhoja (violent delusional thoughts concerning the applicant and the maternal grandmother). Kumotessaan alempien oikeusasteiden päätökset Korkein Oikeus ei ollut millään tavoin huolehtinut edes isän tapaamisoikeudesta, joten se oli käytännössä vahvistanut äidin kumppanin aikaansaaman lainvastaisen tilanteen.

Vuonna 2006 EIT totesi Suomen rikkoneen ihmisoikeussopimuksen seuraavia kohtia:

8. Oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta

1. Jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta.

2. Viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi kun laki sen sallii ja se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.

Suomi määrättiin maksamaan isälle 10 000 euroa korvauksia sekä korvaamaan 56 000 euroa hänen oikeudenkäyntikulujaan. Tässä vaiheessa äidin kuolemasta oli kuitenkin jo seitsemän vuotta. Vanhempi lapsi oli tuolloin 19- ja nuorempi 17-vuotias. Lapset ovat aikuisina solmineet uudestaan yhteyden isäänsä, mutta he eivät ole yhteydessä äitinsä entiseen kumppaniin, jonka luona kasvoivat.

Tämä on tietysti melko vanha tapaus. Siitä on kuitenkin syytä kirjoittaa, koska korkeimman oikeuden tuomio silloin tällöin yhä mainitaan myönteisenä esimerkkinä siitä, miten lapsen oikeutta vanhempaansa erityisesti kunnioitettiin. Nettikeskusteluissa tapaus myös joskus käännetään tyystin päälaelleen esittäen se esimerkkinä siitä, miten viranomaiset muka huoltoriitojen yhteydessä suosivat äitien tekemiä isiä koskevia perättömiä ilmiantoja. Epäiltynä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstähän oli äidin entinen kumppani lasten äidinpuoleisen isoäidin tekemän rikosilmoituksen vuoksi.

Olennaisin opetus tapahtuneesta on, ettei laki tässä tapauksessa ole ollut kaikille sama. Erityisen vaikuttavaa on, miten hovioikeus seuraavana päivänä alioikeuden päätöksen jälkeen keskeyttää sen toimeenpanon. Jostain syystä toista osapuolta suosittiin. Tällaisia tapauksia varten Suomessa pitäisi olla elin, jolla olisi valtuudet nopeasti puuttua lasten oikeuksia loukkaaviin viranomaispäätöksiin. Ei voi riittää, että vääryyttä kärsineet mahdollisesti saavat EIT:sta asianmukaisen ratkaisun. Lapsuus on siihen liian lyhyt ja liian tärkeä aikakausi ihmisen elämässä.  

Vilja Eerika, Taiwanin oppilaskoti ja kolmas tapaus

Sunnuntai 7.4.2013 klo 6.56 - Johannes Remy

Kaksi lasten kaltoinkohteluun liittyvää skandaalia on viime aikoina noussut esiin Suomessa. Ensimmäinen on 8-vuotiaan Vilja Eerikan murhan oikeudenkäynti, toinen viime viikolla ilmestynyt Janne Villan kirja Hengellinen väkivalta, joka nostaa uudelleen esiin Suomen Lähetysseuran Taiwanin oppilaskodissa tapahtuneen jäjestelmällisen lasten seksuaalisen hyväksikäytön. Kirjoitan tänään myös kolmannesta tapauksesta, erään lastenlääkärin psykiatrisesta pakkohoidosta ja Suomelle tämän johdosta langetetusta Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen tuomiosta. Viimeksi mainittu tapaus ei ole Suomessa skandaali, vaikka sen pitäisi olla.

[Kirjoitus jatkuu alla olevan linkin alla]

Lue lisää »

YK:n Lapsen Oikeuksien Komitean huomautukset Suomelle

Sunnuntai 6.11.2011 klo 23.08 - Johannes Remy

Suomi on vuonna 1991 allekirjoittanut vuonna 1989 solmitun YK:n Lapsen Oikeuksien Sopimuksen. Sopimus löytyy kokonaisuudessaan verkosta: http://www.finlex.fi/sopimukset/sopsteksti/1991/1991/19910060

 Sopimukseen kuuluu seuranta, jossa määrävuosin tarkkaillaan sopimusvaltion edistymistä sopimuksen toteuttamisessa. Seurannasta vastaa YK:n pysyvä elin, Lapsen Oikeuksien Komitea.

Komitea antoi viime kesäkuussa kommenttinsa ja huomautuksensa sopimuksen toteuttamisesta Suomessa:

http://www.unicef.fi/files/unicef/pdf/LOS_Komitean_Paatelmat_2011.pdf

On huomionarvoista, että tämä arvovaltainen taho on sangen kriittinen Suomen tilanteen suhteen. Komitean havainnoissa ja suosituksissa on paljon sellaista, mikä Suomessa yhä helposti leimataan traumatisoituneiden hörhöjen höpinäksi. Ei olekaan ihme, ettei Komitean kriittinen näkemys juuri välittynyt suomalaisiin viranomaislähteisiin perustuneessa uutisoinnissa. Huomautuksia oli niin paljon, etten tässä edes yritä tuoda esiin kaikkea, vaan keskityn mielestäni olennaisimpiin kohtiin.

[Kirjoitus jatkuu Lue lisää-linkin alla]

Lue lisää »

Lapsen oikeuksia ei puolusteta suoltamalla jargonia

Perjantai 30.5.2008 klo 16.30 - Johannes Remy

 

Suomessa on vuodesta 2005 ollut lapsiasiavaltuutetun virka, jossa on nyt entinen Keskustapuolueen poliitikko Maria Kaisa-Aula. Perustamisen yhteydessä lapsiasiavaltuutetun toimenkuva ja toimivaltuudet ovat jääneet torsoiksi: hänellä ei ole oikeutta puuttua yksittäisiin tapauksiin, joissa lapsen oikeuksia on loukattu. Tämän kummallisen rajauksen vuoksi lapsiasiavaltuutetun tehtäviin kuuluu nyt vain sangen yleisluontoinen lapsen edun ja oikeuksien edistäminen muun muassa lainsäädännön tasolla. Lapsiasiavaltuutetun sivuilla http://www.lapsiasia.fi/ erityisesti korostetaan, että valtuutettu ei ota kantaa yksittäistapauksiin.

 

Lapsiasiavaltuutetun toimenkuvan rajaaminen on herättänyt kansainvälistä huomiota. Suomi on allekirjoittanut vuonna 1989 solmitun YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen. Sen toteutumista valvoo YK:n Lapsen Oikeuksien Komitea, joka tutkii allekirjoittajamaiden tilanteen määrävuosin. Viimeisin Suomea koskeva raportti laadittiin syyskuussa 2005. Komitea suositteli, että lapsiasiavaltuutetun toimivaltuuksia laajennetaan siten, että hän saa mahdollisuuden ottaa vastaan ja tutkia lasten tekemiä valituksia. (Komitean suositukset ovat luettavissa ulkoministeriön nettisivuilla http://www.formin.fi.finland.fi/public, edelleen linkkien "voimassa olevat ihmisoikeussopimukset", "yleissopimus lasten oikeuksista" alle, edelleen siellä olevasta taulukosta 3. raportin "päätelmät ja suositukset")

 

Puolueosastoni Vallilan Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys on tehnyt SDP:n puoluekokoukselle aloitteen, jossa esitetään lapsiasiavaltuutetun toimenkuvan muuttamista siten, että hän saa valtuudet käsitellä ja antaa lausuntoja yksittäistapauksista, joissa lapsen oikeuksia on loukattu. Puoluehallitus torjuu aloitteen väittäen, että yhteiskuntapolitiikkaan vaikuttamista ja yksittäistapauksiin puuttumista on vaikea yhdistää. Aloite ja puoluehallituksen vastaus siihen löytyvät SDP:n sivuilta http://www.sdp.fi/fi/puoluekokous /aloitteet, edelleen linkki "Sosiaali- ja terveysvaliokunta", siellä aloite 231. Puoluehallitus viittaa myös siihen, että kaikkien lasten kanssa tekemisissä olevien viranomaisten tehtävä on valvoa lapsen oikeuksien toteutumista.

 

Lapsiasiavaltuutettu Aula ei itse halua oikeutta puuttua yksittäistapauksiin.  Hänen mukaansa "Vaikuttamalla aktiivisesti ja ennakoivasti yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja lainsäädäntöön sekä lisäämällä viranomaisten tietoisuutta lasten oikeuksista voidaan parhaiten luoda lapsille sellaiset elinolosuhteet, että aiheita valitusten tekemiseen on mahdollisimman vähän". (http://www.lapsiasia.fi/, edelleen linkit "ajankohtaista" ja "lausunnot", "Lausunto YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen täytäntöönpanosta 7.3.2008")

 

Itse olen sitä mieltä, että lapsen oikeuksia suojellaan paremmin puuttumalla niiden loukkaamiseen kuin suoltamalla jargonia.  On erittäin naiivia ajatella kaikkien viranomaisten aina toimivan lapsen oikeuksien puolesta, kunhan he saavat niistä riittävästi tietoa. Se ei ole yhtään sen realistisempaa kuin uskoa kaikkien vanhempien aina toimivan lastensa parhaaksi. Jo apostoli Paavali pani merkille, että ihminen voi tehdä väärin vaikka hän tietääkin, mikä on oikein.

 

Julkisuuteen tihkuu silloin tällöin tietoja ja väitteitä esimerkiksi huostaan otettujen lasten epäasianmukaisista oloista ja viranomaisten vastentahtoisuudesta lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tutkimiseen. Esimerkkeinä mielipidekirjoitus Kaikki ei ole kunnossa lastensuojelun kulissien takana Länsiväylässä 23.5.2008, sivu 11, (www.lansivayla.fi/nakoislehti, edelleen "Siirry näköislehteen tästä" ja "arkisto") sekä Neloskanavan uutinen 19.5.2008 Miksi tyttäreni hyväksikäyttöä ei tutkita? (katsottavissa www.nelonen.fi/uutisvideot). En tiedä niissä esitellyistä tapauksista sen enempää kuin mitä asianomaiset mediat kertovat, joten en rupea väittämään niistä mitään varmaa. Sen valossa mitä muuten tiedän, tapaukset eivät kuitenkaan ole luonteeltaan mitenkään uskomattomia. Yksittäistapauksiin puuttuvalta lapsiasiavaltuutetulta ei puuttuisi töitä.

 

Myös kunnallispolitiikalla voidaan puolustaa lapsen oikeuksia. Neloskanavan uutisessa poliisi perustelee toimimattomuuttaan nimeltä mainitsemattoman Keski-Uudenmaan kunnan sosiaalijohtajan lausunnolla. Tällaisessa tapauksessa kunnallisten luottamushenkilöiden velvollisuus on paneutua itsenäisesti asiaan ja tarvittaessa ohjata sosiaalijohtajan toimintaa omilla päätöksillään.