Tommi Paalanen, raiskaussyyte ja Sexpo-säätiö

Sunnuntai 24.9.2023 klo 0.04 - Johannes Remy

Sexpo-säätiön toiminnanjohtaja Tommi Paalasen raiskaus- ja salakatselusyytettä on käsitelty Helsingin käräjäoikeudessa nyt kaksi viikkoa. Julkisuuteen ei ole tihkunut enempää tietoja tapauksesta, joten itse syytteeseen on mahdotonta ottaa kantaa. Vuonna 2017 poliisille tehdyistä raiskausilmoituksista vajaat 29% eteni oikeuskäsittelyyn asti, joten rikosilmoituksen tekijän esittämä näyttö lienee tavanomaista vahvempi. Oudolta vaikuttaa se, ettei Sexpo-säätiö ole keskeyttänyt toiminnanjohtajansa työsuhdetta syytteen käsittelyn ajaksi. Sexpon puheenjohtaja Tiia Forsström vastasi asiaa koskevaan Iltalehden kysymykseen: ”Asia koskee hänen yksityiselämäänsä eli ei ole Sexpo-asia”. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4bc7cd03-5bc2-472a-a9c8-cd81ca8ec140

Seksuaalipoliittinen yhdistys Sexpo perustettiin 1969 liittyen silloiseen radikalismiin. Sittemmin säätiöitynyt Sexpo järjestää seksologian ammatillista täydennyskoulutusta, joka mahdollistaa opiskelun seksuaalineuvojaksi, seksuaalikasvattajaksi, seksuaaliterapeutiksi tai kliiniseksi seksologiksi. Säätiö tarjoaa myös seksuaalisuutta ja ihmissuhteita koskevaa terapiaa ja seksuaalineuvontaa. Paalasta ei näy sen kotisivuilla esiteltyjen terapeuttien joukossa, mutta LinkedIn-sivullaan Paalanen ilmoittaa olevansa ”trainer in sexual rights and ethics”. Paalasen väitöskirjan yksi luku käsittelee etiikkaa seksuaalineuvonnassa. Kirjoittajan mukaan ”teksti on käytännönläheinen ja suunnattu erityisesti seksuaalineuvonnan ammattilaisille ja opiskelijoille” (Paalanen, Vapaus ja seksuaalisuus. Tutkielmia liberaalista seksuaalietiikasta, Helsinki 2015, 55. Chromea käyttäen chrome-extension://efaidnbmnnnibpcajpcglclefindmkaj/https://frantic.s3.amazonaws.com/sexpo/2011/12/Vapaus_ja_seksuaalisuus_Paalanen_web.pdf. Väitöskirjana julkaistun artikkelikokoelman kullakin artikkelilla on oma sivunumerointi). Sexpo suosittelee kirjaa.  

Paalasen syytteestä uutisoitaessa on kerrottu Sexpon kannattaneen suostumusperusteista raiskauslakia eli sitä, että vain aktiivisen suostumuksen ilmaiseminen kiistattomasti osoittaa, ettei kyse ole raiskauksesta. Tämä on korkeintaan osatotuus. Sexpon eduskunnan lakivaliokunnalle toimittamassa lausunnossa hallituksen esitykseen sanotaan (Chromea käyttäen chrome-extension://efaidnbmnnnibpcajpcglclefindmkaj/https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/JulkaisuMetatieto/Documents/EDK-2022-AK-15812.pdf:  

”Sexpo ei kuitenkaan pidä hyvänä sellaista kehitystä, että lähes kaikki seksuaalirikokset katsottaisiin raiskauksiksi, sillä raiskauksella on terminä sellaista painoa ja leimaavuutta, jota ei pitäisi ulottaa selvästi termiä vähäisemmille teoille. Esimerkiksi tilanteissa, joissa suostumuksen saaminen seksuaaliseen tekoon on ollut jostakin syystä epäselvää, ei aina ole perusteltua tuomita juuri raiskauksesta, vaikka tekijän toimintaa olisikin pidettävä joltakin osin moitittavana. Nimikkeistön tulisi tässä mielessä mahdollistaa jotakuinkin tekoa, sen seurauksia ja rikosnimikettä koskeva korrespondenssi, jotta tekojen eri vakavuusasteet eivät tarpeettomasti hämärry.”

Sexpo siis ilmeisesti katsoo, että tilanteessa, jossa aktiivista suostumusta ei ole ilmaistu, voi olla kyse raiskausta lievemmästä seksuaalirikoksesta.

Väitöskirjassaan Paalanen vastusti raiskauksen suostumusperustaista tulkintaa (Paalanen 2015, 44):

”Suostumuksen varmistaminen on suositeltava toimintatapa silloin, kun osapuolet ovat humalassa, kokemattomia tai toisilleen täysin tuntemattomia, mutta varmistamisen edellyttäminen lainsäädännöllä on ongelmallista. Kathy Young arvostelee Kalifornian osavaltion lakia siitä, että se kumoaa seksuaalirikoksesta syytetyn henkilön syyttömyysolettaman. Myöntävän vastauksen sääntö tekee olettamuksen, että seksuaalisissa kohtaamisissa on kyse rikoksesta, mikäli selkeää ”kyllää” ei ole lausuttu. Young kysyy, miten rikoksesta syytetty, mutta syytön henkilö voi osoittaa tehneensä riittävästi kumppaninsa suostumuksen varmistamiseksi?...”

”Velvollisuus myöntävän vastauksen varmistamiseen joka käänteessä tuottaisi tilanteen, jossa valtaosa nykyisistä seksuaalisen vuorovaikutuksen käytännöistä olisi väärin. Jos velvollisuus kirjattaisiin lakiin, kuten Kalifornian tapauksessa, olisivat nämä käytännöt myös seksuaalirikoksia.”

”Suostumuksen varmistamiseen sisältyviä tulkintaongelmia on pyritty ratkaisemaan myös nk. innokkaan suostumuksen idealla, jonka mukaan seksiin pitäisi ryhtyä vain sellaisten henkilöiden kanssa, jotka osoittavat selvästi olevansa halukkaita seksiin. Tällöin ei syntyisi tulkintaongelmia tai jälkiselvittelyjä suostumuksen suhteen…Innokkaan suostumuksen idea tuntuu kuitenkin unohtavan sen, että myös epävarmoilla, ambivalenteilla ja penseillä ihmisillä on vapaus suostua seksiin. Lisäksi vapaus pitää sisällään myös mahdollisuuden päättää omasta seksuaalisesta toiminnastaan esimerkiksi taiteellisten, viihteellisten, sosiaalisten tai kaupallisten syiden vuoksi. Henkilöllä on siis täysi vapaus päättää oman kehonsa käytöstä seksuaalisiin tarkoituksiin riippumatta siitä, onko hän innokas vai ei.”

Paalasen näkemykset lapsipornosta ja lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista ovat huomionarvoisia. Väitöskirjassaan hän kirjoittaa:

”Lainsäädännön tiukentaminen ei ole tehokas eikä perusteltu keino lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten ehkäisemisessä – sillä voi olla jopa päinvastaisia vaikutuksia. Viimeaikaisissa kriminologisissa tutkimuksissa on esitetty näyttöä siitä, että pornografian käytöllä voi olla seksuaalirikoksia ehkäisevä vaikutus (Paalanen 2015, 41).”

”Hallussapidon tai katselun kriminalisoiminen on ongelmallista myös varsinaisen vahingon osoittamisen vuoksi. Näillä teoilla ei voida osoittaa olevan suoraa yhteyttä lapsipornon tuotantoon eikä tuotannossa tapahtuviin seksuaalirikoksiin. Perustelluin argumentti kuvien hallussapidon kieltämiseksi on kuvissa oleville henkilöille koituva ahdistus siitä, että kuvat ovat yhä levityksessä. Tästä näkökulmasta olisi perusteltua määrätä lapsipornokuvat tuhottavaksi niitä kohdattaessa, mutta varsinaisen rankaisemisen perusteet jäävät hatariksi (Paalanen 2015, 43).”

Paalasen pohdinnoista riippumatta markkinatalouden yleiset ominaisuudet pätevät myös lapsipornoon: kysyntä synnyttää tarjontaa, joten lapsipornon kuluttamisella on kiistämätön yhteys sen tuotantoon, jossa lapsiin kohdistetaan seksuaalista väkivaltaa. Edelleen Paalanen kirjoittaa:

”Lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten ennaltaehkäisemisessä seksuaalineuvonnan ja -terapian keinoin on tärkeää löytää asiakkaan seksuaalisten mieltymysten toteuttamiselle jokin tyydyttävä, mutta eettisesti kestävä keino. Seksuaalisten halujen kieltäminen tai tukahduttaminen ei ole osoittautunut toimivaksi ratkaisutavaksi, eikä seksuaalisia mieltymyksiä ole myöskään onnistuttu terapian avulla muuttamaan pysyvästi toisenlaisiksi. Terapiatyössä ei voida tietenkään eettisistä syistä hyödyntää varsinaista lapsipornoa. Lapsiin kohdistuvan halun tyydyttämiseksi voidaan kuitenkin käyttää fantasioita, tarinoita tai fiktiivistä kuva-aineistoa, kuten piirroksia tai sarjakuvia. Kun tuetaan seksuaalisten halujen hallittua toteuttamista, tuetaan samalla asiakkaan elämänhallintataitoja… Jos lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten ehkäiseminen on todella lainsäätäjien ja poliitikkojen tavoitteena, pitäisi lapsipornon määrittelyä sekä hallussapidon ja katselun rangaistavuutta pohtia uudelleen. Lakien kiristämisen sijaan niiden lieventäminen saattaisi johtaa parempiin lopputuloksiin.  (Paalanen 2015, 45-46).”

Paalanen herätti huomiota vuonna 2011 ehdottaessaan, että kouluopetuksessa tulisi viimeistään seitsemäsluokkalaisten kohdalla käyttää yhdyntää sellaisenaan kuvaavia videoita. Tehdessään ehdotuksensa hän oli Sexpo-säätiön puheenjohtaja. https://perusopetus.fi/25-5-2011-tutkija-koululaisten-on-nahtava-yhdyntoja/

Sexpon tarjoamassa terapiassa huomionarvioinen on SeriE-hanke, jossa seksuaalista vetoa lapsiin tunteville tarjotaan apua, jonka tarkoitus on ehkäistä rikoksia. SeriE-hanke on toiminut vuodesta 2018. 2020-2022 se sai rahoitusta 295 000 euroa oikeusministeriöltä, ja kuluvasta vuodesta 2023 alkaen sitä rahoittaa sosiaali- ja terveysministeriö sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen STEA:n kautta. Hankkeen vuodeksi 2023 saama avustus on 213 000 euroa Sexpon saamista kaikkiaan 500 109  eurosta https://avustukset.stea.fi/. Paalanen on toinen kirjoittaja artikkelissa ”Lapsikohteisen seksuaalisuuden ja muutoksen saamat merkitykset SeriE-hankkeen asiakkaiden puheissa” (Yhteiskuntapolitiikka 87:2 (2022). Artikkelista ilmenee, että potilaat johdatetaan hyväksymään oma seksuaalinen suuntautumisensa, mutta pidättäytymään lapsiin kohdistuvista seksuaalisista teoista.

Sexpon lausunto eduskunnan lakivaliokunnalle seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistukseen näyttää yhteensopivalta Paalasen näkemysten kanssa myös muilta osin kuin raiskausta koskien. Lausunnossa sanotaan muun muassa seuraavaa:

”Sexpo-säätiö ei kannata seksuaalirikosten rangaistusten ankaroittamista, sillä pullonkaulana seksuaalirikosten vähentämisessä ei ole rangaistuksen kovuus, vaan ennaltaehkäisevien toimien vähäisyys sekä rikosten paljastamiseen ja selvittämiseen liittyvien resurssien vähäisyys. Rangaistusten ankaroittaminen on populistinen toimi, joka ei ole erityisen perusteltu kriminaalipoliittisesti.”

Kun lakiehdotuksessa käytettiin nimekettä ”lapsenraiskaus” lapseen kohdistuvista teoista, jotka sisältävät yhdynnän, Sexpo lausui:

”Sexpo pitää lapsenraiskausta epäonnistuneena säännöksenä, johtuen hallituksen esityksessä toisessa kohdassa mainitusta syystä: -- raiskaus-nimikkeen vahva symboliarvo, joka kertoo teon erityisestä paheksuttavuudesta, puoltaa raiskaussäännöksen varaamista edelleen koskemaan kaikkein vakavimpia seksuaalirikoksia. Myös lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten kohdalla pitää olla samanlaista porrastamista kuin muissa seksuaalirikoksissa, sillä hallituksen esityksessä siteeratun Finsex-tutkimuksen mukaan jo noin kolmanneksella alle 16-vuotiaista henkilöistä on yhdyntäkokemuksia, ja vielä suuremmalla osalla muita seksuaalisia kokemuksia. Kaikkia tämän ikäisiin henkilöihin kohdistuvia vapaaehtoisuuden loukkauksia ja epäselviä tilanteita ei pitäisi automaattisesti käsitellä ”lapsenraiskaus” -termillä, joka on rajuimpia lakikirjasta löytyviä sanoja mielikuvien ja paheksuttavuuden osalta.”

”Jyrkän, suojaikärajaan kiinnittyvän oikeudellisen tarkastelutavan sijaan lainsäädäntöä tulisi kehittää suuntaan, jossa nuorten henkilöiden kohdalla tarkasteltaisiin entistä enemmän yksittäisten tapausten yksilöllisiä olosuhteita, kuten osapuolten kehitysastetta ja vapaaehtoisuutta, kuin joustamatonta ikärajaa. Tämä todetaan myös hallituksen esityksessä. Seksologian ja seksuaalikasvatuksen näkökulmasta juuri yksilölliset seikat ovat olennaisimpia, sillä nuorten kehitystaso ja valmiudet ovat hyvin eritasoisia; yksi on valmis seksiin jo 14 vuotiaan, kun taas toinen on vielä 18-vuotiaanakin hyvin haavoittuvainen.”

Sexpon huolelle ei ollut perusteita, sillä lakiesitys säilytti aiemmin vallinneen käytännön, jonka mukaan tekoja ei katsota rikoksiksi, kun osapuolten välinen ikäero on vähäinen.

”Seksuaalinen kajoaminen lapseen. Esityksessä rajataan lääketieteellisesti perusteltavissa olevat toimenpiteet pois säännöksen piiristä. Vastaavalla tavalla tulisi myös rajata asianmukainen ja ammattimainen seksuaalikasvatus ja -neuvonta pois säännöksen piiristä, koska seksuaalisuutta koskeva keskustelu tai seksuaalikasvatusmateriaalit saattaisivat muutoin joissakin tapauksissa jäädä teknisesti tarkasteltuna rangaistavaksi esityksen nykyisen muotoilun mukaan.” 

Sexpo tarjoaa itse seksuaalineuvontaa.

Paalasen sen kummemmin kuin hänen edustamansa Sexpon näkemyksissä ei ole mitään rikollista, ja tuomioistuin on määrittelevä hänen tekemänsä teon mahdollisen rikollisuuden. Herää kuitenkin kysymys: onko julkisen vallan tarpeen tukea Sexpoa ainakaan niin suurella panoksella kuin se nyt tekee? Pitäisikö seksologinen koulutus ja etenkin lapsiin seksuaalista vetoa tuntevien henkilöiden ennaltaehkäisevä terapia järjestää mieluummin jossain muualla? Oli miten hyvänsä, Paalasen asemassa olevan henkilön raiskaussyyte ei ole vain hänen yksityiselämäänsä kuuluva asia, jolla ei olisi vaikutusta hänen asemaansa seksuaalietiikan asiantuntijana.

Yhä harvempi poliisille ilmoitettu lapseen kohdistunut seksuaalirikos johtaa tuomioon

Tiistai 11.4.2023 klo 1.35 - Johannes Remy

Lapsiin kohdistuneista poliisille ilmoitetuista seksuaalirikoksista seuraavien tuomioiden määrä puolittui 2015-2021.

Kuten olen monesti aiemminkin kirjoittanut, lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista keskusteltaessa huomio kiinnitetään useimmiten langetettavien tuomioiden lievyyteen, vaikka pahin ongelma on, ettei poliisille ilmoitettu rikos useimmiten johda tuomioon. Tilastojen valossa tämä ongelma pahenee nopeasti ja jatkuvasti: aikavälillä 2015-2021 tuomioon johtaneiden tapausten osuus poliisille ilmoitetuista tapauksista on enemmän kuin puolittunut:

Poliisille ilmoitetut lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, sen törkeä tekomuoto ja yritys sekä törkeä lapsenraiskaus

	Poliisin tietoon tulleet	Langetetut tuomiot	%
2014	1155	326	28.2 %
2015	1230	301	24.5 %
2016	1242	260	20.9 %
2017	1168	263	22.5 %
2018	1373	262	19.1 %
2019	1709	234	13.7 %
2020	1770	227	12.8 %
2021	2083	255	12.2 %

Lähde: Suomen virallinen tilasto. Koottu kahdesta eri tilastosta, poliisin tietoon tulleet rikokset sekä käräjäoikeuksissa langetetut tuomiot. Koska tuomioita koskeva tilasto jostain syystä ulottuu vain vuoteen 2017, käytin vuosille 2014-2016 aiempaa blogikirjoitustani, joka perustui samaan lähteeseen.

Samalla kun poliisille ilmoitettujen tapausten määrä nousee, tuomioiden absoluuttinen määrä laskee tai korkeintaan pysyy likimäärin samana. Poliisille ilmoitetut rikokset karsiutuvat neljässä vaiheessa: lastenpsykiatrin lausunnon perusteella, poliisissa, syyttäjällä ja tuomioistuimen käsittelyssä. Viranomaismenettelyn nopea ja dramaattinen huonontuminen on asia, josta pitäisi keskustella. Valitettavasti olen kokemukseni perusteella pessimistinen sen suhteen, että asia kiinnostaisi kovin monia. Levittämällä tietoa asiasta voimme ehkä saada valtamedian huomaamaan sen.

Mitäs minä sanoin lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten kokonaisarvioinnista?

Lauantai 27.4.2019 klo 7.11 - Johannes Remy

Kaksi äskettäistä rikostuomiota vahvistavat viimeisimmässä blogikirjoituksessani esittämäni kritiikin lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä ja raiskauksia koskevia lakeja kohtaan. Lakien julkilausuttu tarkoitus on langettaa kovennettu tuomio törkeästä rikoksesta aina aikuisen oltua yhdynnässä lapsen kanssa tai raiskattua alle 18-vuotiaan, mutta käytännössä niiden sanamuoto mitätöi tämän tavoitteen. Jotta tällaiset teot olisivat törkeitä niiden on näet lakitekstin mukaan oltava myös “kokonaisuutena arvostellen” törkeitä. Lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan lain perusteluosassa mainitaan aikuisen ja lapsen seurustelusuhde törkeyden poistavana seikkana.

Oulun käräjäoikeus tuomitsi 26.3. 2019 Abdullhadi Barhumin kahden vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeuteen 14-vuotiaan tytön raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä: https://yle.fi/uutiset/3-10706479 Käräjäoikeus määritteli törkeäksi vain lapsen seksuaalisen hyväksikäytön, mutta ei raiskausta. Oikeuden mukaan raiskaus ei ollut törkeä, koska tytölle ei aiheutettu vakavaa ruumiinvammaa tai mielenterveyden häiriötä, tekoa ei tehty erityisen raa’alla tai julmalla tavalla, siinä ei käytetty asetta, siihen ei liittynyt vapaudenriistoa eikä se ajoittunut pitkälle aikavälille.

Raiskaukseen ei siis liittynyt vapaudenriistoa. Hmm.

Toisessa tapauksessa lähihoitaja raiskasi työpaikallaan palvelukeskuksessa kesätöissä olleen 17-vuotiaan lievästi kehitysvammaisen tytön: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/6538b12c-6593-43d2-aa82-95f9de02a922?fbclid=IwAR3NCkh3_lRmbRAehsFqZQyrTqrRfRty7q3MVzFSt6iq1HTkgOqMLgGww_A Helsingin käräjäoikeus tuomitsi uhriaan 30 vuotta vanhemman miehen yhden vuoden ja yhdeksän kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Oikeuden mielestä raiskaus ei ollut törkeä, koska se tehtiin sormella, väkivalta oli vähäistä ja tapahtuma kesti lyhyen ajan. Tässä tapauksessa jää ihmetyttämään se, ettei tuomiota langetettu myös seksuaalisesta hyväksikäytöstä, vaikka tekijä oli uhrin työhön opastajana.

Toinen asia jota jään ihmettelemään on se, miksi säädetään lakeja jotka eivät täytä niiden julkilausuttua tarkoitusta. Epäkohta voidaan poistaa ja laki saattaa vastaamaan julkista tarkoitustaan poistamalla laista sanat “ja teko on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä”. Tosin niin voidaan tehdä vain jos niin halutaan.