Demareiden maahanmuuttopolitiikka Kanadassa ja Suomessa

Share |

Sunnuntai 31.7.2011 klo 7:57 - Johannes Remy


Demarien kannatuksen kasvu selittyy suureksi osaksi Quebecin nationalismin laimenemisella. Itsenäisyyttä tavoittelevan Quebecin ryhmän kannatus romahti, kun NDP sai enemmistön Quebecin paikoista. NDP on kannattanut Quebecin erityisasemaa liittovaltion yhteydessä, mutta suhtautuu kielteisesti provinssin eroamiseen Kanadasta. Tämä linja sai taakseen Quebecin äänestäjät. Virallisesti yksikielinen Quebec tuskin saavuttaisikaan paljoa enempää itsenäistymällä. Quebec pystyy vaalimaan kulttuurista erityisluonnettaan myös ilman omaa ulkoministeriötä.

Maahanmuutto ei kuulunut keskeisimpiin vaaliteemoihin, mutta siitä kyllä keskusteltiin. Vuonna 2010 Kanada otti vastaan 280 000 uutta siirtolaista. Suomen väkilukuun suhteutettuna tämä merkitsisi noin 43000 maahanmuuttajaa. Maahanmuuttoon sisältyy pakolaisuutta, mutta huomattavasti suurempi osa saapuu taloudellisin perustein työtä ja parempaa elämää etsien. Kirjoitukseni koskee nyt työperäistä siirtolaisuutta Kanadaan. Se ei ole hyväntekeväisyyttä, vaan perustuu molempien osapuolten tavoittelemaan taloudelliseen hyötyyn. Tulijoiden on maahan saapuessaan esitettävä puolen vuoden ylläpitoon riittävät varat. Vasta kuuden kuukauden kuluttua he pääsevät osalliseksi sosiaaliturvasta. Siirtolaisviisumin hakijoiden on myös ennen maahan saapumistaan käytävä läpi lääkärintarkastus, jolla pyritään estämään se, että he rasittaisivat liiaksi Kanadan ilmaista terveydenhuoltojärjestelmää.

Viime vuoteen vallinnut maahanmuuton järjestelmä oli silti suhteellisen vapaamielinen ja mahdollisti suurten siirtolaismäärien vastaanottamisen. Perinteisistä siirtolaismaista Kanada oli ainoa, joka otti vastaan siirtolaisia vaatimatta että heillä olisi etukäteen järjestetty työpaikka. Perusvaatimuksena kaikille uusille siirtolaisille oli vähintään keskiasteen koulutus ja vuoden työkokemus jossakin tietyssä ammatissa. Nämä vaatimukset täyttävät hakijat pisteytettiin sadan pisteen järjestelmässä, jossa pisteitä sai koulutuksesta, työkokemuksesta, englannin ja ranskan kielten taidosta, iästä (18-47-vuotiaille täydet pisteet), mahdollisesta etukäteen järjestetystä työpaikasta sekä aiemmasta opiskelusta tai työskentelystä Kanadassa. Vaadittavaa pistemäärää muutettiin muutaman vuoden väliajoin riippuen siitä, kuinka paljon tulijoita haluttiin. Jos yksi perheenjäsen sai riittävästi pisteitä, koko perheelle myönnettiin siirtolaisviisumi ja maahan saavuttaessa pysyvä siirtolaisstatus. Statuksen voi menettää vain syyllistymällä törkeään rikokseen tai asumalla liian kauan ulkomailla. Se voidaan myös peruuttaa, jos osoittautuu, että siirtolaisen alkuperäinen hakemus sisälsi valheita. Siirtolaiset voivat hakea kansalaisuutta kolmen vuoden asumisen jälkeen.

Siirtolaisuus on vaikuttanut Kanadaan voimakkaasti. Yli 20% maan asukkaista on syntynyt ulkomailla. Maan suurimman kaupungin Toronton asukkaiden enemmistö on ulkomailla syntyneitä.

Vuonna 2010 konservatiivinen siirtolaisministeri muutti siirtolaispolitiikkaa siten, että työperäinen siirtolaisuus on nyt rajoitettu 20 ammattiin, joiden ammattitaitoisista työntekijöistä on pulaa. Käytännössä tämä tarkoittaa siirtolaisuuden supistamista murto-osaan entisestä. Koska aiemmin jätettyjä hakemuksia käsitellään edelleen vanhoin kriteerein, romahdus tapahtuu kuitenkin asteittain useamman vuoden viiveellä. Samalla kun pysyväisluonteista siirtolaisuutta on rajoitettu, konservatiivihallitus on lisännyt väliaikaisten työviisumien määrää. Radikaali muutos maahanmuuttopolitiikkaan tehtiin hallinnollisella päätöksellä ilman poliittista keskustelua tai edes laajempaa tiedottamista.

NDP on kritisoinut voimakkaasti sekä siirtolaisuuden supistamista että sitä salamyhkäistä tapaa, jolla konservatiivit saattoivat sen voimaan. Puolueen mukaan Kanadan tulee ottaa vastaan 300 000 siirtolaista vuosittain. NDP:n siirtolaispolitiikasta vastasi vaaleihin saakka kansanedustaja Olivia Chow, joka muutti Hongkongista 13-vuotiaana. Hänet tunnetaan myös puoluejohtaja Jack Laytonin puolisona. Television suuressa vaaliväittelyssä Layton hiillosti pääministeri Stephen Harperia siitä, ettei Chown perhe nyt voimassa olevien sääntöjen mukaan enää pääsisi maahan. NDP kannattaa sitä, että mahdollisimman suuri osa maahantulijoista saisi heti täyden siirtolaisstatuksen ja väliaikaisten työviisumien määrä olisi mahdollisimman pieni. Tätä perustellaan sillä, ettei siirtolaisen joutuminen riippuvuussuhteeseen työnantajastaan ole hyvä asia. NDP kritisoi myös siirtolaishakemusten pitkiä käsittelyaikoja etenkin perheiden yhdistämisen kohdalla.

Verrattaessa NDP:n siirtolaispolitiikkaa Suomen SDP:n politiikkaan puolueiden väliltä paljastuu merkittäviä eroja. SDP vaatii maahanmuuttopoliittisessa kannanotossaan työvoiman tarveharkinnan säilyttämistä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että EU:n ulkopuolelta tulevien hakijoiden työviisumeita myönnettäessä viranomainen arvioi, voitaisiinko tehtävään palkata joku suomalainen tai aiemmin maahan muuttanut työntekijä. Tämä on astetta kovempi vaatimus kuin valmiiksi järjestetty työpaikka, jonka vaatimista NDP ei pidä järkevänä. Toisin kuin Kanadan puolueet, SDP tahtoo kytkeä maahanmuuton suhdannepolitiikkaan: lama-aikana maahanmuuttajia otettaisiin vähemmän, nousukauden aikana enemmän. Kolmanneksi, toisin kuin NDP, SDP tahtoo alistaa kaikki maahanmuuttajat valtion holhoukseen. Maahanmuuttopoliittisessa kannanotossa sanotaan: "Kaikille Suomeen muuttaville on varhaisessa vaiheessa tehtävä alkukartoitus, jossa määritellään henkilön osaaminen ja erityiset palvelutarpeet". Erojen lisäksi puolueiden maahanmuuttopolitiikassa on olennaisia yhtäläisyyksiä esimerkiksi ulkomaisten työntekijöiden työehtojen polkemisen vastustamisessa ja myönteisessä asenteessa pakolaisten vastaanottamiseen.

Olen vaistomaiselta asenteeltani avoimien rajojen kannattaja. Periaatteessa ja teoriassa olisi mielestäni parasta, jos kaikki ihmiset saisivat liikkua maapallolla miten haluavat. Ymmärrän kuitenkin, että käytännössä maahanmuuttoa on välttämätöntä säädellä. Maailman elintasoerot ovat riittävän huikeat siihen, että rajojen täydellinen avaaminen johtaisi ongelmiin. Tulijoita olisi todennäköisesti enemmän kuin teollisuusmaiden taloudet kykenisivät vastaanottamaan, ja osalta puuttuisivat riittävät työllistymisen edellytykset uudessa maassa. Suomen kaltainen etnisen kansallisen identiteetin maa on lisäksi olennaisesti erilainen kuin Kanada, joka jo alun alkaen perustuu siirtolaisuudelle.

Sittenkin NDP:n maahanmuuttopolitiikka on parempaa kuin SDP:n. SDP on oikeassa, kun se haluaa estää ulkomaisten työntekijöiden työehtojen polkemisen. Tähän eivät kuitenkaan ammattiliittojen tarkastukset työpaikoille riitä, jos koko maahanmuuttojärjestelmä suosii harmaata taloutta. Valmiin työpaikan vaatiminen maahantulon edellytyksenä on hämärämiehille ja -naisille kutsu tulla maahanmuuton apajille. Monet maahanmuuttajat joutuvat heti alusta lähtien riippuvuussuhteeseen osittain harmaan talouden piirissä toimivista työnantajistaan. Työvoiman tarveharkintaa tekeville virkamiehille houkutus voitelurahojen vastaanottamiseen voi muodostua omaa selkärankaa vahvemmaksi. Ai niin, mutta tämähän on suomalaisen virkamiehen kohdalla mahdotonta, minkä meinasin unohtaa. 

Maahanmuuttoa on säädeltävä, mutta valmis työpaikka ei ole kovin hyvä kriteeri säätelylle. On parempi seuloa työperäiset maahanmuuttajat heidän taitojensa, tietojensa ja työllistymisedellytystensä mukaan. Maahantulovaatimusten on myös oltava mahdollisimman yksiselitteisiä, kuten ne olivat Kanadassa vielä askettäin vallinneessa järjestelmässä. Tällaista järjestelmää voidaan poliittisen tahdon mukaan säätää tiukemmaksi tai löysemmäksi.

Maahanmuuton kytkeminen suhdannepolitiikkaan perustuu siihen virheelliseen ja lyhytnäköiseen käsitykseen, että maahanmuuttajat sijoittuisivat Suomessa jo valmiina oleviin työpaikkoihin. Pitkällä aikavälillä maahanmuutto kuitenkin luo työpaikkoja ja siten parantaa työllisyyttä. Suomeen muuttaneet perustavat jo nyt lukumääräänsä nähden enemmän yrityksiä kuin kantaväestö.

En tiedä nauraisinko vai itkisinkö kaikille Suomeen muuttaville tehtävän alkukartoituksen ajatukselle. Emme me asuinmaatamme vaihtaneet ole lapsia emmekä muutenkaan toistaitoisia. Millä ihmeen perusteella tuntematon byrokraatti tietäisi asiani paremmin kuin minä itse? Maahanmuuttajan omasta aloitteesta ja tarpeesta lähtevä neuvonta on täysin eri asia.

Kanadan ja Suomen poliittisten ilmapiirien eroja kuvaa se, että NDP vaati vaalien alla maahanmuuton lisäämistä, kun taas SDP kilpaili Perussuomalaisten kanssa esittämällä astetta humaanimman maahanmuuttokriittisen kannanoton. Äskeisten kammottavien tapahtumien tuloksena SDP:n ja Perussuomalaisten maahanmuuttopolitiikan ero on onneksi osoittautumassa olennaiseksi ja todelliseksi. Toivottavasti hourupäiset vihanlietsojat eivät enää vastaisuudessa pääse määrittämään suuntaa, johon SDP kulkee. Tietenkään Hommakerholaiset eivät ole vastuussa aatetoverinsa tekemästä rikoksesta, mutta riittävän ikävää on jo se, että kyse todella on aatetovereista.

Avainsanat: maahanmuutto, Suomi, Kanada, SDP, New Democratic Party


Kommentit

31.7.2011 10:55  Juha Jaatinen

Yhdyn pitkälti huomioihisi. Muistutan kuitenkin siitä, että Suomen ja Kanadan työmarkkinajärjestelmät ovat koko lailla erilaiset. Jos nyt oikein olen ymmärtänyt, Kanadassa järjestäytymisaste on selvästi Suomea matalampi,eikä työehtosopimusjärjestelmää Suomen mittakaavassa ole, vaan homma perustuu pitkälti lakeihin. Suomessa on yleissitoviin sopimuksiin perustuva systeemi. Mutta viimeksi solmittuun työsopimuslakiin tuli valuvirhe, joka mahdollistaa vaikka työpaikkakohtaisen sopimisen yleissitovan TES:in alle, jos vaan sopijapuolet ovat olemassa. Tämä mahdollistaa seuraavan kauhuskenaarion: maahan oikein tuotettaisiin suuri joukko EU:n ulkopuolsita työvoimaa, tämä väki järjestettäisiin työnantajan toimesta keltaiseen ammattiliittoon, joka tekisi työehtosopimuksen, myös työnantajan perustaman, tälläkertaa työnantajaliiton, kanssa. Toisin sanoen työnantaja todellisuudessa solmisi sopimuksen itsensä kanssa. Taso olisi varmaankin selvästi yleissitovaa sopimusta alempi. Yritän tässä nyt kertoa sitä, että vaatimusta tarveharkinnasta voi tarkastella myös tuosta näkökulmasta: halpatyövoimaa käytetään Suomalaisen sopimusjärjestelmän ja ay-liikkeen murtamiseen. Arvioosi siitä, että SDP:n maahanmuuttopoliittinen ohjelma jotenkin olisi flirttaillut persujen kanssa en voi yhtyä. Paperin laatimisesta on vastannut Maarit Feldt-Ranta, joka maahanmuuttoasiossa on ihan Pohjoismaisilla linjoilla. On toki selvää, että Jutta Urpilaisen sanavalinta "Maassa maan tavalla" oli äärimmäisen hölmö ja painaa vieläkin kivenä sosiaalidemokraattien kengassä.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini